Sokkotreffeillä uteliaiden kansalaisten kanssa

Täytyy myöntää, että vähän jännitti. Lupauduin alkukesästä mukaan Pointti-kaupunkifestivaaleilla järjestetyille uteliaiden pikatreffeille, joilla kuka tahansa saattoi kysyä mitä tahansa kymmeneltä asiantuntijalta. Joukossamme olivat muun muassa Helsingin apulaispormestarit Pia Pakarinen ja Anni Sinnemäki sekä Syksy Räsänen (aiheena maailmankaikkeus), Kalle Haatanen (filosofia, yhteiskunta) ja Heli Vaaranen (parisuhteet). Tämä tilaisuus oli lauantaina 3. elokuuta.

Minun osaamisalueekseni oli määritelty maahanmuuttajien kotoutuminen Helsinkiin, joten siihen teemaan liittyviin kysymyksiin oli siis hyvä vähän valmistautua. Kullekin kysyjälle oli varattu kolme minuuttia aikaa, ja kellon kilkahtaessa henkilö vaihtui, jäi sitten vastaus kesken tai ei.

En ollut ainoa, joka oli hieman hermostunut. Varttitunti ennen tilaisuuden alkua Oodin Maijansalin ovella ei uteliaita juuri näkynyt, vaikka paikalla muuten oli paljon sekä turisteja että kaupunkifestivaaleille osallistujia ja kaiketi muutama tavallinen kirjaston asiakaskin. Tilaisuuden juontajina toimineet YLE:n toimittajat epäilivät, josko tällainen kysymyksen esittäminen kahden kesken suoraan asiantuntijalle olisi suomalaiselle kansanluonteelle liian kova paikka.

He jännittivät turhaan. Kun kello löi yksitoista, oven suussa oli selvästi enemmän uteliaita kaupunkilaisia ja kansalaisia kuin meitä vastaamisesta vastaavia, joten jotkut joutuivat jopa hetken odottamaan omaa vuoroaan. Seuraavien puolentoista tunnin aikana minua vastapäätä istui taukoamatta toinen ihminen, jonka kysymykseen yritin parhaan osaamiseni mukaisesti vastata. Sikäli kun ehdin sivuille vilkuilemaan, kaikki kymmenen asiantuntijaa näyttivät uurastavan samanlaisella liukuhihnalla.

Miksi minua jännitti? Ensinnäkin olin vähän hermostunut siitä, että pääni on täynnä maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyviä absoluuttisia ja prosenttilukuja, eikä ole aina ihan helppo suoralta kädeltä muistaa, mikä luku mihinkin liittyy. Pelkäsin, että jonkin täsmällisen kysymyksen edessä menen lukkoon tai vastaan aluksi ihan väärin ja joudun käyttämään kolme minuuttia itseni korjaamiseen.

Lisäksi jännitin sitä, että tuleeko minua vastapäätä istumaan sellaisia ihmisiä, joiden kohdalla pitää heti käynnistää mielen kello laskemaan aikaa siihen, kun pääsen hänestä eroon. En tarkoita tällä maahanmuuttoon, maahanmuuttajien kotoutumiseen tai monikulttuurisuuteen kriittisesti tai kielteisesti suhtautuvia ihmisiä Heitä toivoinkin tulevan paikalle, koska heikäläisten kanssa pääsee niin harvoin keskustelemaan. Kokemuksesta tiesin kuitenkin, että riskinä oli saada tenttaajaksi joku, joka jo tietää näistä asioista kaiken ja joka kysymyksen esittämisen sijaan haluaa tulla saarnaamaan oman vakaumuksensa.

Minäkin hermoilin turhaan. Jossain vaiheessa tipuin laskuista, mutta luonani kävi noin viisitoista ihmistä esittämässä enimmäkseen oikein hyviä mutta melko yleisluontoisia kysymyksiä, joihin vastaamisessa ei ollut vaarana kompastua detaljeihin. Kaikki tuntuivat olevan myös aidosti uteliaalla mielellä haluamassa ensisijaisesti vastausta kysymykseen. Useimmilla oli toki myös omia mielipiteitä ja näkemyksiä, joista sitten ajan salliessa vähän keskusteltiin.

Minulta kysyttiin muun muassa seuraavia asioita:

  • Miten Euroopan unionin pitäisi kehittää maahanmuuttopolitiikkaansa?
  • Miksi Suomessa ei saa keskustella kriittisesti maahanmuutosta?
  • Miten maahanmuuttoa vastustavien ihmisten kanssa pitäisi keskustella maahanmuutosta?
  • Miten kaiken maailman onnenonkijoiden tulo Suomeen estetään ja kuinka autetaan niitä, jotka oikeasti ovat hädänalaisia?
  • Onko Suomessa ja Helsingissä onnistuttu maahanmuuttajien kotouttamisessa?
  • Mistä johtuu, että Suomessa maahanmuuttajat näyttävät kotoutuneen niin hyvin (ulkomaalaisen Suomessa vierailijan tekemä kysymys)?
  • Miksi joihinkin Itä-Helsingin kouluihin on tullut niin paljon ulkomaalaistaustaisia koululaisia?
  • Kuinka koulumaailmassa pitäisi sopeutua lisääntyvään monikulttuurisuuteen?
  • Miten pitäisi suhtautua sellaisiin maahanmuuttajiin, jotka kieltäytyvät kontaktista tavallisiin suomalaisiin ja käyttäytyvät epäkohteliaasti?
  • Millä lailla maahanmuuttajat identifioivat itsensä suhteessa taustayhteisöihinsä ja suomalaisuuteen?
  • Miksi on niin vaikea hyväksyä sitä, että muuallakin kuin länsimaissa on rasismia?
  • Millä tavalla pitäisi ottaa huomioon se, että edustaa etuoikeutettua valkoihoista väestöä?

Ainoastaan yksi kysymyksen esittäjistä oli sellainen, jolla oli selvästi kielteinen suhde erityisesti viime aikoina Suomeen tulleita pakolaistaustaisia maahanmuuttajia kohtaan. Joidenkin kohdalla tulin kuitenkin ajatelleeksi, että tämä on niin kuin siinä vanhassa vitsissä, jossa mies tulee lääkärin vastaanotolle kertomaan, että hänen naapurinsa epäilee itsellään sukupuolitautia. Tähän lääkäri vastaa: ”No ottakaapa se naapuri sieltä housuista esille, niin katsotaan, mikä on tilanne.”

Minulle päällimmäinen kokemus tästä tilaisuudesta olikin se, että ihmisillä on suuri tarve päästä puhumaan näistä asioista, mutta se koetaan jotenkin hankalaksi. Omaa mielipidettä rukataan siihen suuntaan, joka kuvitellaan sosiaalisesti hyväksyttäväksi. Minusta Suomessa on kuitenkin aina ollut sallittua puhua kriittisesti maahanmuutosta ja maahanmuuttajista, ja on puhuttukin. Mutta kuten Stanisław Jercy Lec sattuvasti muotoilee, kun valhe elää tarpeeksi kauan, se muodostuu myytiksi. Monet ihmiset todella ajattelevat (eräiden poliittisten tahojen propagandan tukemana), että maahanmuuttokysymykset ovat jonkinlainen tabu, ja pelkäävät siksi ajatella ääneen.

Sekä kriittisemmin että myönteisemmin asioihin suhtautuvista monilla tuntui olevan paljon epätietoisuutta ja epävarmuutta maahanmuuttoon, kotoutumisen ja monikulttuurisuuden kysymysten suhteen. Siksi minulle jäi tästä tilaisuudesta myös sellainen tunne, että monet poistuivat luotani hieman rauhallisempina ja levollisempina. Luulen, että omalta osaltani pystyin osoittamaan, että vaikka täsmällistä vastausta isoihin kysymyksiin oli vaikea antaa, rauhallinen ja faktapohjainen keskustelu on mahdollista. Rauhallisempi ja levollisempi olin tilaisuuden päätyttyä siis minäkin, koska etukäteinen hermostuneisuuteni oli osoittautunut turhaksi.

Kun me asiantuntijat kokoonnuimme toimittajien johdolla lopuksi reflektoimaan tapahtunutta, kaikilla tuntui olevan hyvä mieli ja käsitys tilaisuuden onnistuneisuudesta. On siis ilmeistä, että tämä kokeilu saa muodossa tai toisessa myös jatkoa. Itse haluaisin heittää pallon Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seuralle, Siirtolaisuusinstituutille ja Maahanmuuttovirastolle. Voisivatko nämä tahot yhdessä tai erikseen miettiä, voisiko nimenomaan maahanmuuton, kotoutumisen ja/tai monikulttuurisuuden kysymyksiin järjestää tällaisia tapaamisia, joissa uteliaat kansalaiset voisivat tulla kysymään asiantuntijoilta heitä askarruttavista aiheista?

Mainokset

Eduskunta kotouttamisen kimpussa

Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi vastikään yksimielisesti hyväksytyn mietintönsä kotouttamisen toimivuudesta. Se sai paljon julkisuutta ja herätti jo jonkin verran keskusteluakin. Keskiviikkona 23. tammikuuta mietintö hyväksyttiin eduskunnan täysistunnossa. Mietintöön sisältyy yksitoista kannanottoa, ja ajatuksena on, että vaalien jälkeen hallitusneuvotteluihin lähtevät puolueet ja poliitikot ottavat ne työnsä lähtökohdaksi.

Mietinnön taustalla ovat valiokunnan tilaamat selvitykset sekä suuri joukko asiantuntijakuulemisia. Siihen sisältyy joitain hyvin kannatettavia suomalaisen turvapaikkapolitiikan ja kotouttamispolitiikan kehittämisehdotuksia. Jotkin mietinnössä esille nostetuista asioista ja niiden pohjalta laadituista kannanotoista ovat kuitenkin erittäin ongelmallisia, ja ne ansaitsevat kriittisen tarkastelun, johon tässä kirjoituksessa keskityn. Näkemykseni ovat henkilökohtaisia eivätkä edusta työnantajani Helsingin kaupungin kantaa.

Tarkastusvaliokunnan näkemyksen mukaan hallituksen tulee laatia kokonaisvaltainen toimenpideohjelma kotouttamistoimien uudistamistarpeesta ja toteutettavista uudistuksista. Toimenpideohjelma tulee antaa selontekona eduskunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä. Valiokunta kuitenkin edellyttää jo valmiiksi, että tämän selonteon tulee sisältää kotoutumislain kokonaisuudistus.

Valiokunnan esittämien käsitysten ajoitus on hieman erikoinen. Eduskunta on jo aikaisemmin edellyttänyt, että hallitus antaa vaalikausittain selonteon ulkomaalais-, maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta ja niiden toimivuudesta. Käsittääkseni tämä selonteko on paraikaa valmistelussa. Edellinen, varsin korkeatasoinen selonteko on keväältä 2015. Todettakoon, että kiireidensä vuoksi eduskunta ei tuolloin löytänyt itselleen aikaa asiaa käsittelemään.

Lisäksi paraikaa eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys uudeksi laiksi kotoutumisen edistämisestä. Tämä lakiuudistus perustuu käynnissä olevaan sosiaali- ja terveys- sekä maakuntahallinnon uudistuksiin. Tässä lakiesityksessä kotoutumisen edistämisen eli kotouttamisen päävastuu ollaan siirtämässä valtion työhallinnolta maakuntien hoidettavaksi. Kukaan ei vielä tiedä, miten kotouttaminen tässä järjestelyssä tulee toimimaan.

Valiokunnan ilmaiseman uudistustarpeen taustalla on kansanedustajien kokema syvä tyytymättömyys maahanmuuttajien kotoutumista ja tätä prosessia edistäviä kotouttamistoimia kohtaan. Tyytymättömyys käy ilmi sekä mietinnön sisällöstä että kansanedustajien aiheesta julkisuudessa ja eduskunnan istuntosalissa esittämistä kannanotoista. Ne perustuvat ainakin osin valiokunnan teettämiin selvityksiin* sekä asiantuntijakuulemisiin.

Kotoutuminen on moniulotteinen prosessi, joka sisältää oman paikkansa etsimistä ja löytämistä maahanmuuttajan uudessa asuinmaassa monilla elämän osa-alueilla. Valiokunta painottaa etenkin työllisyyden merkitystä kotoutumisessa. Työpaikan saaminen on tietenkin tärkeätä sekä maahanmuuttajien itsensä että suomalaisen yhteiskunnan ja heidän asuinkuntansa kannalta.

On kuitenkin tärkeätä jaksaa muistaa, että kotoutuminen on myös paljon muuta. On täysin mahdollista, että Suomessa asuva voi olla monella tapaa hyvin kotoutunut, vaikka työpaikan löytämisessä onkin hankaluuksia. Lisäksi työllistynyt henkilö voi olla yhteiskunnasta muuten pahasti irrallaan, jopa syrjäytynyt. Kansainvälisestä kokemuksesta tiedämme myös, että työmarkkinoille pääsy kestää monilla pitkään, vuosia ellei vuosikymmeniä.

Jos maahanmuuttajien kotoutumista mitataan esimerkiksi työllisyys- tai työttömyysasteella tai ansiotuloilla verrattuna niin sanottuun kantaväestöön, tai suomen (tai ruotsin kielen) oppimisen nopeudella, on selvää, että meillä ja heillä on vielä paljon tekemistä. Se sijaan ei ole lainkaan varmaa, että Suomessa oltaisiin epäonnistuttu kotoutumisen edistämisessä enemmän kuin muualla. Kansainvälinen vertailu on hankalaa, koska maahanmuuttajaväestö on kaikkialla erilaista, taloudelliset ja työmarkkinaolosuhteet ovat erilaiset ja suhdanteet vaihtelevat maittain ja aikakausittain. Ilmapiirikin on yhtäällä kannustavampi, toisaalla torjuvampi.

Edellä mainituista tekijöistä johtuen ei myöskään ole itsestään selvää, että hankaluudet kotoutumisen edistymisessä johtuvat epäonnistumisesta kotoutumisen edistämisessä. Työllistymiseen ja moniin muihin prosesseihin vaikuttaa suuri määrä asioita, joista vain osaan viranomaiset ja palvelujärjestelmät voivat vahvasti vaikuttaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kotouttamispolitiikalla ja -toimilla olisi merkitystä. Laajempi konteksti on vain otettava huomioon sen tuloksellisuutta tai vaikuttavuutta arvioitaessa.

Kotoutumisen laaja-alaiseen ja asteittaiseen luonteeseen sisältyy myös valiokunnan kannanotoista ongelmallisin. Valiokunnan mukaan kotoutumiseen menee nykyään aivan liian kauan aikaa, ja mietinnön mukaan prosessia on syytä nopeuttaa niin, että kotoutumisjakso määritellään pääsääntöisesti yhden vuoden pituiseksi.

Ajatus on absurdi. Varmasti kotouttamistoimia voidaan paikoin parantaa ja tehostaa, mutta on täysin mahdotonta, että lyhentämällä kotouttamisen ajanjaksoa voitaisiin saada aikaiseksi edes nykyisiä tuloksia, saati esimerkiksi sitä korkeampaa kielitaidon tasoa, jota mietinnössä kaivataan. Maailmalla on päinvastoin ennemmin kasvanut tietoisuus siitä, että erilaisia räätälöityjä palveluja on syytä olla tarjolla vielä sen jälkeen kuin varsinainen lakisääteinen kotoutuminen on päättynyt.

Voi hyvin olla, että kotoutumisen alkuvaiheessa kieli- ja yhteiskuntakoulutuksen intensiteettiä kannattaisi yhä lisätä etenkin hyvät oppimisvalmiudet omaaville maahanmuuttajille, jotka siten pääsisivät polullaan nopeasti eteenpäin. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että samanaikaisesti halutaan nykyisen linjauksen mukaisesti saada maahanmuuttajat heti työelämään ja oppimaan kieltä työn ohella. Kakkua ei voi sekä syödä että säilyttää, kuten sanotaan.

Palvelujen saatavuus myös myöhemmässä vaiheessa koskee puolestaan esimerkiksi aluksi usein kotiin jääviä pakolaistaustaisia naisia, joiden kotoutumisesta valiokunta täysin ansaitusti kantaa huolta. Todettakoon kuitenkin sekin, että tämä ryhmä on ollut kotouttamisen yksi tärkeä kohde jo kotouttamislakia uudistettaessa vuonna 2010, ja lukuisat paikalliset ja alueelliset hankkeet ovat tehneet työtä tilanteen parantamiseksi. On syytä perehtyä kunnolla näihin hankkeisiin ja niiden tuloksiin ennen kuin keksitään jotain aivan uutta.

Valiokunta haluaa myös lisätä kotouttamistoimien velvoittavuutta. Tämä ei välttämättä ole huono idea, kunhan ymmärretään, että velvoittavuuden täytyy olla vastavuoroista. Jos maahanmuuttaja pakotetaan sanktioin osallistumaan erilaisiin koulutuksiin, yhteiskunnan on vastaavasti tarjottava riittävä määrä mielekkäitä ja korkeatasoisia koulutuksia. Muuten seurauksena on pelkkää kiusantekoa, joka ei varmasti lisää maahanmuuttajan yhteenkuuluvuuden tunnetta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mietinnön mukaan opintoihin osallistumisen velvoite toteutetaan sisällyttämällä koe kotouttamiskoulutukseen liittyvään kielikoulutukseen ja vastaanottokeskuksessa tapahtuvaan opintotoimintaan. On kuitenkin vaikea nähdä, millä tavalla tämä vielä tuottaisi osallistumiseen merkittävää velvoittavuutta. Jokin selvä sanktio pitäisi olla, eivätkä nämäkään käytännössä ole aina ongelmattomia. Kepin lisäksi voisi olla hyödyllistä tarjota myös porkkanoita.

Turvapaikanhakijalle asetettavan kokeen tarkoituksena olisi varmistaa se, että henkilö tuntee suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat, säännöt ja arvot. Euroopassa on käytössä erilaisia kokeita ja testejä kotoutumisen eri vaiheisiin. Ne eivät välttämättä ole täysin hyödyttömiä, kunhan tunnustetaan, että lyhyen kurssituksen seurauksena olevan pintapuolisen testaamisen tulokset eivät välttämättä kerro kovin syvällisestä yhteiskunnan tuntemuksesta saati arvojen sisäistämisestä. Myös tämä prosessi vie väistämättä aikaa.

Valiokunnan ehkä radikaalein esitys on, että kotouttamispalveluiden kokonaisvastuun tulisi siirtyä kunnille. Taustalla on nähdäkseni oikea käsitys, jonka mukaan kotoutuminen on ensi sijassa paikallinen prosessi. Tästä syystä kunnilla on syytä olla riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa kotouttamistoimien suunnitteluun ja toteutukseen. Ajatus on kuitenkin juuri nyt hyvin outo, koska paraikaa sosiaali-, terveys- ja kasvupalveluja ollaan siirtämässä maakunnille. Millä välineillä kunnat alueellaan kotoutumista edistäisivät? Ja kenen rahoilla?

Ylipäätään kotoutumisen edistäminen vaatii resursseja, ja niiden osalta valiokunnan mietintö on huomiota herättävän vähäsanainen. On vaikea kuvitella, että juuri mitkään valiokunnan esittämistä uudistuksista, joihin edellä mainittujen lisäksi kuuluvat esimerkiksi työntekijöiden oleskelulupien käsittelyn nopeuttaminen sekä alkukartoitusten ja kotoutumissuunnitelmien laatimisen vauhdittaminen, ovat toteuttavissa ilman kustannusten kasvattamista nykyisestä.

Ylipäätään olen itse samaa mieltä nyt kuin parikymmentä vuotta sitten, kun ensimmäinen laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta säädettiin. Suomalainen kotouttamispolitiikka on Euroopan ehdotonta parhaimmistoa – paperilla. Suurin ongelma on ollut aikaisemmin, ja on sitä nytkin, että sitä ei ole koskaan pantu kunnolla toimeen. Asianmukaisen toimeenpanon merkittävin este on ollut resurssien puute tai niiden jatkumisen epävarmuus esimerkiksi määräaikaisesti hankerahoitetussa toiminnassa.

Kun rahaa ei ole ollut tarpeeksi, maahanmuuttajat ovat joutuneet odottamaan oleskelu- ja työlupiaan, kotouttamistoimiin pääsyä on joutunut jonottamaan, palvelut ovat rajautuneet paljon pienemmälle joukolle kuin mitä sen pitäisi olla, ja niiden laadussa on paikoin ollut paljon toivomisen varaa. Hankerahoituksen laajuuden vuoksi järjestelmästä on tullut toimintojen viidakko, josta asiantuntijankin on vaikea ottaa selvää. Ilman kunnollista keskustelua vaikuttavan kotouttamispolitiikan vaatimista resursseista esityksiä järjestelmän uudistamiseksi ei siis kannata tehdä.

Yksi suomalaisen kotouttamispolitiikan yksi parhaista piirteistä on kuitenkin ollut sen suurten linjojen pitkäjänteisyys. Monissa muissa maissa periaatteita ja käytäntöjä on muutettu osin kiivaallakin tahdilla sen mukaan, mistä poliittinen tuuli sattuu puhaltamaan. Tempoilevalla politiikalla yhteiskunta lähettää maahanmuuttajille viestin, että tässä maassa ei osata päättää, millainen se oikein on ja mitkä ovat sen pelisäännöt. Yritä siinä sitten käyttäytyä maassa maan tavalla.

Kirjallisuutta

Benton, Meghan & Ahad, Aliyad (2019). Breaking New Ground. Ten Ideas to Revamp Integration Policy in Europe. Robert Fosch Stiftung & MPI Europe, Brussels.

OECD (2018). Working Together: Skills and Labour Market Integration of Immigrants and their Children in Finland. OECD, Paris.

OECD & Euroopan unioni (2018). Settling In 2018: Indicators of Immigrant Integration, OECD Publishing, Paris/European Union, Brussels.

Papademetriou, Demetrios G. & Benton, Meghan (2016). From Fragmentation to Integration: Towards a “Whole-of-Society” Approach to Receiving and Settling Newcomers in Europe. Vision Europe Summit, Lissabon.

Saukkonen, Pasi (2016). Mitä on kotoutuminen? Kvartti 4/2016.

Saukkonen, Pasi (2017). Interplay and co-operation between national and local levels in integration policy. Case Helsinki, Finland. Työpapereita 4. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsinki.

Saukkonen, Pasi (2018). Mallia maailmalta? Arvio Alankomaiden kotouttamispolitiikan arvioinnista. Kvartti-blogi.

Saukkonen, Pasi (2018). Kotoutuminen tapahtuu kaupungeissa. OECD:n raportti tarjoaa hyviä neuvoja kotouttamiseen paikallistasolla. Työpapereita 5. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsinki.

Saukkonen, Pasi (2018). Ulkomaalaistaustaisten kotoutuminen Helsingissä vuonna 2016. Työllisyys, tulot ja asuminen. Tutkimuskatsauksia 3. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsinki.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2019). Faktatietoa maahanmuutosta ja kotouttamisesta.

Yijälä, Anu & Luoma, Tiina (2018). ”En halua istua veronmaksajan harteilla, haluan olla veronmaksaja itse” − Haastattelututkimus maahanmuuttajien työmarkkinapoluista ja työnteon merkityksestä heidän hyvinvoinnilleen. Tutkimuksia 2. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsinki.

Yijälä, Anu (2016). Toimeentulotuki – urapolun umpikuja vai ponnahduslauta taloudelliseen hyvinvointiin. Pitkittäistarkastelu helsinkiläisten maahanmuuttajien tukitarpeeseen ja siitä irtautumiseen vuosina 2006–2011. Tutkimuksia 2. Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsinki.

 

* Valiokunnan tilaamiin selvityksiin sisältyy joitain ongelmia, enkä käyttäisi niitä kritiikittömästi lainkaan suomalaisen kotouttamispolitiikan uudistamisen taustamateriaalina. Valitettavasti jälkimmäisen raportin yksi harhaanjohtavimmista – ja poliittisilta seurauksiltaan vakavimmista – havainnoista kotoutumissuunnitelmien tehottomuudesta on löytänyt tiensä vielä valiokunnan mietintöönkin. Onneksi valiokunta kuitenkin tässä yhteydessä muistaa mainita, että kotoutumissuunnitelmat kohdistuvat henkilöille, joilla usein on muita työvoimapalvelujen asiakkaita enemmän työllistymisen tuen tarvetta.

Maahanmuuton ja kotouttamisen tila Suomessa tänään

Kotouttamisen valtakunnallinen kaksipäiväinen suurtapahtuma Integration 2018 on paraikaa käynnissä Helsingissä. Useiden toimijoiden yhdessä organisoima tapahtuma tuo kotouttamisen asiantuntijoita ja monikulttuurisuuden parissa työskenteleviä osaajia julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta. Pidin aamun plenum-istunnossa puheen aiheesta maahanmuuton ja kotouttamisen tila tänään. Esitykseni löytyy pdf-muodossa seuraavasta osoitteesta: Integration 2018 Saukkonen final tiivistetty

Ettei totuus unohtuisi

Kansainvälinen muuttoliike seurauksineen on iso ja tärkeä asia globaalisti ja Euroopassa ja Suomessakin. Aiheesta on viime päivinä käyty paljon julkista keskustelua. Sekä joidenkin poliitikkojen että muutamien tiedotusvälineiden toimesta on joillekin saattanut syntyä sellainen kuva, että Suomessa olisi todella paljon maahanmuuttajia, että Suomeen muutettaisiin juuri nyt erityisen paljon ja että maahanmuuttajien joukossa olisi ennen muuta turvapaikanhakijoita. Todellisuudessa tilanne on koko lailla päin vastoin.

Tuon tässä kirjoituksessa esille joitain tuoreimpia tietoja maahanmuuttajista Suomessa ja maahamme kohdistuvasta muuttoliikkeestä. Käytän hyväksi ennen muuta OECD:n tuoretta Migration Outlook -julkaisua, joka tarjoaa mahdollisuuden kansainväliseen vertailuun. Suomea kannattaa näissä asioissa verrata ennen muuta muista Pohjoismaista Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan sekä Alankomaihin ja Belgiaan. OECD:n julkaisun verkkoversiosta pääsee käsiksi tässä kirjoituksessa hyödynnettyihin excel-taulukoihin.

Vuonna 2017 Suomessa oli noin 356 000 ulkomailla syntynyttä henkilöä, jotka muodostivat 6,5 prosenttia koko väestöstä. Kuten alla olevasta kuviosta näkyy, ulkomailla syntyneiden osuus on mainituista kuudesta maasta selvästi pienin. Itse asiassa Euroopan unionissa ei ole kovin monta maata, jossa maahanmuuttajien osuus väestöstä olisi yhtä vähäinen kuin Suomessa. Käyttämässäni lähteessä ei ole tuoreita tietoja kaikista OECD-maista, mutta todettakoon, että vastaava prosenttiosuus oli vuonna 2016 tai 2017 Islannissa 13,9, Irlannissa 17,0, Sloveniassa 16,8 ja Sveitsissä 29,3. Ja jos maahanmuuttajien lapset eli niin sanottu toinen sukupolvi otettaisin huomioon, ero Suomen ja kuviossa näkyvien maiden välillä kasvaisi entisestään.

Kuvio 1. Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa 2005-2017, %. Lähde: OECD.

Ulkomailla syntyneiden osuus väestöstä 2005-2017

Kuviosta paljastuu samalla, että Suomi ei ole ottanut näitä viittä muuta maata erityisen paljon kiinni viime vuosina. Näin on, vaikka mukana on kaksi ”tiukan maahanmuuttopolitiikan” maata, Tanskan ja Alankomaat, ja vaikka Suomi aloitti 1980- ja 1990-luvun taitteessa koko lailla nollasta mitä tulee maahanmuuttajien määrään ja osuuteen väestöstä maassamme. Matalan lähtötason vuoksi parin viime vuosikymmenen muutos vaikuttaa kuitenkin meillä dramaattisemmalta kuin monen muun maan kehitys.

Alla oleva kuvio havainnollistaa, että ulkomaan kansalaisten muutto Suomeen on ollut mainitulla ajanjaksolla kaikkineen varsin vähäistä. Vuonna 2016 Suomeen muutti 27 300 ulkomaan kansalaista, kooltaan maamme kanssa samankokoisiin Norjaan 58 500 ja Tanskaan 58 700. Belgiaan muutti samana vuonna 103 200, Ruotsiin 143 000 ja Alankomaihin 182 200 ulkomaalaista. Yhtenäkään tarkastelussa olevana vuotena Suomeen ei ole muuttanut enemmän ulkomaan kansalaisia kuin nationalistisesta politiikastaan tunnettuun Tanskaan. Muutto Norjaan on ollut selvästi korkeammalla tasolla, myös aikana jolloin Edistyspuolue on ollut hallituksessa.

Kuvio 2. Ulkomaan kansalaisten maahanmuutto Alankomaihin, Belgiaan, Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Suomeen vuosina 2006-2016, tuhatta henkilöä. Lähde: OECD.

Ulkomaan kansalaisten maahanmuutto 20004-2016

Vuoden 2015 jälkipuoliskolla ja vuoden 2016 alussa tapahtuneen Eurooppaan suuntautuneen muuttoliikkeen voimakkaan kasvun yhteydessä Suomessa korostettiin, sinänsä täysin oikeutetusti, että Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä oli väestön kokoon suhteutettuna yksi Euroopan suurimpia. Siinä yhteydessä jätettiin kertomatta, tai ihan vilpittömästi unohdettiin, että tämä oli erittäin poikkeuksellista.

On ensinnäkin hyvä muistaa, että ”pakolaiskriisi” ei kohdannut Eurooppaa ensimmäistä kertaa, vaikka puhuttaisiin vain kylmän sodan jälkeisestä ajasta, vaan useissa maissa vastaavanlainen tilanne kohdattiin jo 1990-luvun alussa. Silloin tuli Suomeenkin jonkin verran pakolaisia ja turvapaikanhakijoita Somaliasta (osin Neuvostoliiton kautta) ja Jugoslaviasta, mutta eurooppalaisessa kontekstissa tuskin havaittavia määriä. Näistä eroista Suomen ja muutamien muiden maiden välillä löytyy hyvä havainnollistava kuva toisesta OECD-raportista nimeltä Is This Humanitarian Crisis Different, sivulta 5.

Lisäksi Suomen tapauksessa turvapaikanhakijoiden määrät ovat tippuneet muiden maiden maahanmuuttopoliittisten päätösten, Euroopan unionin ja Turkin välisen sopimuksen solmimisen ja Suomeen itärajan kautta kulun rajoittamisen seurauksena nopeasti takaisin alas. Vuonna 2017 Suomeen jätettiin näiden OECD:n tilastojen perusteella 4 330 uutta turvapaikkahakemusta. Tanskassa ja Norjassa luku oli vielä hieman alempi, mutta Belgiassa 14 040, Alankomaissa 16 090 ja Ruotsissa kaikista rajoituksista huolimatta yhä 22 190.

Alla olevista kuviosta ensimmäinen näyttää uusien turvapaikkahakemusten määrän kehityksen näissä maissa vuosina 2004-2017. Koska Ruotsin tilanne vuosien 2014 ja 2015 osalta on niin suuresti muista maista poikkeava, jälkimmäisessä kuviossa näkyvät vain nuo viisi muuta maata. Kaiken kaikkiaan siis ei ole olemassa mitään perusteita pitää yllä mielikuvaa, jonka mukaan Suomeen olisi juuri nyt kohdistumassa turvapaikanhakijoiden joukkomuuttoa.

Kuvio 3. Uusien turvapaikkahakemusten määrä Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa 2004-2017. Lähde: OECD.

Turvapaikanhakijoiden muutto 2004-2017

Kuvio 4. Uusien turvapaikkahakemusten määrä Alankomaissa, Belgiassa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa 2004-2017. Lähde: OECD.

Turvapaikanhakijoiden muutto 2004-2017 ilman Ruotsia

Viimeksi mainittua asiaa voidaan havainnollistaa myös tiedoilla Maahanmuuttovirastosta. Alla olevassa kuviossa näkyvät Suomen vastaanottamat turvapaikkahakemukset vuoden 2015 alun ja toukokuun 2018 lopun välisenä aikana. Koko tänä aikana Suomi on vastaanottanut 44 766 turvapaikkahakemusta, joista ylivoimainen osa siis vuoden 2015 jälkipuoliskolla. Sen jälkeen tilanne on ollut hyvin rauhallinen. Kuviota katsoessa kannattaa huomioida, että ne sisältävät myös viime vuosina melko runsaasti jätettyjä uusintahakemuksia sekä Euroopan unionin sisäisiä siirtoja.

Kuvio 5. Turvapaikkahakemukset Suomeen 1/2015-5/2018. Lähde: Maahanmuuttovirasto.

Kansainvälinen suojelu hakemukset 2015-2018.svg

Samasta lähteestä saadaan vahvistusta sille, että Suomeen ei ylipäätään ole tällä hetkellä kohdistumassa millään muotoa laajaa, saati hallitsematonta, maahanmuuttoa. Viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana muiden kuin EU- ja ETA-kansalaisten hakemia oleskelulupia on haettu varsin maltillisesti (kuvio 6), ja Venäjän federaation suunnasta tulevat hakemukset ovat ylivoimaisesti suurin hakijaryhmä kuten ennenkin. Vähäistä on ollut myös muista EU-maista tai ETA-maista Suomeen kohdistuva muutto (kuvio 7), eikä silläkään puolella virolaistaustaisten ykkösasemaa näytä haastavan mikään. Hallituksen uusi maahanmuuttopoliittinen ohjelma ja taloudellinen nousukausi eivät ainakaan vielä ole saaneet tällä rintamalla muutosta aikaan.

Kuvio 6. Oleskelulupahakemukset Suomeen 1/2015-5/2018. Lähde: Maahanmuuttovirasto.

Oleskelulupahakemukset 2015-2018

 

Kuvio 7. EU-kansalaisten rekisteröinnit Suomeen 1/2015-5/2018. Lähde: Maahanmuuttovirasto.

Eu-kansalaisten rekisteröinnit 2015-2018

Omista maahanmuuttoasioistamme ei siten kannata eurooppalaisissa yhteyksissä kovin suurta numeroa tehdä, eikä maahanmuutosta liene mitään syytä tehdä suurta, saati suurinta, yhteiskunnallista kysymystä edessä olevana vaalikeväänä. Tilanne on tällä hetkellä hyvin vakaa. Jos jostain pitäisi olla huolissaan, niin työperusteisen maahanmuuton vähäisyydestä.

Siirtolaisuus eri muodoissaan koskettaa kuitenkin meitäkin. Siksi Suomi tarvitsee myös lähivuosina asiallista keskustelua kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja sen hallinnasta yleensä ja Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta ja sen seurauksista. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja joillain muilla paikkakunnilla yhteiskunta muuttuu niin paljon, että niin maahanmuuttajien kuin kantaväestönkin kotoutumisen edistämiseen täytyy kiinnittää asianmukaista huomiota riittävin resurssein.

Myös näistä asioista OECD on kirjoittanut ansiokkaasti. Järjestön Working Together for Local Integration of Migrants and Refugees -raportista laatimani Suomen oloihin sovitettu suomenkielinen tiivistys on vastikään julkaistu Helsingin kaupunginkanslian Työpapereita-sarjassa nimellä Kotoutuminen tapahtuu kaupungeissa.

 

Refugees’ integration in their host societies

As a part of the World Refugee Day on 20 June 2018, the Finnish Migration Institute organized in Turku an event with the title Enriching Integration. I gave there a speech on integration processes of immigrant in general and of refugees in particular. The speech went roughly as follows.

Some weeks ago there was a debate at the Finnish current affairs programme A-studio between the Finnish Minister of Interior Kai Mykkänen and the leader of the Perussuomalaiset, the nationalist Finns Party, Jussi Halla-aho. They talked about immigration to Finland now and in the future. The participants strongly disagreed on the desirability of further immigration, on the need for an active immigration policy and on the impact of immigration to Finnish society.

However, in the end of the programme they suddenly found remarkable consensus in finding problems in the integration of immigrants into Finnish society. They both considered national integration policy in Finland as failed and in need of a change. The TV journalist in the studio did not seem to have a divergent opinion either.

Based on available statistics, Finland does not belong to the top European countries when it comes to making immigrants smoothly enter the domestic labour market. The activity rate measuring labour force participation of the foreign-born work-age population is low, the unemployment rate of immigrants is high, and many immigrants work below their level of competence, less than what they would like to, and often in unsatisfactory conditions. In this sense, indeed, the situation looks sad.

Immigrants make a heterogeneous group, and there are big differences between groups defined by, for example, the country of origin, the reason for migration, or education level. There are also differences between men and women, between younger and older migrants and between those that have arrived recently and those that have been here already for some time. We should never take immigrants as one group. Instead, we should always be explicit about what and whom we are actually talking while discussing immigration and immigrants.

In terms of the reason for migrating and having a residence permit in Finland, those under international protection are often in a disadvantaged position in the labour market. However, also in this group, that I will here call refugees, there are big differences. Many individuals that have fled persecution, war or violence have succeeded in making a great career in their country of destination, including Finland. Lots of them are managing quite all right. However, the road to proper jobs is also often a long one.

At this point, let me also make one thing clear: integration into the host society is a much broader and a more complicated phenomenon than getting a job. We can define integration as a process of finding one’s place in the country one is living in and as participation in the society on equal terms. Integration means a multi-dimensional, multi-faceted individual development that takes place in areas such as education, employment, housing and politics. In addition, the processes of integration also include learning the local language and understanding culture, building social trust and relations. The psychological identification to and emotional attachment with the new hometown and society should not be forgotten, either.

People with a job can also have serious problems in their life and feel marginalized or alienated. Vice versa, it is completely possible that people live an active life and have a strong sense of belonging with the society without having a job. In fact, we should pay more attention to life outside the workplace irrespective of if we are talking about immigrants or the so-called native population. However, the integration processes of immigrants in general and of refugees in particular into the Finnish society often seems to be cumbersome even with this broader definition in mind.

Why is it that refugees have problems in their integration processes? What comes to employment issues, some things are self-evident. Firstly, it is in fact quite stupid to compare the activity rate or employment rate of  those that come to Finland because of a job with those that arrive because of other reasons. Naturally people who already have a place to work at the time of arrival are more frequently employed. But there are also other factors that should be taken into account. A recent OECD report (2016) mentions some reasons for the unprivileged position of refugees in the labour market:

  • Refugees often suffer from a lack of language skills, local networks, and knowledge of the local labour market.
  • Employers are uncertain about the value of the foreign credentials and experience of refugees.
  • Refugees usually have no educational institution to provide them with a programme of daily activities and link them to their host country.
  • There often are no family links and/or other social networks to provide them with much needed information.

Furthermore, some refugees also suffer from traumatic experiences from the past or from other health problems. Many of them have come from remote countries with a different local culture and value system. Learning the Finnish language is probably even more difficult for non-European immigrants than for people coming from closely located countries.

Immigrants themselves play an important role in the integration processes, of course, and this can be an asset but also an obstacle. If a person does not really want to settle in the host society, because of the idea of leaving the country again soon, for example, it is difficult for anybody to accelerate adaptation and integration. As a Swedish writer of Greek origin, Theodor Kallifatides, has put it, the immigrant is also required to meet the new country with curiosity and with benign interest in order to succeed in integration.

A well-known Norwegian researcher, Grete Brochmann, has written with her colleague that it has proven difficult to integrate newcomers in the Nordic labour market, characterised by high demands for skills and a compressed wage structure. Furthermore, the labour markets in these countries are highly regulated and knowledge-intensive. It is easy to imagine that these conditions can be especially difficult for many immigrants with a refugee background that often lack formal skills or that have difficulties in getting their competence recognized.

Furthermore, it is easy to understand that finding a job is easier when the economy is growing which means open vacancies and less competition whereas the times of economic downturn makes it difficult to get and to keep a job. It seems than immigrants in general and refugee migrants in particular tend to be more influenced than the native population by fluctuations in the economy. Finland has had bad luck in the sense that the two times that our country has received a larger influx of refugees, this has coincided with an economic recession.

In addition, there is the more general atmosphere in society with regard to immigration and to people with different backgrounds and identities. Discrimination in the labour market does not explain every injustice but it definitely exists, and there is both overt and covert racism as well. During the last decades, it has become more difficult to feel welcome in Western European societies if one is a refugee, a muslim, or belongs to visible minorities. Many immigrants in Finland are all that, therefore suffering from manifold prejudice or even hostility.

What does all this mean with regard to the critical judgments of our two top politicians I started with? The first conclusion is that even though we have to take seriously the messages from statistical sources that Finland is not succeeding too well in immigrant integration, we also need to avoid hasty and ungrounded conclusions. There is a need for more detailed analyses that also consider the general context of integration. According to an ancient Finnish wisdom, you should examine a person first before hitting him: ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

Secondly, we should understand that although public integration policy can have a positive impact in supporting integration processes, there are limits for what integration services, language courses etc., can achieve if the circumstances are against us. Sometimes it might be that integration policy is praised for an advance that would have taken place independently. Much more common, however, is that integration policy is blamed for failures it is in fact not responsible for.

In my opinion, we should also understand that it is unfair to criticize both integration policy-makers and immigrants if the bar, the goal of integration, has been set unrealistically high. At the time of the so-called refugee-crisis in 2015, representatives of the Finnish government soon starting talking about very fast, if not immediate entrance to the labour market. They did this without knowing, or without caring what they know, about the long asylum application processes and about how fast refugees in average can be expected to get a job in the Nordic countries.

To recapitulate, what does it need to promote refugee integration, individually and collectively? Firstly, it requires that those who come to stay feel motivated in starting a new active life in this country. Finding a comfortable place in Finland does not come for granted, it also needs efforts from immigrants such as learning language, understanding culture, respecting core values, getting an education if needed. An asylum should also be felt as a place to make a contribution.

Secondly, the Finnish society, both its institutions and individual members, should accept living together with immigration and immigrants, giving everyone a chance to be treated equally irrespective of origin, identity, or reason for being in this country. This means offering opportunities for newcomers to show they can have a positive impact. Our conception of normality should also be made more open, and the processes of recognition of less common skills and competences should be made faster.

The integration policy apparatus in Finland could probably also function better. Publicly funded action should be targeted to those needs and possibilities where most impact can be obtained. This is, however, easier said than done, and not only because of the fact that tailor-made solutions tend to be costly. Already now I believe that the resources allocated for immigration integration do not meet the factual needs.

Integration policy could be made more efficient and effective also if we knew better what to do. However, we are still badly lacking strong evidence about what are the most important factors enhancing and hampering integration. Furthermore, we do not have sufficient information about what integration services and other activities really make a difference. Producing this information is the job of my colleagues and mine, too. There is a lot of work to do for everyone.

Sources

Brochman, Grete & Anniken Hagelund (2011). Migrants in the Scandinavian Welfare State. The emergence of a social policy problem. Nordic Journal of Migration Research 1:1, 13-24. https://www.degruyter.com/downloadpdf/j/njmr.2011.1.issue-1/v10202-011-0003-3/v10202-011-0003-3.pdf

Kallifatides, Theodor (2016). Ett nytt land utanför mitt fönster. Bonnier Pocket, Stockholm.

OECD (2016), Making Integration Work: Refugees and others in need of protection, OECD Publishing, Paris. http://dx.doi.org/10.1787/9789264251236-en

Saukkonen, Pasi (2016). Mitä on kotoutuminen? Kvartti 4. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/mita-kotoutuminen%20