Erilaisina yhdessä – moninainen etnis-kulttuurinen moninaisuus ja sen vaikutukset sosiaaliseen koheesioon ja talouden kasvuun

Maahanmuutto tuottaa yhteiskuntaan etnis-kulttuurista moninaisuutta, joka on kasvavassa määrin itsessään moninaista ja kompleksistakin. Tämä on tärkeätä ottaa huomioon myös politiikan suunnittelussa ja toteutuksessa niin kansallisella, alue- kuin paikallisella tasolla. Moninaisuudella on yhteiskunnalliset vaikutuksensa, joista kaikki eivät ole myönteisiä. Myös tämä on tärkeätä ottaa huomioon ja ryhtyä oikeisiin toimenpiteisiin ennakoivasti ja tietoon perustuen. Kunnilla on erityisen tärkeä rooli, koska kotoutuminen etenee ja hyvät väestösuhteet muodostuvat ennen muuta paikallisesti. Suomella on yhä erinomainen mahdollisuus oppia verrokkimaiden tiedoista ja kokemuksista. Tällaisena opettajana toimii esimerkiksi Alankomaat, jossa tuotetaan runsaasti korkeatasoista ja päätöksenteossa hyödynnettävää tietoa moninaisuudesta ja sen vaikutuksista.

Johdanto: harvoista vähemmistöistä moninaiseen moninaisuuteen

Tunnustan lukevani varsinkin pidemmät tekstit yhä paperilta. Se ei ole kaikista ympäristöystävällisin toimintatapa, mutta on siitä joskus myös suurta hyötyä. Ellen olisi tulostanut Alankomaiden hallituksen tieteellisen neuvoston (WRR) jo vuonna 2018 ilmestynyttä raporttia uudesta moninaisuudesta ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista, olisin varmaan unohtanut jo koko tuotoksen olemassaolon. Se olisi ollut harmi. Raportti De nieuwe verscheidenheid. Toenemende diversiteit naar herkomst in Nederland on luettavissa WRR:n kotisivulta.

WRR on itsenäinen ja puolueeton elin, joka informoi ja neuvoo Alankomaiden hallitusta ja parlamenttia suurista yhteiskunnallisista kehityksistä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja leikkaavat useita hallinnonaloja. Se toimii akateemisen tutkimuksen ja julkisen hallinnon välimaastossa. Raporttien laatijat ovat tiedeyhteisön tunnustamia korkeatasoisia asiantuntijoita. Kyseessä olevan raportin ovat laatineet professori Godfried Engbersen Rotterdamin Erasmus-yliopistosta ja professori Mark Bovens Utrechtin yliopistosta yhdessä Meike Bokhorstin ja Roel Jennissenin kanssa.

Raportin taustalla on käsitys, että vakiintunut tapa ajatella maahanmuuton myötä muotoutunutta yhteiskunnan moninaisuutta ei anna todellisuudesta oikeaa kuvaa. Jotkin ryhmät saavat liian suuren aseman, toiset ovat puolestaan vaarassa jäädä koostaan ja merkityksestään huolimatta toisten jalkoihin. Sen vuoksi ei myöskään ryhdytä oikeisiin toimenpiteisiin: tärkeitä kysymyksiä uhkaa jäädä tekemättä ja monia asioita voidaan tehdä väärin. Ylipäätään olosuhteet nähdään yksinkertaisempina kuin mitä ne ovat.

Maahanmuuttoon liittyvä vähemmistöpolitiikka luotiin Alankomaissa 1970-luvun lopulla. Tässä politiikassa tärkeimmiksi kohderyhmiksi määriteltiin rakenteellisesti huono-osaisessa tai haavoittuvassa asemassa olevina neljä erityistä ryhmää: ”turkkilaiset”, ”marokkolaiset”, ”surinamilaiset” ja Alankomaiden Antilleilta tulleet.

Kaksi ensiksi mainittua ryhmää ovat taustaltaan työperusteista maahanmuuttoa, maahan jääneitä vierastyöläisiä perheineen. Siirtomaa Surinam itsenäistyi vuonna 1975, ja sen yhteydessä sieltä muutti paljon ihmisiä Euroopan puolelle. Kuusi Karibian merellä sijaitsevaa aluetta on puolestaan laskettu Alankomaiden Antilleihin (nykyään Caribisch Nederland) kuuluviksi, ja myös sieltä on muutettu runsaasti Alankomaihin.

Alla olevista kuvioista vasemmanpuoleinen näyttää tämän päivän etnis-kulttuurisen moninaisuuden tästä perinteisestä vierastyöläisyys-postkoloniaalisesta tarkastelutavasta katsottuna, kuviot auennevat hollanninkielisinäkin. Edellä mainittujen neljän ryhmän lisäksi niin sanottuina alloktoneina (”muukalaisina”) pidettiin yhtäältä muista länsimaista muuttaneita (”westers”) ja näiden ulkopuolelta tulleita (”niet–westers”). Vaikka ”perinteiset” ryhmät ovat yhä melko suuria, niiden ulkopuolella on siis kaksi suurta tarkemmin erittelemätöntä väestöryhmää.

Varsinkin viime vuosikymmeninä muutto Alankomaihin on kuitenkin merkittävästi moninaistunut. Alankomaissa asuu nykyään ihmisiä kaikkialta maailmasta, ja heitä on tullut sinne lukuisin erilaisin taustoin ja perustein. Tämän kehityksen seuraukset näkyvätkin oikeanpuoleisessa kuvassa, joka vierastyöläisyys- ja postkoloniaalisuusperspektiivin sijaan hyödyntää tarkempaa moninaisuus- tai diversiteettinäkökulmaa.

Turkkilais- marokkolais- ja surinamilaistaustaiset erottuvat yhä, mutta todellisuus näyttäytyy kirjaimellisesti paljon kirjavampana. Ellei tätä moninaisuuden moninaistumista oteta kunnolla huomioon, väestörakenteesta tehdään ylipäätään virheellisiä tulkintoja, niiden perusteella tehdään helposti vääriä päätöksiä ja lopulta ryhdytään tehottomiin tai jopa vahingollisiin toimiin. Vaikka tilanne on Suomessa vielä erilainen, olemme menossa samaan suuntaan, ja se olisi hyvä ymmärtää etupainotteisesti.

Moninaisuusperspektiivi ja todellisuuden tarkempi hahmottaminen

Raportin tarkoituksena on hyödyntää moninaisuusperspektiiviä ensinnäkin sen selvittämiseen, mikä on tietyn alueen etnis-kulttuurisen moninaisuuden vaikutus sosiaaliseen koheesioon. Toisena tavoitteena on analysoida, minkälainen vaikutus tietyn alueen etnis-kulttuurisella moninaisuudella on paikalliseen tai alueelliseen talouteen.

Ensin on kuitenkin hyvä katsoa, mitä raportissa kirjoitetaan uuden moninaisuusperspektiivin hyödyistä demografisen todellisuuden hahmottamisessa. Niin Alankomaissa kuin Suomessakin asiaa katsotaan usein varsin yksinkertaisesta näkökulmasta: mikä on esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten (tai vieraskielisten) osuus jonkin alueen kuten kunnan tai kaupunginosan väestöstä. Voi kuitenkin olla, että samanlaisina näyttäytyvät tällöin monet alueet, jotka itse asiassa poikkeavat toisistaan varsin paljon ja joita siksi pitäisi käsitellä erilaisina.

Moninaisuutta mitataan raportissa käyttämällä Herfindal-Hirschman-indeksiä (HHI). Tämä laskentakaavan avulla voidaan arvioida, millä todennäköisyydellä kaksi sattumanvaraista henkilöä samalla alueella kuuluvat kohdatessaan eri ryhmiin. Arvo on 0, jos taustaryhmiä on alueella vain yksi, ja 1, jos alueen koko väestön kaikki henkilöt kuuluvat eri ryhmiin. Indeksissä käytetty laskentakaava tuottaa sen, että alue, jolla on kolme noin yhtä suurta ryhmää, on moninaisempi kuin sellainen alue, jolla on yksi selvästi suurempia ja kaksi selvästi pienempää ryhmää. Tämä vastaa tutkijoiden mukaan myös ihmisten kokemuksia enemmän tai vähemmän moninaisista alueista.

Tässä tutkimuksessa on hyödynnetty jaottelua 18 taustamaihin perustuvaan geopoliittis-kielelliseen ryhmään: anglosaksiset maat, saksankieliset maat, Pohjoismaat, Välimeren maat, Keski- ja Itä-Eurooppa, arabiankieliset maat, Latinalainen Amerikka, Saharan eteläpuolinen Afrikka, Etelä-Aasia, Keski-Aasia, Kaakkois-Aasia, Itä-Aasia, Alankomaiden Länsi-Intian entiset siirtomaat, Belgia, Indonesia, Marokko, Turkki ja Alankomaat. Viisi taustamaaryhmää koostuu siis vain yhdestä valtiosta, muut ovat useita valtioita sisältäviä laajempia kokonaisuuksia. Raportin laatijat myöntävät, että tämäkään jaottelu ei ole ongelmaton: jotkin alueet ja jopa valtiot ovat esimerkiksi hyvin heterogeenisia. Heidän mukaansa näillä kategorioilla voidaan kuitenkin Alankomaissa tehdä mielekästä analyysiä.

Moninaisuuden alueelliset ilmentymät

HHI:n hyöty näkyy esimerkiksi alla olevassa kuviossa, jonka pystyakselilla on HHI-indeksin arvo, ja vaaka-akselilla ei-länsimaisten ulkomaalaistaustaisten suhteellinen osuus. Vaikka tietty lineaarisuus on selvästi havaittavissa, sieltä erottuu myös eräitä linjasta poikkeavia kaupunkeja. Moninaisuus on vähäisempää kuin mitä ei-länsimaisten ulkomaalaistaustaisten osuudesta voisi päätellä paitsi kolmessa suurimmassa kaupungissa myös Almeressa, jossa yksi ei-länsimainen ryhmä, surinamilaistaustaiset on suuri.

Kaupunki, jossa HHI-arvo on korkea, vaikka ei-länsimaisten ulkomaalaisten osuus on pieni, on puolestaan sosioekonomisesti hyvässä asemassa olevien kansainvälisten ”expat-työntekijöiden” suosima Wassenaar Leidenin ja Haagin välissä.  Samantyyppisenä voidaan pitää Amsterdamin kupeessa olevaa Amstelveenin kaupunkia. Vaals on puolestaan vahvasti kiinni Aachenin kaupungissa, ja Saksan puolelta on tultu paljon asumaan Alankomaiden puolelle rajaa Rajakaupunki on myös niin ikään Heerlen Limburgin maakunnassa.

Alla olevasta kartasta näkyvät puolestaan Alankomaiden kunnat HHI-indeksin arvon mukaan vuoden 2015 alussa. Alueellisesti korkean HHI-arvon kunnat sijoittuvat enimmäkseen maan tiheästi asuttuun länsiosaan, etenkin niin sanotulle Randstadin alueelle, jossa sijaitsevat Amsterdam, Rotterdam ja Haag sekä Utrecht. Tällä alueella ei juuri ole matalan HHI-arvon kuntia, kun taas korkean HHI-arvon kuntia löytyy jonkin verran muualtakin, lähinnä rajaseuduilta sekä yliopistokaupungeista kuten Nijmegen ja Wageningen ja teollisuuskaupungeista kuten Arnhem ja Eindhoven.

Kuntien moninaisuusluokittelu

Korkean HHI-arvon kuntien välillä voi kuitenkin olla hyvin suuria eroja ulkomaalaistaustaisen väestön rakenteessa. Amstelveenin ulkomaalaistaustaisista suuren osan tausta on paitsi Etelä-Euroopassa myös Etelä- ja Itä-Aasiassa. Kaupungissa asuu noin neljäsosa Alankomaiden kaikista japanilaistaustaisista. Wassenaarissa asuu puolestaan paljon niitä, joilla taustamaa on jokin Pohjoismaa tai anglosaksiseksi luokiteltu maa (ml. Yhdysvallat ja Kanada).

Juustostaan tunnettuun Goudan kaupunkiin rekrytoitiin aikanaan Marokosta suuria määriä ns. vierastyöläisiä, joista iso osa on jäänyt kaupunkiin. Turkkilaistaustaisia samoin kuin Alankomaiden merentakaisilta alueilta tulleita ja sellaisten jälkeläisiä on puolestaan verrattain vähän. Viimeksi mainittuja on puolestaan verrattain paljon Twenten maakunnan kaupungeissa, jonne on syntynyt myös suuri syyrialais-ortodoksien yhteisö.

Etenkin EU:n itälaajentumisen 2004 seurauksena Alankomaihin on muuttanut suuria määriä ihmisiä keskisestä ja itäisestä Euroopasta. Heistä suuri osa on sijoittunut niille seuduille, joilla ja joiden lähellä on laajamittaista maanviljelys- ja puutarhataloutta. Useat esimerkiksi puolalais- tai bulgarialaistaustaisista ovat maassa vain kausiluontoisesti, mutta monet ovat myös asettuneet pidemmäksi aikaa.

Tutkijoiden mukaan Alankomaista on erotettavissa jopa kahdeksan erilaista kuntatyyppiä sen mukaan, mikä on etnis-kulttuurisen moninaisuuden taso ja minkälainen on ulkomaalaistaustaisen väestön rakenne.

1. Enemmistö–vähemmistö-kaupungit, joissa väestön enemmistöllä on ulkomainen syntyperä. Näitä ovat Amsterdam, Rotterdam ja Haag.
2. Suurten kaupunkien esikaupungit, joissa ulkomaalaistaustaisten osuus on korkea, mutta kuitenkin alle puolet kaikista. Esimerkkejä ovat Diemen, Rijswijk ja Schiedam.
3. Maakuntien keskuskaupungit, joissa moninaisuus on vähäisempää kuin suurkaupungeissa, mutta silti huomattavaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Utrecht, Tilburg ja Nijmegen.
4. Keskikokoiset kaupungit, joita leimaa jokin muita suurempi ryhmä. Tällaisia ovat esimerkiksi marokkolaistaustaisiin painottuvat Gouda, Leerdam ja Almelo, sekä vahvemmin turkkilaistaustaisia sisältävät Den Helder ja Delfzijl.
5. Expat-kunnat, joissa on paljon ulkomaalaistaustaisia, mutta suhteellisen vähän perinteisistä vierastyöläismaista tulleita. Näitä ovat siis esimerkiksi Amstelveen ja Wassenaar.
6. Puutarhatalouskunnat, kuten Westland, Zeewolde ja Horst aan de Maas, joissa on suhteellisesti ottaen paljon esimerkiksi puolalais- ja bulgarialaistaustaisia.
7. Väestöltään homogeeniset kunnat, joissa alankomaalaistaustainen väestönosa on vähintään 90 prosenttia. Näistä suuri osa on pieniä ja kaukana maan varsinaisista keskusalueista.

Eroja löytyy myös kaupunkien sisältä

Tarkastelu voidaan kohdentaa myös tarkemmin paikallistasolle ja katsoa, miten moninaisuus ilmenee eri kaupunginosissa. Maan hallinnollisessa pääkaupungissa Haagissa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 53 % vuonna 2017 (nyt noin 58 %). Alla olevassa kartassa näkyvät Haagin kaupunginosat niiden HHI-indeksin arvojen mukaisesti väritettynä. Vihreällä merkityt ovat etupäässä puisto- tai metsäalueita, harmaalla väritetyt puolestaan yritys- tai teollisuusalueita. Tummimmalla punaisella merkityillä alueilla HHI-arvo on 0,8 tai korkeampi. Kaupungin pinta-ala ei ole iso, noin 100 neliökilometriä (Helsinki 214 km2).

Kaupunginosissa Laak/Spoorwijk ja Schilderswijk HHI-arvo on suurin piirtein sama. Alankomaalaistaustaiset ovat kuitenkin ensiksi mainitussa yhä suurin ryhmä, kun taas Schilderswijkissä heidän osuutensa on mennyt alle 10 prosentin. Yli puolella kaupunginosan asukkaista on tausta Marokossa tai Turkissa (Laak/Spoorwijkissa 18 %). Zorgvlietin ulkomaalaistaustainen väestö koostuu puolestaan pitkälti eurooppalaistaustaisista ja niistä, joiden tausta on nykyisessä Indonesiassa. Duindorpin asukkaista 85 % on yhä alankomaalaistaustaisia eli se on edellä määritellyssä mielessä homogeeninen yhteisö.

Moninainen Alankomaat, homogeeninen Suomi?

Laajamittaisella maahanmuutolla Alankomaihin on paljon pidempi historia kuin muutolla Suomeen, ja vuosittaiset nettotulijamäärät ovat pääsääntöisesti olleet selvästi suurempia, myös asukaslukuun suhteutettuna. Vuoden 2021 lopussa Alankomaiden 17,6-miljoonaisesta väestöstä 15 prosenttia oli ulkomailla syntyneitä, ja lisäksi 12 % oli toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisia, joilla siis vähintään toinen vanhemmista oli syntynyt ulkomailla.

Alankomaissa (ja esimerkiksi Saksassa) käytetty syntyperäluokittelu on hieman erilainen kuin Suomen Tilastokeskuksen määritelmä. Alankomaissa ulkomaista syntyperää ovat henkilöt, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla, Suomessa ulkomaalaistaustaisia ovat ne, joilla molemmat vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva) on syntynyt ulkomailla.

Suomessa ulkomaalaistaustaisten osuus oli Tilastokeskuksen tiukemman määritelmän mukaan 8,5 % vuoden 2021 lopussa. Helsingissä ulkomaalaistaustaisten osuus oli 18 %, alankomaalaisen määritelmän mukaan osuus olisi 23 %. Tampereella ulkomaalaistaustaisten osuus on Tilastokeskuksen määrittelyllä vähän alle 10 % eli se olisi Alankomaiden luokittelussa homogeeninen yhteisö. Alankomaiden määritelmää hyödyntämällä tuo raja ylittyisi niukasti.

Teimme Harri Sinkon kanssa pienen sormiharjoituksen aiheesta Helsingin osalta hyödyntäen suomalaista määritelmää. HHI-indeksin arvo oli korkeimmillaan 0,6–0,7 kuudella osa-alueella, jotka eivät olleet väestömäärältään ihan pieniä. Helsingin osa-alueet ovat silti pienempiä alueita kuin mitä Alankomaiden tapauksessa Haagissa tarkasteltiin. Schilderswijkissä asuu yli 30 000 ihmistä, helsinkiläisillä osa-alueilla pääsääntöisesti alle 10 000 ihmistä (Kontulan väkiluku oli vuoden 2022 lopussa 14 764). Selvä enemmistö Helsingin osa-alueista on sellaisia, joita ei voi pitää kovin moninaisina.

Helsingin korkeiden HHI-indeksin arvojen osa-alueet eivät myöskään poikkea kovin paljon toisistaan ulkomaalaistaustaisten väestörakenteen osalta. Jakomäessä eurooppalaistaustaisten (lähinnä Viro, Venäjä ja entinen Neuvostoliitto) osuus paikallisesta väestöstä on varsin korkea, 25 prosenttia. Afrikkalaistaustaisten osuus vaihteli 5 ja 13 prosentin, länsi- ja keskiaasialaistaustaisten 4 ja 9 ja ”Muu Aasia” -taustaisten 5 ja 11 prosentin välillä. Pääkaupunkiseudulla todennäköisesti eniten muista korkean HHI-indeksin alueen asuma-alueista poikkeaa Espoon Otaniemi.

Alankomaissa hyödynnetty moninaisuusnäkökulma ei siis Suomen tapauksessa vielä tuota yhtä kiinnostavia ja esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kannalta relevantteja näkökulmia. Olisi kuitenkin yllättävää, ellei Suomessakin ja etenkin pääkaupunkiseudulla tapahtuisi samantyyppistä kehitystä. Lisäksi on oletettavaa, että alueiden väestörakenteissa tapahtuu taustamaakohtaista eriytymistä niin, että joillain alueilla jokin tai jotkin taustamaaryhmät ovat määrällisesti dominoivassa asemassa.

Väestön moninaisuus ja sosiaalinen koheesio

Kartoitettuaan Alankomaiden väestön maahanmuuttoon kytkeytyvää moninaisuutta perinteistä tapaa hienovaraisemmalla menetelmällä raportin laatijat pyrkivät selvittämään moninaisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ensimmäinen kysymys koskee sosiaalisen elämän sujuvuutta. Mitä etnis-kulttuurinen moninaisuus tarkoittaa paikallisen sosiaalisen koheesion kannalta: luontuuko asukkailta elämä kasvavassa moninaisuudessa vai tekeekö se elämän hankalammaksi?

Sosiaalinen koheesio on tunnetusti hankala termi, jota käytetään eri tieteenaloilla eri tavoin. Tietyn tieteenalan sisälläkin siitä vallitsee erilaisia käsityksiä ja sitä tutkitaan erilaisista näkökulmista käsin hyödyntämällä erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Julkinen keskustelu on usein täsmentymätöntä ja arvoväritteistä. Sosiaalinen koheesio kohdennetaan tutkimuskirjallisuuteen kohdistetun katsauksen jälkeen kolmeen teemaan, jotka ovat sosiaalinen pääoma, menettämisen tunne (verliesgevoelens) ja sosiaalinen turvallisuus.

Aihepiiriä tuntevat tietävät, että tämä ei vielä riitä, koska nämäkin asiat voidaan ymmärtää eri tavoin. Niin teoreettiseen kirjallisuuteen kuin empiirisiin tutkimuksiin nojaten raportissa nämä sosiaalisen koheesion kolme osa-aluetta määritellään edelleen seuraavasti:

1. Sosiaalinen pääoma jaetaan kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat:
   1. asuinalueen väestösuhteet, kuten alueella asuvien ihmisten väliset suhteet ja niiden laatu
   1. kansalaisosallistumisen muodot kuten vapaaehtoistyö
   1. keskinäinen luottamus.
2. Menettämisen tunnetta tarkastellaan niin ikään kolmella osa-alueella, jotka ovat:
   1. hallinnan menettäminen (verlies van zeggenschap)
   1. kulttuurin ja identiteetin kadottaminen
   1. ”kotoisuuden” (thuis) tunteen häviäminen.
3. Sosiaalista turvallisuutta analysoidaan puolestaan kahdesta näkökulmasta:
   1. maahanmuuton tuottaman moninaisuuden aiheuttamana turvattomuuden tunteena
   1. moninaisuuden kytkeytymisenä alueella ilmenevään rikollisuuteen.

Seuraavaksi nostan esille kustakin asiakokonaisuudesta tehdyt tärkeimmät havainnot. Empiiristen tutkimusten toteutuksen täydelliseen kuvaamiseen ei tässä yhteydessä ole mahdollisuutta. Kyse on kaikissa tapauksissa ajallisesta poikkileikkauksesta, joten asuinaluekohtaista kausaalisuutta moninaisuuden vaikutuksista ei voida selvittää. Kyse on yhteyksistä, ei syy-seuraussuhteista.

Moninaisuus ja hyvät väestösuhteet

Robert Putnamin teesi, jonka mukaan etninen moninaisuus on haitallista alueen tai yhteisön sosiaaliselle pääomalle, on herättänyt paljon huomiota ja keskustelua. Tutkimuskirjallisuuden avulla tässä alankomaalaisessa raportissa päätellään, että väitettä ei voi sen kummemmin lopullisesti vahvistaa kuin hylätäkään. Eniten moninaisuudella vaikuttaa olevan merkitystä asuinalueen juuri väestösuhteiden kannalta.

Testatakseen tätä olettamaa raportin laatijat ovat hyödyntäneet Alankomaiden turvallisuusmonitorin vuoden 2014 tiedonkeruuta (N=82 719). Siinä ihmisiltä kysyttiin mielipidettä seuraaviin neljään väitelauseeseen, joihin saatujen vastausten perusteella on luotu yksi naapuruston sosiaalisen koheesion (buurtcohesie) indikaattori:

1. Asuinalueeni ihmiset eivät juuri tunne toisiaan.
2. Asuinalueeni ihmiset tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa.
3. Asun mukavalla alueella, jossa ihmiset auttavat toisiaan ja tekevät yhdessä asioita.
4. Minulla on paljon kontakteja alueen toisten asukkaiden kanssa.

Analyysin perusteella ihmiset kokevat alueella olevan sitä huonommat väestösuhteet mitä enemmän siellä on moninaisuutta. Myös sosioekonomisen huono-osaisuuden lisääntyminen vaikuttaa samansuuntaisesti, mutta vähemmän. Tulos on tilastollisesti merkitsevä sittenkin, kun huomioon otetaan alueen ja sen asukkaiden sosioekonomiset ominaisuudet. Moninaisuuden kasvu ei kuitenkaan vähennä sosiaalista koheesiota lineaarisesti. Muutos päinvastoin tasoittuu, vaikka tietty lisävaikutus pysyykin aina kaikista moninaisimpiin alueisiin asti (kuvio 5.1; pystyakselilla naapurustokoheesio, vaaka-akselilla HHI-indeksin arvo).

Eri tuloryhmiin kuuluvat ihmiset kokevat sosiaalisen koheesion muutoksen moninaisuuden lisääntyessä eri tavoin. Sosioekonomisesti keskimääräisen tulotason (middeninkomensgroepen) asukkaat kokevat kaikista eniten sosiaalisen koheesion heikkenemistä moninaisuuden lisääntymisen myötä. Tutkijoiden mukaan tämä voi johtua siitä, että juuri keskikerrostumiin kuuluvilla ihmisillä on eniten hävittävää olosuhteiden muuttuessa. Moninaisuuden kasvua koetaan siksi juuri tässä ryhmässä uhkaavampana kuin matala- ja hyvätuloisten ryhmissä.

Menettämisen tunne

Menettämisen tunne ymmärretään puolestaan siten, että se on tunne aikojen saatossa muotoutuneiden ja arvokkaiksi koettujen elementtien kadottamisesta. Tutkimuskirjallisuuden perusteella osa väestöstä kokee, että maahanmuuton kasvun seurauksena heidän mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin heikkenevät ja että he menettävät otteen kehityksestä. Kulttuurin ja identiteetin menettämistä kasvavan moninaisuuden oloissa koskeva hypoteesi saa aikaisemmassa tutkimuksessa myös tukea, joskaan ei kiistattomasti.

Edellä mainituista kolmesta osa-alueesta tutkimuksessa on katsottu tarkemmin nimenomaan ”kotoisuuden” tunteen menettämistä. Kotoisuuden taustalla on tuttuuden tunne, kyky ymmärtää ja ennustaa kanssaihmisten käyttäytymistä. Jos tuttuus muuttuu vieraudeksi, syntyy tilanne, jota on kutsuttu anomiaksi. Tällöin ihmiset eivät enää tiedä, miten heidän pitäisi itse käyttäytyä, he eivät koe ymmärtävänsä, mitä tapahtuu, eivätkä tiedä, minkälaisia odotuksia heihin itseensä kohdistetaan.

Tätäkin on tutkittu edellä mainitun Turvallisuusmonitorin (N=71 216) tulosten avulla tarkastelemalla vastauksia seuraaviin kahteen väitelauseeseen:

1. Tunnen oloni kotoisaksi niiden ihmisten kanssa, jotka asuvat kanssani samalla alueella.
2. Olen tyytyväinen alueeni väestön koostumukseen.

Samoin kuin edellisessä kohdassa, ihmiset kokevat moninaisemmilla asuinalueilla oloaan vähemmän kotoisaksi. Taustalla on jälleen myös muita tilastollisesti merkitseviä muuttujia kuten vastaajien tulotaso ja asuinalueen sosioekonominen rakenne. Eniten merkitystä on kuitenkin geopoliittisella-kielellisellä moninaisuudella tässä tutkimuksessa määritellyllä tavalla.

Taloudellisiin keskikerrostumiin kuuluvat ihmiset kärsivät jälleen moninaisuuden kasvusta eniten. Tutkijat huomauttavat, että hyvätuloisemmat asuvat todennäköisemmin myös alueella, jolla asuu muita länsimaalaistaustaisia henkilöitä. Sekä edellisessä että tässä kohdassa moninaisuus heikentää etenkin alankomaalaistaustaisten kokemusta. Tunne väestösuhteiden heikkenemisestä ja kotoisuuden katoamisesta koskee suuremmista ryhmistä myös surinamilaistaustaisia ja niitä, joiden tausta on Alankomaiden Antilleilla, mutta ei niinkään turkkilais- ja marokkolaistaustaisia.

Moninaisuus ja sosiaalinen turvallisuus

1950-luvulla kehitetyn sosiaalisen kontrollin teorian mukaan etnis-kulttuurisen moninaisuuden kasvun myötä alueellisen yhteisön sosiaalinen kontrolli heikkenee Tämä johtaa sekä kasvavaan turvattomuuteen että heikkenevään turvallisuuden tunteeseen. Väitteen paikkansapitävyyttä ei ole juuri Alankomaissa tutkittu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että alueilla, jotka ovat moninaisempia, rikollisuusluvut ovat korkeampia senkin jälkeen, kun esimerkiksi köyhyyden ja työttömyyden vaikutus on kontrolloitu.

Alankomaiden rikostilastojen perusteella todennäköisyys olla tuomittu rikoksesta on selvästi suurempi moninaisilla asuinalueilla kuin väestörakenteeltaan hyvin homogeenisilla. Suhde rikollisuuden ja moninaisuuden välillä on kuitenkin vielä vähemmän lineaarinen kuin aikaisemmin tässä raportissa käsitellyissä ilmiöissä. Moninaisuuden lisääntyessä ”rikollisuusriski” kasvaa aluksi selvästi, mutta vaikutus heikkenee, eikä noin HHI-arvon 0,45 jälkeen kasva enää lainkaan. Alla olevassa kuviossa näkyy koulutuksen ja tulojen osalta keskimääräisen yksin kaupunkimaisessa kunnassa asuvan 20-vuotiaan alankomaalaistaustaisen miehen riski (odds ratio) olla rekisteröitynä rikokseen syyllistymisestä vuonna 2014.

Turvallisuuden tunnetta moninaisuuden kasvaessa tutkitaan jälleen Turvallisuusmonitorin (N=79 340) tarjoamien tietojen avulla tarkastelemalla vastauksia viiteen väitelauseeseen:

1. En avaa iltaisin ovea, koska se on turvatonta.
2. Välttelen asuinalueellani turvattomia paikkoja käyttämällä kiertoteitä.
3. Koen oloni turvattomaksi kulkiessani iltaisin kadulla.
4. Koen oloni turvattomaksi ollessani illalla yksin kotona.
5. Pelkään joutuvani rikoksen uhriksi.

Tutkimukseen osallistuneet jaettiin kahteen ryhmään: a) niihin, jotka kokevat turvattomuutta korkeintaan harvoin tai ei koskaan, ja b) niihin, jotka kokevat turvattomuutta. Viimeksi mainittuun kuuluivat ne, jotka vastasivat ”usein” vähintään yhteen edellä mainituista viidestä väitelauseesta. Noin 70 % vastaajista oli sitä mieltä, että sitä tapahtuu vain harvoin tai ei koskaan, että he eivät avaisi iltaisin ovea turvattomuuden tunteen vuoksi, ja sama prosenttiosuus koki harvoin tai ei koskaan pelkoa rikoksen uhriksi joutumisesta. Turvattomuuden tunne suhteessa muihin väitelauseisiin oli vielä harvinaisempaa.

Myös tässä tapauksessa korkea HHI-arvo on yhteydessä heikentyneeseen turvallisuuden tunteeseen tilastollisesti merkitsevällä tavalla ja myös muiden taustamuuttujien kontrolloimisen jälkeen. Vaikutusta on siis jälleen esimerkiksi sekä omalla että alueen taloudellisella huono-osaisuudella. Moninaisuuden vaikutus on kuitenkin näiden taustamuuttujien vaikutusta suurempi. Vaikutussuhde ilmenee myös sellaisilla alueilla, jotka ovat monella tapaa hyväosaisia, kuten edellä mainittu Wassenaar.

Väestön moninaisuus ja talouden kasvu

Toisena pääteemana raportissa tarkastellaan moninaisuuden vaikutusta paikalliseen ja alueelliseen talouteen. Talous ymmärretään bruttokansantuotteen kasvuna, ja sitä tarkastellaan selvityksen omassa tutkimusosiossa aluetasoisesti tilastolliseen käyttöön tarkoitetuilla COROP-alueilla, joita on Alankomaissa 40 ja jotka vastaavat eurooppalaista NUTS 3 -aluetasoa.

Kyse ei tässäkään tapauksessa ole kausaalisten syy–seuraussuhteiden selvittämisestä vaan ylipäätään mahdollisen yhteyden osoittamisesta. Tässä yhteydessä tarkastellaan kuitenkin kehitystä eli talouden kasvua aikavälillä 1997–2015. Analyysia tehdään huomioiden erilaisia taustamuuttujia sekä moninaisuuden muodostavien eri väestöryhmien itsenäisiä vaikutuksia.

Maahanmuuton taloudellisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia on tutkittu kansainvälisestikin melko paljon ilman, että olisi päädytty selkeisiin ja kiistattomiin lopputuloksiin. On tutkittu esimerkiksi vaikutuksia julkiselle taloudelle, jotka voivat periaatteessa olla niin myönteisiä kuin kielteisiäkin. Myönteiset vaikutukset pohjautuvat esimerkiksi siihen, että lisääntyvä työvoima auttaa rahoittamaan eläkkeitä ja hyvinvointivaltion palveluja. Kielteiset seuraukset nojaavat puolestaan esimerkiksi muuttajien työttömyydestä, sairastamisesta tai työkyvyttömyydestä johtuviin julkisiin kustannuksiin.

Toinen tutkimusalue koskee muuttoliikkeen vaikutuksia taloudelliselle hyvinvoinnille, usein henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen muodossa. On osoitettu, että maahanmuutto on yhteydessä taloudelliseen kasvuun. Toisaalta ei voi tietää varmaksi, kumpi johtuu kummasta. Houkutteleeko kasvava talous muuttajia eli johtuuko kasvanut moninaisuus talouden vahvuudesta, vai syntyykö muuttajista lisää tuottavuutta, tehokkuutta ja innovaatioita ja siten taloudellista kasvua?

Lisäksi on selvitelty, ketkä maahanmuuton tuottamista taloudellisista hedelmistä lopulta hyötyvät. Parhaassa asemassa ovat sekä kansainvälisesti että Alankomaissa tehtyjen tutkimusten mukaan pääomia omistavat, hyväpalkkaiset ja korkeasti koulutetut. Haavoittuvammassa tilanteessa ovat puolesta ne, jotka työskentelevät aloilla, joille suuri osa muuttajista sijoittuu. Erään tutkimuksen mukaan niillä, joiden ominaisuudet muistuttavat eniten muuttajien ominaisuuksia, on suurin aseman heikentymisen riski, kun taas ominaisuuksiltaan erilaisemmilla on parhaat mahdollisuudet hyötyä kehityksestä.

Tämän raportin fokuksessa ei ole niinkään maahanmuutto vaan sen tuottama etnis-kulttuurinen moninaisuus. Moninaisuuden taloudellisia vaikutuksia on tutkittu vähemmän. Teoreettisesti voi ajatella, että moninaisuus edistää luovuutta ja sitä kautta taloudellisestikin hyödynnettävissä olevia innovaatioita. Kielteisten seurausten taustalla ajatellaan puolestaan olevan esimerkiksi kommunikaatiovaikeuksista johtuvia korkeampia transaktiokustannuksia. Olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden perusteella on vaikea päätyä vahvaan johtopäätökseen puolesta tai vastaan.

Raportin omassa tutkimuksessa käytetyt taloustieteelliset mallit eivät raportin mukaan pysty antamaan vahvaa näyttöä siitä, että moninaisuudella olisi taloudelliselle kasvulle haitallinen vaikutus. Sen sijaan tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että sillä ei ole merkittäviä myönteisiä vaikutuksia. Yksittäisiä alueita tarkasteltaessa esimerkiksi kasvihuoneviljelystä tunnetulla Westlandin alueella moninaisuus ja taloudellinen kasvu kulkevat kyllä käsi kädessä. Sellaisilla alueilla, joilla on korkea koulutustaso, korkealla moninaisuustasolla vaikuttaisi puolestaan olevan taloudellista kasvua jarruttava vaikutus.

Hyvää politiikkaa moninaisuuden oloihin

Normaali moninainen arki

Joku voisi ajatella – ehkä mielelläänkin – että jos asiat ovat niin kuin ne tässä esitetään, moninaisuuden syntymistä ja kasvua olisi syytä kaikin keinoin estää. Pääasiallinen väline tähän olisi maahanmuuton tiukka rajoittaminen, ja rajojen mahdollisimman tiukkaa sulkemista onkin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa vaatimassa yksi ja toinen poliitikko tai puolue. Tämä ei kuitenkaan ole tämän raportin viesti: sen mukaan kansainvälinen liikkuvuus jatkuu, ja hyvä niin, ja ilman sitäkin moninaisuus väistämättä lisääntyy.

Kun näin on, moninaisuuden kanssa pitää oppia elämään. Tavoitteena on arjen moninaisuus tai moninainen arki, sellainen, jossa ihmisten keskinäinen erilaisuus ei ole jotain poikkeavaa, vaan normaalia. Joiltain osin eletään erillään, omassa piirissä, mutta kuitenkin rinnakkain, living side by side. Joissain tilanteissa on myös tarvetta tehdä asioita vain samanmielisten kesken, toisistaan erillään, living apart. Mutta on myös tärkeätä, että ihmiset ja ryhmät tekevät asioita yhdessä keskinäisen suvaitsevaisuuden hengessä, living together. Näiden LAT-suhteiden pitäisi toimivalla asuinalueella olla tasapainossa.

Tämä on ensimmäinen päätelmä. Toinen on: sosiaalisen koheesion ylläpitämisen ja parantamisen eteen kannattaa tehdä töitä. Moninaisuudesta seuraa erilaisia asioita, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä, ja näitä pitää pyrkiä huomioimaan mahdollisimman hyvään tietopohjaan perustuen. Potentiaaliset kitkat on syytä tunnustaa ja olemassa olevat tunnistaa. Haasteisiin on vastattava tarkoituksenmukaisilla toimilla.

On vielä paljon, jota emme tiedä. Aihepiiri sisältää paljon poliittisia intohimoja, ja jotkut tahot yhdistävät maahanmuuton sellaisiinkin ilmiöihin, joiden taustatekijät ovat jossain muualla. Siksi on tärkeätä jaksaa selvittää asioita kunnolla ennen toimiin ryhtymistä. Väärät toimet voivat olla hyvää tarkoittaessaankin hyvin vahingollisia esimerkiksi niin, että ne heikentävät väestöryhmien välisiä keskinäisiä suhteita.

Tietopohjan kehittäminen niin kansallisesti, alueellisesti kuin paikallisesti onkin raportin laatijoiden ensimmäinen politiikkasuositus. Suositukset on kokonaisuudessaan lueteltu alla olevassa listassa. Niitä hyödynnettäessä on mietittävä aina tarkkaan, mitkä ovat paikalliset olosuhteet. Yksi koko ei sovi kaikille, kuten sanotaan, ja myös tässä tapauksessa voidaan liiallisella valtavirtaistamisella aiheuttaa suurta vahinkoa.

1. Väestön erilaisesta syntyperästä seuraavaa moninaisuutta pitää pystyä tarkastelemaan riittävällä tiedolla, jonka avulla muodostetaan luotettava kokonaiskuva ja havaitaan ongelmakohdat ja niiden syyt oikein.
2. Alueen tai paikkakunnan palvelujen tuottajien on syytä sopeuttaa toimintojaan paikallisiin moninaisiin tarpeisiin siten, että yleisen linjan ja erityiskohtelun välillä vallitsee optimaalinen tasapaino.
3. Kaikki ryhmiä ja niihin kuuluvia ihmisiä täytyy kohdella tasa-arvoisesti ja reilusti. Uudet tulijat ja vähemmistöihin kuuluvat saattavat ansaita erityistä huomiota, mutta silmiä ei saa ummistaa myöskään enemmistöön kuuluvien tarpeilta ja odotuksilta.
4. Kokonaisvaltaista kotoutumista pitää edistää niin ikään sekä uusien tulijoiden, vähemmistöihin kuuluvien että enemmistöön kuuluvien osalta. Kansallisista, alueellisista ja paikallisista pelisäännöistä tulee tiedottaa ja niiden noudattamista pitää kontrolloida.
5. On syytä edistää myös sitä, että alueen tai paikkakunnan ihmiset löytävät toisensa samassa tilassa ja tekevät asioita yhdessä. ”Julkinen tuttuus” (publieke familiariteit) tarkoittaa sitä, että toisilleen tuntemattomat kuitenkin tunnistavat ja hyväksyvät toisensa.
6. Useat moninaiset paikat ja alueet ovat myös sosioekonomisesti huono-osaisia. Koska köyhyydellä, työttömyydellä ja matalalla koulutuksella on oma itsenäinen vaikutuksensa, näiden ongelmien lieventämiseen kannattaa tehdä työtä.

Julkisten ja yksityisten toimijoiden on siis hyväksyttävä alueensa moninaisuus. Se ei tarkoita sitä, että niiden pitää hyväksyä moninaisuuden kaikki ilmenemismuodot. Asukkaiden, oppilaiden, potilaiden, asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa on kuitenkin monenlaisia eroja, joilta ei kannata sulkea silmiään samalla kun niitä ei ole syytä tehdä sen isommaksi kuin mitä ne ovat. Erityiskohtelua on lähtökohtaisesti syytä toteuttaa vain perustellusta syystä, kuten uusien tulijoiden kohdalla.

Oikeiden toimintamallien löytäminen edellyttää tietoa ja kokemustakin. Tilastollinen ja tutkimustieto ovat tärkeitä, mutta monien asioiden kunnollinen tietäminen on mahdollista vain lähemmän tutustumisen myötä. Ensiarvoisen tärkeätä olisi, että esimerkiksi alueen palveluntarjoajien henkilökunta heijastaisi mahdollisimman hyvin alueen väestöä. Se edistää palvelujen käyttäjien luottamusta niiden tuottajiin, mutta lisäksi eri yhteisöihin kuuluvilla ihmisillä voi olla sellaista tietoa, mitä muuten voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta saada.

Tutkimuksesta tiedetään, että ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen yhdenvertaiselta ja tasa-arvoiselta pohjalta edistää suhteiden luomista, keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Raportissa käytetään termiä ”julkinen tuttuus”, mutta kyse on myös siitä kuvitellun yhteisön rakentamisesta, joka on modernien kansakuntien perusta (viitaten Benedict Andersonin tunnettuun nationalismiteoriaan). Silloin tietyn alueen tai paikkakunnan asukkaat tuntevat kuulevansa yhteen, vaikka he eivät tunne toisiaan.

Tämän tunteen syntymisen ja ylipäätään alueen sosiaalisten koodien oppimisen ja ymmärtämisen kannalta olennaisia ovat erilaiset julkiset ja puolijulkiset tilat, joilla ihmiset voivat tavata toisiaan, vaikka ohikulkijoinakin. Esimerkiksi katuja ja aukioita voi ja kannattaa suunnitella tätä tarkoitusta silmällä pitäen. Leikkipaikat ja urheilukentät ovat ensiarvoisen tärkeitä, samoin asukastalot ja -tilat sekä tietenkin esimerkiksi koulut ja kirjastot.

Alueen tai paikkakunnan sosioekonomisella huono-osaisuudella on itsenäinen kielteinen vaikutus sosiaaliseen koheesioon. Erityisen ongelmallista on, jos etnis-kulttuurinen moninaisuus kytkeytyy vahvasti muihin hyvinvointivaikeuksiin kuten alueen yhteisöjen ja yksilöiden köyhyyteen, työttömyyteen ja ahtaaseen asumiseen. Tällöin syntyy suuri moninkertaisen syrjäytymisen riski. Siksi sosioekonomista tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia pitäisi pystyä tarvittaessa parantamaan ja kehitystä ohjaamaan hyvään suuntaan.

Erilaisina yhdessä elämisen politiikka

Samoilta tekijöiltä ilmestyi paria vuotta myöhemmin toinen, selkeämmin politiikkasuosituksiin tähtäävä raportti: Samenleven in verscheidenheid: beleid voor de migratiesamenleving (WRR 2020). Esittelen tätä julkaisua tarkemmin kokonaisuutena myöhemmin, mutta tämän kirjoituksen päätteeksi voidaan nostaa esiin siinä annetut tärkeimmät huomiot ja ehdotukset. Ne poikkeavat jonkin verran tässä esitellyn raportin vastaavista havainnoista ja suosituksista olematta kuitenkaan niiden kanssa ristiriidassa. Kyseinen raportti on saatavilla myös englanniksi: https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-031-14224-6.

Moninaisuus on kirjoittajien mukaan entistä enemmän yhteiskuntaa läpäisevä ja rakenteellisesti leimaava piirre. Nykyistä yhteiskuntaa luonnehtii lisäksi se, mitä on kutsuttu kelluvuudeksi: ihmiset tulevat ja menevät, väestörakenteessakin pysyvää on vain muutos. Tällaisessa yhteiskunnassa pitää ensinnäkin hyväksyä olemassa olevat tosiasiat ja lisäksi pyrkiä toimimaan proaktiivisesti, hyödyt maksimoiden ja haitat minimoiden. Lähestymistavan taustalla on lisäksi kolme olennaista lähtökohtaa, joista lyhyesti seuraavaksi.

Ensinnäkin, koska kyse on yhteiskunnan rakenteellisista ominaisuuksista, politiikan tekemisessä täytyy päästä eroon satunnaisiin aiheisiin kohdistuvasta ad hoc -politiikasta, joka usein on myös liian lyhytkestoista ollakseen todella vaikuttavaa. Pitää luoda laajoja politiikkakokonaisuuksia, joiden takana voidaan seistä suhdannevaihteluista ja poliittisten valtasuhteiden muutoksista huolimatta. Maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikka tulee kytkeä nykyistä paremmin toisiinsa.

Toiseksi, maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvaa kotoutumisen edistämisen politiikkaa tarvitaan edelleen, mutta on myös syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota koko väestöön sen eri aluetasoilla. Myös muiden kuin muuttajien ja heidän jälkeläistensä tarpeet ja toiveet täytyy ottaa huomioon, samoin kuin ne muutokset esimerkiksi palvelurakenteisiin ja toimintatapoihin, joita kasvavat moninaisuus ja kelluvuus edellyttävät.

Kolmanneksi, tarvitaan yleistä ja yhteistä linjaa, mutta sitä on sovellettava etenkin paikallisesti oikealla tavalla niihin olosuhteisiin, jotka esimerkiksi eri kunnissa vallitsevat. Jossain on runsaasti itäeurooppalaisia kausityöläisiä, toisaalla pakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, kolmansissa paikoissa esimerkiksi pitkälle koulutettuja ja hyvin toimeentulevia osaajia. Valtion on ymmärrettävä näiden erojen olemassaolo ja merkitys ja annettava sekä tarpeeksi paikallista liikkumavaraa että eri alueille räätälöityä tukea.

Näistä lähtökohdista käsin WRR antaa neljä yleisen taso suositusta:

1. Paranna kaikkien muuttajien vastaanoton, asettumisen ja kotoutumisen edellytyksiä.
2. Vahvista sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä, etenkin paikallisella tasolla.
3. Panosta muuttajien ja heidän lastensa osallistumiseen paikalliseen työelämään.
4. Kehitä maahanmuuttopolitiikkaa niin sosiaalisia aspekteja kuin työllisyyttä silmällä pitäen.

Jokainen näistä sisältää konkreettisempia suosituksia. Muuttajien vastaanoton, asettumisen ja muun oman paikkansa löytämisen edellytysten parantamisen ensimmäinen askel on kasvattaa kuntien roolia muuttajien kotoutumisen edistämisessä. Asettumisen ja vastaanoton palveluja tulee olla tarjolla kaikki muuttajille. Kaikkia pitää tavoitella, mutta kaikkia ei voi kohdella samalla tavalla. On hankittava tarpeeksi tietoa tulijoista, jotta tiedetään, mitkä ovat heidän tarpeensa, miten heitä voidaan parhaiten auttaa ja kenen vastuulla kotoutumisen tukeminen lopulta on.

Sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä voidaan vahvistaa varmistamalla, että asuinalueilla on toimiva infrastruktuuri, niin fyysinen kuin sosiaalinen. Perusasioiden pitää olla kunnossa esimerkiksi alueen sisällä ja alueiden välillä liikkumisessa, palveluja tulee olla saavutettavissa, julkisia ja puolijulkisia kohtaamisen tiloja pitää olla riittävästi. Etenkin asiakasrajapinnassa toimivilla pitää olla riittävää interkulttuurista osaamista ja taitoa.

Työelämään osallistumisen panostamisessa tärkeätä on taistella työmarkkinoilla tapahtuvaa syrjintää vastaan. Vaikeasti työllistyvien osallistumista kannattaa lisätä ja haavoittuvissa asemissa olevien työpaikkojen säilymisestä kannattaa pitää huolta. Koulutus ja jatkokoulutus ovat avainasemassa. Työllisyyttä kannattaa edistää aktiivisesti ja mielellään ongelmia ennalta ehkäisten. Paikallisista olosuhteista hyvin perillä olevat kunnat saattavat olla valtiota paljon tehokkaampia toimijoita, siksi niiden osaamisen kehittämistä kannattaa valtionkin tukea.

Maahanmuuttopolitiikan kehittämisessä on otettava huomioon se, että vaikka Alankomaihin on viime vuosina muuttanut paljon työperusteisia kansainvälisiä osaajia talouden eri tasoille ja sektoreille muista EU-maista, tämä työvoimapooli on kovaa vauhtia katoamassa Keski- ja Itä-Euroopan omien väestörakenneongelmien vuoksi. Kun Alankomaat joutuu rekrytoimaan entistä enemmän globaalisti, on kiinnitettävä riittävästi huomiota työllistymisen vaatimuksiin ja kotoutumisen edellytyksiin. On varottava muuton kustannusten valumista kuntien harteille samalla kun yritykset saavat kansainvälisestä rekrytoinnista suurimman hyödyn.

Kotoutuminen on koko yhteiskunnan asia. Valtiolle kuuluu vastuu maahanmuuttopolitiikan ja kotoutumispolitiikan yleisistä linjoista sekä yleisten juridisten ja taloudellisten raamien ja edellytysten luominen. Kuntien ensisijaisena tehtävänä on puolestaan käytännössä tukea muuttajien kotoutumista, muuta oman paikkansa löytämistä ja Alankomaiden omaksi kodiksi tuntemista. Yritysten vastuulla on puolestaan avustaa työntekijöidensä sujuvaa ja asianmukaista asettumista. Niiden tulisi myös osallistua kotoutumisen edistämisen julkisten toimien rahoittamiseen.

Kyytiä maahanmuuton myyteille!

Johdanto

Muuttoliikemyytit

Maahanmuuttomyytit Muuttoliikepropaganda Lopuksi

Johdanto

Kuilun ylittämisen tarve

Muuttoliikkeen moninaisuus

Politiikka ongelmien aiheuttajana

Kuilun ylittämisen tarve

”No niin, nostakaapa kätenne, ketkä ovat, niin kuin professori de Haas, maahanmuuton puolesta, ja ketkä ovat vastaan!” Tuolla hetkellä, eräässä eteläalankomaalaisessa kaupungissa pidetyssä keskustelutilaisuudessa vuonna 2015 Amsterdamin yliopiston sosiologian professori Hein de Haas tunsi ymmärtävänsä, mikä julkisessa muuttoliikekeskustelussa on perustavalla tavalla pielessä.

Tuon havainnon yksi seuraus on vuonna 2023 ilmestynyt teos How Migration Really Works: The Facts About the Most Divisive Issue in Politics. Kirjassa otetaan käsittelyyn 22 kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyvää ja julkisessa keskustelussa usein esiintyvää myyttiä ja osoitetaan ne yksi toisensa jälkeen epätosiksi. Tarkoituksena on kuvata muuttoliikettä sellaisena kuin se on, poliittisten ideologioiden ja aatteellisten pinttymien muovaamien väärinkäsitysten sijaan.

Hein de Haas ei ole tällä kentällä kuka tahansa tutkija. Ennen nimittämistään Amsterdamin yliopistoon hän toimi pitkään Oxfordin yliopiston International Migration Instituten tutkijana ja johtajana. Hänen julkaisuluettelonsa on erittäin pitkä, ja häntä pidetään tällä hetkellä kansainvälisen muuttoliikkeen yhtenä parhaista asiantuntijoista. Alan tutkimus on hänellä hyvin hallussa.

De Haas kertoo kirjoittaneensa teoksen suuren tarpeen ja kiireellisyyden tuntemuksista käsin. Hänen mukaansa vallitsee valtava kuilu yhtäältä alan mittavan tutkimuskirjallisuuden tuottaman tiedon ja tiedosta piittaamattoman julkisen keskustelun välillä. Koska kyse on yhdestä tärkeimmistä paitsi yhteiskunnan myös maapallon kehitykseen vaikuttavista ilmiöistä, tätä kuilua pitäisi saada kurottua umpeen.

Muuttoliikkeen moninaisuus

Tunnistan meidän suomalaisista olosuhteistamme erittäin hyvin de Haasin kokemuksen, jossa erilaisista päättäjistä ja yhteiskunnallisista vaikuttajista koostuva yleisö kyllä kuulee, mitä tutkija kertoo, mutta he eivät oikeasti kuuntele. Osittain se johtuu siitä, että he hakevat asiantuntijoilta lähinnä vahvistusta omille käsityksilleen, mutta osittain siitä, että yleisölle jaetut tiedon jyvät eivät kytkeydy laajempaan kertomukseen siitä, mistä muuttoliikkeessä oikein on kysymys.

Tällaiseen vastaanottavuutta ja ymmärrystä edistävään kokonaiskuvaan De Haas teoksessaan pyrkii. Hän haluaa kuvata sitä, mistä todella on kysymys, sen sijaan että kansainväliseen muuttoliikkeeseen otetaan ennen muuta kantaa. Polarisoidussa keskusteluilmapiirissa yhdet korostavat liikaa maahanmuuton ja liikkuvuuden kielteisiä puolia, toiset puolestaan näkevät sen kohtuuttoman myönteisessä valossa.

Allekirjoitan täysin myös de Haasin peruslähtökohdan, että kansainvälinen muuttoliike yksinkertaisesti on. Se on tavattoman laaja ja monimuotoinen inhimillisen elämän ilmiö, joka saa käyttövoimasta monista taustatekijöistä ja jolla on monenlaisia seurauksia niin yksilöille kuin yhteisöille ja yhteiskunnille. Sitä ei voi ymmärtää oikein vain yhdestä arvoväritteisestä perspektiivistä käsin. Tutkimuksen avulla siitä on silti saatu selville säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.

Politiikka ongelmien aiheuttajana

De Haas on nähdäkseni poliittisesti kiitettävän puolueeton, tai sanoisinko, että hän on poliittisesti tasapuolinen siinä mielessä, että kritiikkiä saa niin oikeisto kuin vasemmisto ja niin nationalistit kuin globalistit. Asiaa ymmärtämättömät poliitikot ovat toistuvasti tehneet päätöksiä, joiden tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta – tai enemmän, ne ovat pahentaneet todettua ongelmaa.

Kirjan yksi perusajatuksista onkin juuri se, että politiikkatoimet täytyy nykyistä enemmän nähdä nimenomaan yhtenä ongelmien aiheuttajista. Jotta tästä voidaan siirtyä todellisten ongelmien todellisen ratkaisijan rooliin, tämä oman toiminnan potentiaalinen kontraproduktiivisuus pitää tunnustaa. Samoin täytyy tunnustaa se, että vaikuttava politiikka on mahdollista ainoastaan ilmiön oikean haltuunoton ja tietoon perustavan ymmärtämisen kautta.

Kirja jakautuu kolmeen temaattiseen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan kansainvälisen liikkuvuuden muotoja ja niin pitkän keston kuin viimeaikaisen kehityksen trendejä. Toisessa osassa keskitytään muuttoliikkeen vaikutuksiin lähtömaalle, vastaanottavalle yhteiskunnalle ja muuttajille itselleen. Kolmannen osan aiheena ovat muuttoliikettä koskevat usein virheelliset mutta tietoisesti levitetyt käsitykset muuttoliikkeestä, maahanmuutosta ja kotoutumisesta: muuttoliikepropaganda.

Käsittelyssä on siis 22 kansainvälistä muuttoliikettä koskevaa myyttiä. Jokainen myytti puretaan siten, että ensiksi kerrotaan, mistä siinä on kysymys ja sitten avataan tilasto- ja tutkimusperusteisesti, miksi se ei pidä paikkaansa. Esitän alla jokaisen myytin sisällön ja de Haasin vasta-argumentin tiivistetyssä muodossa.

Muuttoliikemyytit

1 Muuton mittakaava

2 Laiton muutto

3 Pakolaiskriisi

4 Monikulttuurisuus

5 Muuttoliikkeen hillintä

6 Kurjuutta pakoon

7 Työperusteinen muutto

1 Elämme ennen kokemattoman massamuuton aikaa

Mediaa ja poliittista keskustelua seuratessa saamme helposti sellaisen käsityksen, että kansainvälistä muuttoa on maailmassa paljon, ja enemmän kuin koskaan ennen. Käsillä on globaali maahanmuuttokriisi. Tosiasiallisesti ihmiskunnan kokoon suhteutettuna kansainvälisten muuttajien osuus on pitkään ollut melko vakaa, eikä mitenkään erityisen suuri, noin 3 prosenttia. Toiseen valtioon muuttajat ovat yhä pieni vähemmistö. Ylivoimainen osa muutoista tapahtuu maiden sisällä.

Suuria muuttoliikeaaltoja on ollut aikaisemminkin. Maailmanhistorian suurin laittoman maahanmuuton vyöry – tämän päivän terminologiaa historiaan soveltaen – on ollut eurooppalainen kolonialismi. Eurooppa olikin vuosisatojen ajan alue, josta ennen muuta muutettiin pois. Tämä muuttui toisen maailmansodan jälkeen: vaikka Euroopasta on yhä muutettu runsaasti muualle, muualta maailmasta on muutettu paljon enemmän Eurooppaan.

Teknologinen kehitys on lisännyt pitkän matkan muuttamisen edellytyksiä: tietoa on paremmin saatavilla, ja kulkuyhteydet ovat helpompia, halvempia ja turvallisempia. Toisaalta viimeaikaiset tietotekniset harppaukset ovat tehneet entistä helpommaksi myös paikalleen jäämisen: työtä esimerkiksi Yhdysvaltoihin voidaan tehdä Intiasta käsin. Globaali muuttoliike ei siten välttämättä ole kasvamassa, vaan päinvastoin, pienenemässä, tai ainakin se on entistä enemmän eriytymässä.

2 Laiton maahanmuutto on karannut käsistä

Julkisessa keskustelussa maahanmuutto näyttäytyy myös usein säätelemättömänä, jonain mitä jollekin maalle tapahtuu sen pystymättä siihen kunnolla vaikuttamaan. Puhutaan vyörystä, tulvasta tai tsunamista. Ajatus maahanmuuton hallitsemattomuudesta luo yhteiskuntaan pelkoa ja epävarmuutta, ja näitä tunteita jotkin puolueet ja poliitikot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen.

Tosiasiallisesti ylivoimainen osa kansainvälistä muuttajista ylittää rajan ja oleskelee muuton kohdemaassa täysin laillisesti. Sääntelyn ulkopuolella oleva muutto on pientä, mutta ihmisten mielissä se kasvaa siihen kiinnitetyn huomion myötä. Monet oleskelevat maassa ilman oleskelulupaa, mutta suuri osa heistä ei ole tullut maahan laittomasti, vaan jäänyt sinne oleskeluluvan päättymisen jälkeen.

Muuttoliikkeessä on myös suurta ajallista vaihtelua. Media – ja poliitikot – kiinnittävät kuitenkin asiaan huomiota vain silloin, kun määrät ovat suuria. Aikoina, jolloin muutto – ja siis etenkin sääntelyn ulkopuolinen muutto – on vähäistä, asiaan ei kiinnitetä huomiota. Muuton mittakaavaa usein myös liioitellaan suuresti itsekkäistä syistä: tämä ei koske vain maahanmuuttovastaisia poliitikkoja vaan myös resurssipulassa olevia viranomaisia ja omaa agendaansa ajavia humanitaarisia järjestöjä.

Luvaton maahanmuutto ja oleskelu ovat osittain suoraa seurausta työvoiman suuresta kysynnästä ja säädeltyjen väylien vähäisyydestä. Luvatonta oleskelua maassa myös siedetään, koska heitä tarvitaan työvoimana, monet alat ovat heistä suorastaan riippuvaisia. Toimet heidän häätämiseksi ja yritysten rankaisemiseksi ovat usein mitättömiä suhteessa siihen, miten asioista julkisesti puhutaan.

3 Maailmassa on pakolaiskriisi

Pakolaisista puhutaan julkisuudessa niin paljon, että median seuraaja saa helposti vaikutelman maailmanlaajuisesta ja kaiken kontrollin ulkopuolella olevasta pakolaiskriisistä, joka yksien mielestä näyttäytyy suurena kärsimysnäytelmänä ja toisten mielestä uhkaa yhteiskuntarauhaa tai jopa sivilisaatiota. Todellisuudessa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden osuus kansainvälisistä muuttajista on pieni, eikä sen osuus ihmiskunnasta ole ollut merkittävässä nousussa.

Maailman pakolaisista suurin osa on siirtynyt kotiseudultaan toisaalle oman maansa rajojen sisällä. Kansainvälinen muutto tapahtuu ylivoimaiselta enemmistöltään lähimpiin naapurimaihin. Poliitikkojen suuret puheet alueellisista ratkaisuista lähellä onnettomuuksia ja konflikteja eivät siten ole kovinkaan innovatiivisia: näin tapahtuu jo nyt.

Paljon puhutaan myös siitä, että kansainvälisen suojelun takaama oikeudellinen järjestelmä tarjoaa aina vain enemmän reittejä niille, jotka eivät tosiasiallisesti tarvitse suojelua: tavallisille siirtolaisille. Tilastoista ja tutkimuksista ei kuitenkaan löydy näyttöä perusteettomien turvapaikkahakemusten määrän ja osuuden kasvusta. Suuri osa pakolaisista on ihan perustellusti liikkeellä. Osa perusteettomista hakemuksista menee seulasta läpi, mutta toisaalta kaikkia perusteltuja hakemuksia ei hyväksytä.

Globaalin pakolaisuuden mittakaavan paisuttamiseen syyllistyvät muutkin kuin rajojen sulkemista vaativat nationalistit ja radikaalioikeistolaiset. Tähän syyllistyy toisinaan myös esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, osin siksi, että aikojen saatossa tehtyjä tilastointimuutoksia ei raportoida riittävän selvästi. Pakolaisuuden määritelmä on laajentunut, ja sisäistä pakolaisuutta dokumentoidaan aikaisempaa paremmin. Virheellisen yleiskuvan alle hautautuvat maansisäisen ja kansainvälisen pakolaisuuden todelliset mutta usein varsin paikalliset ongelmat.

4 Yhteiskuntamme ovat moninaisempia kuin koskaan

Eurooppaan suuntautunut muutto, ja yhteiskuntien havahtuminen monien muuttajien jäämiseen, on tuottanut kokemuksia yhteiskuntien etnisen ja kulttuurisen moninaisuuden (monikulttuurisuuden) dramaattisesta lisääntymisestä. Joillekin tämä on ollut ilon ja jopa juhlinnan aihe, toisille taas kauhistus, ja uhka niin kulttuurille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Molemmilla laidoilla muutosta liioitellaan suuresti ja kärjistetään muuton vaikutuksia.

Kansainvälistä liikkuvuutta on ollut aina, jopa Euroopassa, vaikka maanosan ulkopuolelta suuntautuneella muutolla on lyhyempi historia. Jokaisessa maassa on myös ollut enemmän tai vähemmän suurempia tai pienempiä vähemmistöjä. Moni aikaisemmin sopeutumattomana pidetty ihmisryhmä on muuttunut erottamattomaksi osaksi kantaväestöä ja valtakulttuuria tai muuten löytänyt oman paikkansa luontevasti – myös muiden mielestä. Saksassa epäiltiin pitkään itäeurooppalaisia, Ranskassa eteläeurooppalaisia.

Kaikkineen viime vuosikymmeninä on tapahtunut valtaisaa kulttuurista yhtenäistymistä, niin kansallisesti kuin alueellisesti ja globaalistikin. Tähän on pitkälti ollut seurauksena koulutuksen ja viestinnän leviäminen laajoille kansanpiireille niin horisontaalisesti (alueellisesti) kuin vertikaalisestikin (sosiaalisesti). Tästä assimiloitumisesta ovat saaneet kärsiä useat kielelliset ja kulttuuriset vähemmistöt, ja suuri osa maahanmuuton tuottamista yhteisöistä sulautuu niin ikään parissa-kolmessa sukupolvessa.

Monissa yhteiskunnissa on isoja ongelmia esimerkiksi sosiaalisessa koheesiossa ja keskinäisessä luottamuksessa. Ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan, että nämä ongelmat olisivat yhteydessä maahanmuuttoon tai moninaisuuteen. Moninaisuus sinänsä ei olekaan yhteiskunnille uhka, mutta se voidaan tehdä sellaiseksi. Rasismi, vihapuhe ja muu syrjintä ovat vaarallisia, koska ne estävät yhteenkuuluvuuden tunnetta kasvamasta erilaisten ihmisten kesken.

5 Muuttoliikettä voidaan hillitä kehityspolitiikalla

Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein pois kitkettävistä ”juurisyistä”, jollaisina nähdään köyhyys, kurjuus ja näköalattomuus. Etenkin politiikan vasemmalla laidalla onkin esitetty, että muurien rakentamisen ja muiden maahanmuuton kiristystoimien sijaan olisi tehokkaampaa tukea lähtömaiden kehitystä kaupalla, koulutuksella ja muilla globaalia tasa-arvoa edistävillä tukimuodoilla. Ajatus on sympaattinen ja tietenkin yleisesti ottaen kannatettava, mutta sen muuttoliikettä rajoittava logiikka on väärä.

Kansainvälisessä muuttoliikkeessä eivät ole kaikista huono-osaisimmat ihmiset, eivätkä lähtömaatkaan ole kaikista köyhimpiä ja kehittymättömimpiä. Äärimmäisessä köyhyydessä ulkomaille lähtö on kaukainen, epärealistinen mahdollisuus. Sen sijaan, että kehitys rajoittaisi liikkeelle lähtöä, sen välittömänä seurauksena on ennemmin lisääntynyttä muuttoa, niin kauan kun lähtijät yhä kokisivat, että lähteminen kannattaa. Nyt heillä olisi tämän tavoitteen toteuttamiseen paremmat edellytykset.

Muuttoliikettä selitetään usein yksinkertaistetun työntö- ja vetotekijöiden avulla (push–pull-malli), vaikka todellisuus on paljon monimutkaisempi. Olennaisia osatekijöitä ovat halu muuttaa ja kyky muuttaa. Yhteiskunnallinen kehitys lisää helposti molempia, koska koulutuksen ja median kautta ihmiset tulevat enemmän tietoisiksi siitä, mitä toisaalla voisi olla, ja koska lähtemisen materiaaliset edellytykset paranevat. Kun kehitys saavuttaa tietyn pisteen, lähtemisen halut alkavat vähentyä, vaikka lähtemisen kapasiteetti jatkaisikin nousua. Tähän menee kuitenkin aikaa.

Maahanmuuttopoliittisesta naiiviudesta eroon pääsemiseksi on ensiksi tiedostettava muuttoliikkeen taustalla vaikuttavien tekijöiden moninaisuus. Toinen edellytys asioiden ymmärtämiseksi ja järkevän politiikan toteuttamiseksi on hyväksyä prosessien hitaus ja siten myös yhteiskuntien toivotun sosiaalisen transformaation pitkä kesto. Ennen kuin lähtö ulkomailla alkaa vähentyä, se saattaa nimenomaan lisääntyä, ja tämän ei pitäisi tulla päättäjille yllätyksenä.

6 Maastamuuttajat pakenevat epätoivoisesti kurjuutta

Globaalista Etelästä hyvinvoivaan Pohjoiseen suuntautuvaa muuttoa kuvataan usein epätoivoisena pakona kurjuudesta kohti epärealistista unelmaa. Tämän mielikuvan seurauksena ajatellaan, että kansainvälistä muuttoa voitaisiin hillitä lisäämällä tietoa matkan vaaroista ja määränpään todellisista olosuhteista. Tiedonlevityskampanjat ovat kuitenkin tuomittuja epäonnistumaan, ellei ymmärretä kunnolla, minkälaiset olosuhteet lähtömaassa ovat, mitä ihmiset siellä muista maista tietävät ja mitä he matkasta odottavat.

Suuri osa muuttajista on nimittäin hyvin tietoisia siitä, mitä heillä matkan aikana ja määränpäässä odottaa. Matkalle lähteminen on suurelle osalle rationaalinen päätös, jota ennen on punnittu erilaisia vaihtoehtoja. Monet katsovat, että riskeistä huolimatta lähteminen on perustellusti paras vaihtoehto. Jotkut ovat valmiita ottamaan tietoisesti jopa matkalla kuolemisen riskin. Se johtuu siitä, että heidän laskelmissaan jääminen on vielä huonompi vaihtoehto.

Monille muuttajille käykin matkan varrella tavalla tai toisella huonosti, ja monet joutuvat elämään ja työskentelemään kohdemaassa olosuhteissa, jotka eivät meille kelpaisi. Ongelmana on taas kerran, että media välittää meille nimenomaan tätä kielteistä puolta todellisuudesta, ja me kuvittelemme, että se on myös totuus kaikesta. Lähtömaissa leviävät kuitenkin ikävien tarinoiden ohella myös myönteiset kertomukset, joista suuri osa on kaiken lisäksi tosia, siis siinä mielessä, että matkalle lähtö kannatti.

Kysymys ei ole pelkästään muuttajista itsestään, vaan usein myös heidän perheestään ja suvustaan. Kansainväliset valuuttasiirrot (remittances) ovat valtavia, ja niiden avulla kohennetaan monien ihmisten, paikkakuntien ja jopa maiden elintasoa ja hyvinvointia. Muuttaminen kannattaa epätoivoisen teon sijaan nähdä siis ennemmin rationaalisena investointina. Tämä auttaa ymmärtämään paremmin myös matkan vuoksi tapahtuvan velkaantumisen taustoja. Matka voi olla yritys sanan kahdessa merkityksessä.

7 Meillä ei ole mitään tarvetta työperusteiselle muutolle

Osa poliitikoista on vaatinut varsinkin vähän koulutetun työvoiman maahanmuuton rajoittamista sillä perusteella, ettei näille työntekijöille ole tarvetta. Ajatellaan, että työvoiman kansainvälistä muuttoa tuottavat ennen muuta valtioiden väliset elintasoerot, ja että ulkomaiset työntekijät olisivat helposti korvattavissa paikallisilla osaajilla. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys: työvoiman kansainvälistä muuttoa synnyttää ennen muuta työvoiman tarve.

Muuttajat eivät ensisijaisesti lähde parantamaan palkkaansa vaan vastaamaan omaan osaamiseensa kohdistuvaan kysyntään. Ellei tätä kysyntää olisi, vielä suurempi osa maapallon huono-osaisemmasta väestönosasta pysyisi omassa maassaan. Muistettakoon, vain noin 3 % maapallon väestöstä on kansainvälisiä muuttajia. Osa paikallaan olijoista ei pysty lähtemään, vaikka haluaisi, mutta suuri osa katsoo, että heidän osaamiselleen ei ole riittävän paljon kysyntää, jotta lähteminen kannattaisi.

Media on jälleen täynnä tarinoita muuttajista, jotka ovat lähteneet liikkeelle työllistyäkseen, mutta joutuneet syystä tai toisesta pettymään. Näiden tarinoiden alle jää suurempi totuus: ulkomaisista työntekijöistä – niin laillisesti kuin laittomasti tulleista/jääneistä – suuri osa löytää työmarkkinoilla paikkansa, virallisella tai epävirallisella sektorilla. Tarve on suuri etenkin niillä aloilla, joihin ei tarvita kovin korkeaa koulutusta, koska nämä työpaikat eivät meinaa paikallisille kelvata.

Muuttoliikkeen kehitystä selittävät maahanmuuttopolitiikan muutoksia paremmin taloudelliset suhdannevaihtelut. Tulijoiden määrä laskee, kun sana kiirii, ettei työpaikkoja ole. Nousukauden aikana sääntelyn ulkopuolella olevaa muuttoon ja työskentelyä katsotaan usein läpi sormien siitä yksinkertaisesta syystä, että työntekijöitä tarvitaan. Tähän päälle tulee vielä länsimaiden epäsuotuisa väestökehitys, jonka seurauksena työvoiman tarve tulee ensi vuosikymmeninä olemaan rakenteellista.

Maahanmuuttomyytit

8 Työmarkkinavaikutukset

9 Hyvinvointivaltio

10 Kotoutuminen

11 Segregaatio

12 Rikollisuus

13 Aivovuoto

14 Voittajat ja häviäjät

15 Väestökehityksen pelastaja

8 Maahanmuuttajat vievät työpaikat ja laskevat palkkoja.

Työvoiman maahanmuuttoa vastustetaan myös siksi, että muuttajien väitetään vievän paikallisen väestön työpaikat, laskevan palkkoja ja heikentävän työolosuhteita. On totta, että alemmin koulutettujen ansiotason kehitys on jäänyt hyväosaisemmista viime vuosina jälkeen ja että työntekijöiden oikeuksia ja olosuhteita on monissa maissa heikennetty. Tästä kehityksestä on kuitenkin turha syyttää kansainvälisiä muuttajia. Ennemmin he ovat olleet vastaus siihen työvoiman kysyntään, joka on syntynyt osin taloudellisesta kasvusta ja osin kantaväestön haluttomuudesta tiettyihin ammatteihin koulutustason noustessa ja työehtoja heikennettäessä.

Muuttoliikkeen ja työmarkkinoiden välinen suhde on alue, jota taloustieteessä on tutkittu paljon pystymättä osoittamaan, että maahanmuutolla olisi vastaanottavan maan työssäkäyville kategorisesti kielteisiä vaikutuksia. Jopa suurimpien ”maahanmuuttosokkien” (jolloin yhtäkkiä tietylle alueelle tulee paljon muuttajia) vaikutus palkkoihin ja työmarkkinoille on pieni, ja usein myytin kanssa vastakkainen. Maahanmuuton kasvu kulkee pääsääntöisesti yhdessä työttömyyden vähenemisen (ja siis työvoiman kysynnän) kanssa, ja työttömyyden kasvaessa muutto puolestaan vähenee. Ulkomainen työvoima ei vie paikallisten työpaikkoja vaan täyttää niitä, joihin on vaikea saada työvoimaa.

Julkisessa keskustelussa unohdetaan usein kaksi muuttoliikkeen työmarkkinavaikutuksiin liittyvää asiaa. Ensinnäkin, suuri osa muuttajista ei siis kilpaile paikallisten kanssa, heidän roolinsa on täydentävä, ei korvaava. Toiseksi, muuttoliike myös lisää työpaikkoja, koska se kasvattaa väestöä, kulutusta ja palvelujen käyttöä, ja siten työvoiman tarvetta, johon puolestaan paikallisilla on usein hyvät mahdollisuudet vastata. Muuttajat ovat myös usein monella tapaa osaavia, innovatiivisia, aloitteellisia ja energisiä ihmisiä, jotka tuovat talouteen (ja esimerkiksi tieteeseen ja taiteeseen) myös uudenlaista elinvoimaa.

9 Maahanmuutto syö hyvinvointivaltion perustaa

Maahanmuuttokritiikkiin liittyy olennaisesti myös ajatus hyvinvointivaltion puolustamisesta. Tämä näkemys perustuu huoleen muuttajien tulonsiirroille ja palveluille aiheuttamasta kohtuuttomasta taakasta. Tästäkään ei kuitenkaan olemassa tieteellistä näyttöä, ei myöskään siitä, että sosiaalituet ja muut edut houkuttelisivat johonkin maahan maahanmuuttajia. Maahanmuuton vaikutukset bruttokansantuotteeseen tai julkiseen talouteen ovat yleensä vähäisiä, eikä niitä useiden taloustieteilijöiden mielestä pitäisi käyttää maahanmuuttopolitiikan perusteluna.

Kansainvälisen muuttoliikkeen kansantaloudellisten vaikutusten mittaaminen ei ole yksinkertaista. Yhtäältä täytyy tehdä päätös siitä, tarkastellaanko asiaa staattisesti, tiettynä poikkileikkausvuotena, vai dynaamisesti, niin, että otetaan huomioon koko elämän aikana syntyneet positiiviset ja negatiiviset vaikutukset julkiselle taloudelle. Dynaamisten vaikutusten laskeminen on kokonaisvaikutuksen ymmärtämisen kannalta hyödyllisempää, mutta myös hankalampaa, koska siinä joudutaan tekemään runsaasti olettamia siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

Suuri osa muuttajista tulee vastaanottavaan maahan aikuisena ja vain väliaikaisesti, ja jos näin tapahtuu, he eivät tuota yhteiskunnalle kustannuksia kouluttamisestaan eivätkä myöhempien vuosien sairastamisestaan tai muusta palvelutarpeesta. He eivät myöskään usein ole oikeutettuja kaikkiin tukiin ja palveluihin, tai he eivät tiedä kaikista oikeuksistaan eivätkä siksi käytä niitä. ”Hyödyllisimpiä” ovat, paradoksaalista kyllä, monissa maissa laittomasti työskentelevät, koska he maksavat veroja ilman täyttä oikeutta julkisiin palveluihin.

Jälleen on tärkeä muistaa, että muuttajat ovat hyvin moninainen ryhmä. Osalla tulijoista on vaikeuksia löytää paikkaansa työmarkkinoilla, ja he tarvitsevat selvitäkseen julkisia palveluja ja tulonsiirtoja. Näiden muuttajien julkiselle taloudelle tuottamaa rasitetta kompensoivat puolestaan ne muuttajat, joiden vaikutus hyvinvointivaltiolle on reilusti myönteinen. Kokonaisvaikutus on useimmissa tarkasteluissa todellakin pieni. Suuri osa esimerkiksi sosiaalitukien leikkaamisista, asuntopulasta ja koulutuksen karsimisesta on seurausta poliittista päätöksistä, ei maahanmuutosta, jota päinvastoin tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän.

10 Maahanmuuton kotoutuminen ja kotouttaminen ovat epäonnistuneet

Niin Suomessa kuin muuallakin on ollut muodikasta sanoa, että kotoutumisessa ja kotoutumisen edistämisessä on epäonnistuttu, milloin milläkin tavalla ja mistäkin syystä. Rauhallisemmassa ja järjestelmällisessä tarkastelussa osoittautuu kuitenkin, että integraatio on mennyt itse asiassa varsin hyvin. Tämä ei ole niinkään julkisen kotoutumisen edistämisen ansiota, vaan sen, että muuttajat itse ja etenkin heidän lapsensa ovat tehneet töitä löytääkseen paikkansa yhteiskunnassa.

Kotoutumisen prosesseissa monet kokevat erilaisia hankaluuksia. Mutta taas kerran osoittautuu, että media välittää yksipuolista ja todellisuutta vääristävää kuvaa. Se on osin seurausta siitä, että tavoitteita asetetaan epärealistisesti, ja tuloksia odotetaan kärsimättömästi. Osin se johtuu siitä, että huomio kiinnitetään usein vain niihin ryhmiin, joilla on enemmän vaikeuksia, ja niihin kotoutumisen osa-alueisiin, joilla eteneminen on hitaampaa. Varsinkin alkuvaiheessa monet sellaiset, joilla olisi muutenkin enemmän tekemistä kotoutumisessa, kohtaavat myös monenlaista syrjintää.

Segmentoidulla assimilaatiolla viitataan kehitykseen, jossa muuttajien keskuudessa sijoittuminen uuteen yhteiskuntaan vaihtelee suuresti. Siinä missä osa menestyy erinomaisesti, toisessa ääripäässä tapahtuu moninkertaista syrjäytymistä, joka saattaa jatkua myös seuraavilla sukupolville. Todellisiin ongelmiin tarttuminen edellyttää maahanmuuton ja maahanmuuttajien riittävää eriyttämistä ja kehityksen erilaisten taustatekijöiden selvittämistä. Kotoutumisen edistämisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, mutta eivät olemattomat, kun ne kohdennetaan oikein.

Kotoutumisen edistämisen politiikat jäävät usein pitkälti pelkäksi puheeksi. Virallisia ideologioita ja julkisia toimia tärkeämpää on tarjota muuttajille mahdollisimman nopeasti pääsy sisälle yhteiskuntaan. Heidän jättämisensä juridiseen limboon, jossa esimerkiksi oleskeluluvan saamisesta vallitsee useita vuosia ellei vuosikymmeniä kestävä epävarmuus, on äärimmäisen haitallista. Jos halutaan, että muuttajat identifioituvat uuteen asuinmaahansa – ja näin kannattaisi haluta! – olisi tärkeä saada heidät kokemaan itsensä hyväksytyiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa..

11 Laaja maahanmuutto johtaa jyrkkään segregaatioon

Segregaatiosta on tullut viime vuosikymmeninä yksi yhdyskuntakehityksen käytetyimmistä ja kielteisimmin ladatuista käsitteistä. Puhutaan rikollisuuden riivaamista getoista ja rinnakkaisyhteiskunnista, joissa yhteiskunnan säännöt eivät päde eikä poliisi uskalla paikalle ilman erityisvarusteita. Maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään pitkälti tai täysin koostuvissa lähiöissä kytevät tässä puheenparressa radikalismi ja fundamentalismi, jopa terrorismi.

Vahvasti eriytyneitä alueita onkin, mutta paljon vähemmän kuin kuvitellaan. Eurooppa on tältä osin kaukana Yhdysvalloista, jossa köyhyyden ja – sikäläisin termein – rodullisen erilaisuuden kytkeytymisellä ja keskittymisellä on pitkä historia. Kaiken lisäksi tutkimusten valossa näyttää siltä, että eriytyminen ei ole kasvussa vaan pikemminkin vähenemässä. Pidemmän maahanmuuttohistorian omaavissa maissa näkyy muuttajien ja heidän lastensa ajan mittaan tapahtuvaa muuttoa toisiin kaupunkeihin ja toisille alueille ja siten keskittymisen vähenemistä.

Kaikki eriytyminen ei myöskään ole kielteistä. Kannattaa tehdä ero gettojen ja etnisten enklaavien välillä. De Haas kutsuu getoksi sellaista aluetta, jossa jokin yksittäinen ryhmä on hyvin vahvassa asemassa, joka on syntynyt syrjinnän ja muun ulossulkemisen seurauksena ja jossa esiintyy vahvasti ylisukupolvista köyhyyttä. Tällaisina nähdään usein virheellisesti myös etnisiä enklaaveja, joissa ulkomaalaistaustainen väestö on moninaista etnisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti ja johon on etupäässä muutettu ja halutaan asua vapaaehtoisesti.

Virheellinen lähestymistapa saattaa pahimmillaan estää enklaavien hyötyjen realisoitumista. Näitä ovat esimerkiksi etnis-kulttuurisesti monipuolisen kysynnän synnyttämä yritystoiminta sekä kotoutumisen edistyminen tietojen välittämisen ja sosiaalisten verkostojen muodostumisen kautta. Kielteiset kehityskulut ovat yleensä seurausta kaupunkisuunnittelun laiminlyönneistä ja virheistä kaupunkipolitiikassa (julkisten palvelujen karsiminen, yksityisten keskittyminen), toisinaan yhdistettynä epäsuotuisiin sattumiin, kuten yritystoiminnan katoamiseen alueelta.

12 Maahanmuutto lisää rikollisuutta

Maahanmuuttovastaiset poliitikot hyödyntävät mielellään rikostilastoja perustellessaan vaatimuksiaan maahanmuuton yleensä tai erityisesti joidenkin maahanmuuttajien maahan tulon estämisestä tai jopa maasta poistamisesta. Tällä retoriikalla on paitsi ryhdytty hyödyttömiin tai jopa haitallisiin maahanmuuttopoliittisiin toimiin myös irtauduttu Euroopan unionista, valittu patologinen valehtelija Yhdysvaltain presidentiksi ja jatkettu autoritaaristen vallanpitäjien hallituskausia. Haitat ylittävät hyödyt reilusti.

Joidenkin muuttajaryhmien yliedustus joissain rikostyypeissä on todellisuutta. Nämäkin erot muuttajien ja kantaväestön välillä kuitenkin pienenevät selvästi, kun rikollisuuteen vaikuttavat demografiset ja sosioekonomiset taustatekijät huomioidaan. Jäljelle jäävän yliedustuksen taustatekijöistä pitäisi ja voitaisiin käydä asiallista ja kokonaisia väestöryhmiä tai heidän etnisyyttään tai uskontoaan syyllistämätöntä keskustelua. Avoimesti pitäisi käydä keskustelua myös siitä, kuinka paljon todennäköisemmin erityisesti näkyvään vähemmistöön kuuluvaa henkilöä epäillään rikoksesta kuin hänen kantaväestöön kuuluvaa ikätoveriaan sekä siitä, saavatko vähemmistöihin kuuluvat viranomaisiltaan tarvitsemaansa apua ja tukea.

Monille tulee varmaan yllätyksenä tutkimuksen havainto, että maahanmuutto ennemmin vähentää kuin lisää maan tai paikkakunnan rikollisuutta. Kun ajattelee sitä, miksi toiseen maahan muutetaan, tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme. Maahanmuutto tekee yhteiskunnista turvallisempia, koska suuri osa muuttajista on päämäärätietoisia työntekijöitä ja opiskelijoita ja sellaisten perheenjäseniä. Tähän vaikuttaa myös sellainen sinänsä ikävä taustatekijä, että esimerkiksi oleskeluluvan jatkon kannalta epävarmuudessa elävät eivät halua olla hankaluuksissa viranomaisten kanssa.

Joissain tapauksissa tapahtuukin negatiivista assimilaatiota. ”Maassa maan tavalla” -periaate sulauttaa tulijan myös kielteisiin ilmiöihin: uudessa yhteiskunnassa elämään oppimiseen liittyy myös kantaväestön kanssa yhdentyvä lainvastaisuus. Erityisen haavoittuvia ovat maahanmuuton toiseen tai kolmanteen sukupolveen kuluvat, moninkertaisesti syrjäytyneet ja syrjityt ryhmät ja yksilöt. He ovat riskivyöhykkeellä, koska heillä ei enää ole vanhempiensa ja isovanhempiensa moraalisia pidäkkeitä ja sosiaalista kontrollia ja koska he eivät myöskään ole löytäneet paikkaansa siinä yhteiskunnassa, jossa he asuvat, hyväksyttyinä omana itsenään.

13 Maahanmuutosta seuraa lähtömaille aivovuotoa

Kansainvälistä muuttoliikettä voidaan vastustaa myös muista, lähtökohtaisesti moraalisesti hyvistä syistä kuin matkan vaarallisuus ja kohdemaassa odottava epäoikeudenmukaisuus vuoksi. Jotkut pitävät vahvasti esillä sitä vääryyttä, että monet maat menettävät koulutettua työvoimaansa ja yritteliäimpiä kansalaisiin kansainvälisille työmarkkinoille. Lähtömaa menettää osaajia, lähtijät eivät pääse koulutustaan, osaamistaan ja energiaansa vastaaviin tehtäviin.

Tämän ns. aivovuodon mittakaavaa liioitellaan kuitenkin myös suuresti. Se ei ole yhteiskunnallisesti merkittävää kuin joissain pienissä (saari)valtioissa kuten Jamaikalla ja Fidžillä. Myös suuremmissa maissa se voi joillain sektoreilla tuottaa työvoimapulaa, mutta enimmäkseen sen vaikutus lähtömaille on rajallinen. Monissa tapauksissa osaajien muutto on myös väistämätöntä, koska suurelle osalle koulutetuista ei ole työtä tarjolla, varsinkaan koulutusta vastaavaa. Muutto ulkomaille ei siten läheskään aina ole lähtömaiden ongelmien syy vaan seuraus yhteiskunnan huonosta hoidosta ja kehityksen laiminlyönnistä.

Etenkin pidemmällä aikavälillä osaajien muutosta ulkomaille on lähtömaille paljon hyötyä. Muuttajat lähettävät usein rahaa kotimaahansa, ja sen avulla köyhyys vähenee ja esimerkiksi nuoremmat sisarukset voivat työnteon sijaan jatkaa opintojaan. Koulutetun muuttajan onnistuminen ulkomailla kannustaa ylipäätään muitakin opiskelemaan. Monet muuttavat vain tilapäisesti, ja kun he palaavat takaisin, he tuovat mukanaan saavuttamaansa ammatillista tietotaitoa ja kokemusta, ehkä yhteiskuntaa eteenpäin vieviä aatteitakin.

Maastamuutolle ladataan usein myös kohtuuttomia odotuksia, ja se nähdään lähtökohtaisesti liian myönteisessä valossa. Paljon riippuu siitä, miten lähtömaa siihen itse suhtautuu ja miten se muuton tuottamia materiaalisia ja henkisiä resursseja hyödyntää. Noidankehässä voimavaroja ei investoida yhteiskunnan uudistamiseen ja kehittämiseen, ja palaajiin suhtaudutaan epäluuloisesti tai pahemmin. ”Hyvässä kierteessä” tehdään päinvastoin, ja sen seurauksena heikosti kehittynyt maa saattaa pian olla kansainvälisten muuttajien uusi kohde.

14 Maahanmuutto on hyväksi kaikille

De Haas kritisoi myös sitä varsinkin elinkeinoelämän ja taloudellisen oikeiston piiristä usein nousevaa ajatusta, että maahanmuuttoa pitää suosia, koska sen hyödyt jakautuvat loppujen lopuksi yhteiskunnan kaikille jäsenille. Maahanmuuttoa vastustava uhkakuvadiskurssi ylikorostaa maahanmuuton kielteisiä seurauksia ja siten vääristää rankasti todellisuutta. ”Juhlivassa” muuttoliikepuheessa puolestaan unohdetaan, tietoisesti tai tiedostamatta, että maahanmuuton hedelmistä eivät kaikki suinkaan pääse nauttimaan, ainakaan samassa mitassa.

Huomattavasti nykyistä tarkempia analyyseja tarvittaisiinkin siitä, millä lailla kansainvälisen muuttoliikkeen hyödyt ja haitat jakautuvat niin lähtö- kuin tulomaassa. Vaikuttaa siltä, että mitä taloudellisiin hyötyihin tulee, parempiosaiset hyötyvät kohdemaassa enemmän. Muutto kasvattaa väestöä ja bruttokansantuotetta ja lisää tuottavuutta, ja voitot jakautuvat epätasaisesti niin, että valmiiksi vauraammat nettoavat enemmän. Vaikka maahanmuutto ei todennetusti tee köyhistä yhtään köyhempiä, heihin verrattuna rikkaat rikastuvat enemmän. Eriarvoisuus kasvaa suhteellisesti, ja tästä kokemuksesta muuttajat joutuvat kantamaan vastuun.

Vastaanottavan maan paikallinen väestö saattaa myös kokea yhteiskuntansa muuttuvan liian paljon liian nopeasti. Matalan koulutustason ihmisistä monilla ei ole sitä sopeutumiskykyä, jota tarvitaan, kun kilpailu työmarkkinoilla kiristyy. Muutto avaa mahdollisuuksia nousta hierarkiassa korkeammalle, esimies- ja jopa johtaviin tehtäviin, mutta kaikki eivät tätä siirtymää onnistu tekemään.

Maahanmuuton hyötyjä ihannoivassa puheessa unohdetaan myös usein, että muutto muuttaa vastaanottavia maita monella tapaa. Vaikka kulttuuriset ja arvoerot tuntuvat usein aluksi suuremmilta kuin mitä ne ovatkaan, ne tuottavat yhteiskuntaan aitoa epävarmuutta ja vierauden tunnetta. Tämä täytyisi ottaa maahanmuuttopolitiikkaa suunniteltaessa nykyistä paremmin huomioon. Myös heistä, jotka kokevat putoavansa kelkasta niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti, täytyy pitää huolta.

15 Maahanmuutolla voidaan ratkaista ikääntymisestä seuraavat haasteet

Länsimaissa havahduttiin muutama vuosi sitten toden teolla väestökehityksen tuottamiin haasteisiin johtuen väestön ikääntymisestä ja työikäisten määrän ja osuuden vähenemisestä. Monessa maassa alettiin tarjota maahanmuuttoa suurena pelastajana edessä olevaan taloudelliseen ja työvoimapoliittiseen kurimukseen. Apua siitä voikin olla, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin mitä julkisuudessa on usein esitetty.

Yksi syy tähän on yksinkertaisesti se, että väestön ikääntyminen yhdessä matalan syntyvyyden kanssa tuottaa niin suuren väestövajeen työikäiseen väestöön, että sen täysi paikkaaminen maahanmuutolla ei yksinkertaisesti ole realistista. Muuttajia pitäisi olla valtavasti nykyistä enemmän. Tämän lisäyksen maahanmuuton määriin pitäisi tapahtua samaan aikaan, kun monissa maissa voimakas maahanmuuttokritiikki nostaa päätään entistä korkeammalle: nykyisiäkin lukuja haluttaisiin pienentää.

Toinen syy johtuu siitä, että muuttajat eivät ole vain työntekijöitä vaan myös ihmisiä, jotka kylläkin kasvattavat kansantaloutta, mutta myös itse ikääntyvät ja saavat lapsia. Juuri tästä syystä muuttajien määrän pitäisi jatkua pitkään korkeana ja myös edelleen kasvaa. Lapsista tulee tietenkin myös aikanaan työikäisiä, mutta muuttajat sulautuvat osaksi vastaanottavan maan kulttuuria myös siten, että heidän lapsilukunsa alkaa jo toisessa sukupolvessa lähentyä kantaväestön hedelmällisyyslukemia.

Lisäksi yhä useampi maa on kilpailemassa niistä loppujen lopuksi varsin harvalukuisista osaajista, joita maailmassa on tarjolla. Maapallon väestö kasvaa toki vielä, mutta monissa aikaisemmin paljon muuttajia luovuttaneissa maissa alkaa olla näkyvillä samantyyppisiä huoltosuhdeongelmia kuin länsimaissakin. Kiina tulee tarvitsemaan valtavasti väkeä omista vanhuksistaan huolehtimiseen. Toisin kuin usein kuvitellaan, muuttajat jäävät usein mielellään lähialueille, jossa siellä vain on töitä ja mahdollisuuksia tarjolla.

Muuttoliikepropaganda

16 Rajat kiinni!

17 Vasemmisto/oikeisto

18 Yleinen mielipide

19 Salakuljettajat

20 Ihmiskauppa

21 Tiukempaa politiikkaa

22 Ilmastonmuutos

16 Maat sulkevat koko ajan enemmän rajojaan.

Poliitikot kehuskelevat usein saavutuksillaan maahanmuuton kiristämisen saralla. Taannoinen Tanskan maahanmuuttoasioiden ministeri Inger Støjberg hankki täytekakun juhlistaakseen 50:ttä tiukennustoimenpidettä. Kiristyksiä myös perustellaan sillä, että muutkin tekevät niin. Pelko olla muita maita höllempi tuottaa omalaatuisen kilpajuoksun maahanmuuttopolitiikan pohjalle. Tuo ryntäys on osin totta, mutta se tuottaa myös virheellistä mielikuvaa siitä, mitä todella tapahtuu.

Kun länsimaiden maahanmuuttopoliittista kehitystä tarkastelee tieteellisesti, kokonaiskuva on jopa päinvastainen. Seitsemänkymmenen viime vuoden aikana maahanmuuton sääntely on pääsääntöisesti muuttunut liberaalimmaksi, ei tiukemmaksi. Tähän ovat osin vaikuttaneet kansainväliset sopimusten ja julistukset, mutta myös puhtaasti kansalliset poliittiset kehityskulut. Ne taas ovat osin kiristystoimien tehottomuutta tai jopa kokonaan toimeenpanon puutetta, osin aitoja liberalisointeja tiukkaa linjaa korostavan retoriikan varjossa.

Myös lyhyemmällä aikavälillä ja paikallisemmassa kontekstissa puheiden ja todellisuuden välillä paljastuu erikoisia kuiluja. Öljykriisin aiheuttama ”maahanmuuttostoppi” sai 1970-luvulla monet Länsi-Euroopan alun perin lyhyeksi aikaa tulleet maahanmuuttajat jäämään lopullisesti ja tuomaan maahan myös perheensä. Samaan aikaan kun Trump uhosi muureistaan, muutto Yhdysvaltoihin oli suurempaa kuin koskaan. Brexit ei suinkaan lopettanut muuttoliikettä, vaan Boris Johnsonin pääministerikaudella tehtiin nettomaahanmuuton uusi ennätys.

Yksi selitys tähän ristiriitaan on ollut siinä, että poliitikot kuuntelevat paitsi kansaa myös yrityksiä ja laajemmin elinkeinoelämää. Niillä on suoraa vaikutusvaltaa, mutta hallitukset välttävät myös sellaisia päätöksiä, jotka ovat taloudelliselle kehitykselle haitallisia. Hyvät kasvuluvut edistävät heidän vallassa pysymistään ja uudelleen valintaansa. Samaan aikaan, ja etenkin vaalien lähestyessä, äänestäjäkunnalle pitää esittäytyä jämäkkänä rajojen puolustajana. Poliitikkojen dilemman täydentää trilemmaksi se, että heidän on toimissaan huomioitava myös muuttajien oikeudet säilyttääkseen liberaalit ja oikeudenmukaiset kasvonsa.

17 Vasemmisto kannattaa ja oikeisto vastustaa maahanmuuttoa

Maahanmuuttopoliittiset kannat jaetaan usein kahtia niin, että ne noudattavat oikeisto–vasemmisto-jakoa: oikealla vastustetaan, vasemmalla kannatetaan. Mitään tällaista selvää jakolinjaa ei kuitenkaan ole olemassa. Ensinnäkin, jos eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan historiallista kehitystä katsotaan pitkällä aikavälillä, niin toisiaan seuranneet oikeisto- ja vasemmistohallitukset ovat pitkälti muistuttaneet toisiaan. Erot kertovat enemmän taloudellisista suhdannevaihteluista kuin hallituksen poliittisesta väristä.

Toinen seikka, joka osittain myös selittää ensimmäistä, on että politiikan molemmilla laidoilla suurin osa puolueista on maahanmuuttopoliittisissa kysymyksissä jakautunut. Oikeistopuolueiden sisällä on usein jo aikaisemmin esiin nostettu kytkös elinkeinoelämään, jonka etujen mukaista maahanmuuttopolitiikan kiristäminen ei yleensä ole. Vasemmistopuolueilla vastaava kytkös on puolestaan ammattiyhdistysliikkeeseen. Työntekijöiden järjestöissä on suhtautuvat paikallisen työvoiman kanssa potentiaalisesti tai kuvitellusti kilpaileviin muuttajiin kielteisemmin.

Lisäksi tulee jälleen kerran kuilu puheiden ja tekojen välillä: vasemmistossa puhutaan usein myötämielisesti maahanmuutosta, esimerkiksi muuttajien oikeuksia ja ylipäätään kansainvälistä solidaarisuutta korostaen, mutta todellisuudessa muuttoa liberalisoiviin ja muuttajien oikeuksia lisääviin toimiin ei kuitenkaan juuri ryhdytä. Oikeistossa taas käytetään tiukkaa kieltä, mutta toteutetaan pehmeää politiikkaa. Oma lukunsa on sekin, että osassa uskonnollisesti värittynyttä konservatismia suhtautuminen pakolaisiin on perinteisesti ollut Raamattuun nojaten myönteinen: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, vaikka hän olisi turvapaikanhakija.

Politiikassa niin vasemmalla kuin oikealla yksinkertaistetaan siis liikaa kansainvälisen muuttoliikkeen todellisuutta, laiminlyödään rehellisistä kertomista toteutetusta maahanmuuttopolitiikasta ja syyllistytään ilmapiirin polarisointiin. Kansainvälinen muuttoliike on ilmiö, joka edellyttää poliittista haltuunottoa, päätöksentekoa ja toimenpiteitä. Järkeviin toimiin ryhtyminen on vain tavattoman vaikeata, jos keskustelu on yksinkertaistavaa, leimaavaa ja polarisoivaa. Ja suuri yleisö tipahtaa aina vain pahemmin kelkasta.

18 Yleinen mielipide vaatii maahanmuuton rajoittamista

Poliittisen kentän eri laidoilla nähdään asioita ymmärrettävästi eri tavoin, vaikka jakolinjat eivät välttämättä menisikään niin kuin niitä mediassa ja politiikassa esitetään. Vahva yhteisymmärrys vaikuttaa kuitenkin koskevan sitä, että yleinen mielipide on muuttunut maahanmuuton suhteen kielteisemmäksi ja vaatii jämäkämpiä toimia sen rajoittamiseksi. Osa puolueista – vahvemmin keskustaoikeistolaisella lohkolla – haluaa asettua kuulemaan tätä kansan huolta, toiset taas – painottuen keskustavasemmistoon – katsoo, että kansaa pitää valistaa ja korjata väärinkäsityksistään.

Tilastollisesti ei kuitenkaan ole havaittavissa kansalaismielipiteen muuttumista kielteisemmäksi koskien maahanmuuttoa tai moninaisuutta. Monissa maissa kehitys on ollut jopa päinvastainen, ja yleisen käsityksen kanssa vastakkaisen: myönteinen asennoituminen ja muuttajien määrän kasvu ovat kulkeneet käsi kädessä. Suhtautuminen on yleensä kielteisintä siellä, missä muuttajia ei (juuri) ole. Muutoksia asennoitumisessa on toki havaittavissa, mutta lyhytaikaisemmat niistä asettuvat yhteen dramaattisten tapahtumien kanssa, ja vähän pidempiaikaiset taloudellisten suhdannevaihteluiden kanssa.

Suhtautumisen pitkän aikavälin muutos myötämielisempään suuntaan johtuu osin läntisten yhteiskuntien suuresta rakennemuutoksesta toisen maailmansodan jälkeen. Koulutustaso on noussut huimasti, ja siten tietämättömyys maailman maista ja kulttuureista on vähentynyt. Suvaitsevaisuus on ylipäätään lisääntynyt, ja monilla on itsellään kokemuksia sekä muutosta että muista maista. Yleiseen mielipiteeseen vaikuttavat kasvamassa määrin 1900-luvun lopussa ja 2000-luvulla syntyneet, ja he suhtautuvat maahanmuuttoon ja moninaisuuteen myönteisemmin kuin aikaisemmat sukupolvet samanikäisenä.

Tutkimuksen avulla on myös pystytty osoittamaan, että ns. tavalliset ihmiset ajattelevat maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä usein nyanssoidummin kuin poliitikot ja se osa mediasta, jota kiinnostaa vain yksinkertaistukset. Maahanmuutto ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono asia, vaan sitä voidaan tarkastella monipuolisesti ja nähdä niin hyötyjä kuin ongelma-alueita. Kansalaisten suhtautuminen on ambivalenttia, niin kuin kuuluu ollakin, kun kyse on näin laajasta ja moniulotteisesta, ristiriitaisestakin ilmiöstä. Kun tämä ymmärretään, osataan myös olla syyttämättä rasismista ihmisiä, jotka kantavat jostain maahanmuuttoon liittyvästä asiasta perusteltua huolta.

19 Järjestäytynyt salakuljetus ylläpitää laitonta maahanmuuttoa ja tuottaa inhimillistä kärsimystä

Ihmisten salakuljetus on usein toistuva ja vahvaa kielteistä latausta kuljettava käsite. Sitä pidetään laittoman maahantulon pääasiallisena väylänä ja myös synnyttäjänä. Moraalia vailla olevat ihmiset saavat toimeentulonsa hädänalaisten muuttajien auttamisesta rajan yli ilman lupaa. Rikos on tavallaan molemminpuolinen ja vielä pahempi, koska rajanylittäjät joutuvat helposti vaikeuksiin kohdemaassaan. Salakuljettajien vastustaminen tuntuukin yleisesti helposti hyväksyttävältä.

Ehkä liian helposti. Jälleen kerran media ja poliitikkojen puheet saavat ihmisten salakuljetuksen vaikuttamaan suuremmalta ja tärkeämmältä – ja dramaattisemmalta – ilmiöltä kuin mitä se onkaan. Osin tästä syystä salakuljetuksen vastainen taistelu on tehotonta. Suuri osa ilman lupaa rajan ylittämisistä ja maassa oleskelusta ei ole seurausta salakuljetuksesta. Merkittävä osa laittomasta oleskelusta johtuu siis maahan jäämisestä oleskeluluvan päättymisen jälkeen, ei laittomasta rajanylityksestä.

Toinen seikka on se, että rajavalvonnan tiukentaminen ja maahanmuuttopolitiikan muu kiristäminen ennemmin tuottaa kysyntää ihmisten salakuljettamiselle kuin vähentää sitä. Laillisten väylien vähentäminen johtaa uusien reittien etsimiseen, ja helpoimpien kiertoteiden tukkiminen aina vain vaikeampien ja vaarallisempien reittien käyttämiseen. Hallitusten pitäisi olla paremmin tietoisia tästä noidankehästä, jossa rajavalvonta tiukentuu ja salakuljetus lisääntyvät vuoronperään, samoin muuttajien riskit, kärsimykset ja turhat kuolemat.

Jos salakuljetusta todella halutaan vähentää – ja niin on syytä pyrkiä tekemään – sitä pitää ajatella nykyistä enemmän yritystoimintana, jota koskevat taloudellisen aktiviteetin normaalit lainalaisuudet. Sitä voidaan tarkastella jopa palvelutuotantona, joka vastaa tiettyyn tarpeeseen ja kysyntään. Media nostaa esille kaikkein kärjekkäimpiä tapauksia, mutta tässäkään tapauksessa ne eivät ole edustavia. Suuri osa toimijoista toimii alallaan ammattimaisesti, pyrkii tuottamaan onnistumisia, koska se on bisnekselle kannattavaa, ja usein myös onnistuu siinä. Jotkut kuljettavat rajan yli ihmisiä pyyteettömästikin, jopa sankarillisesti.

20 Ihmiskauppa on nykyajan orjuutta

Osin lailliseen mutta suurelta osin laittomaan maahanmuuttoon ja oleskeluun liitetään usein myös ihmiskaupan käsite. Se kuulostaa myös jo lähtökohtaisesti pahalta, ja se kytketään toisinaan myös ajatukseen nykyaikaisesta orjuudesta sen yhtenä muotona. Tässäkin on kyse sellaisesta kansainvälisen liikkuvuuden alalajista, jonka välittömän kitkemisen tarpeesta kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä. Eri mieltä oleminen on jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävää.

Kriittiset huomiot ovat kuitenkin tässäkin tapauksessa paikallaan, eikä vähiten siksi, että ymmärtämällä ilmiön oikein edellytykset taistella sitä vastaan paranevat. Kehitystä tarvitaankin, koska tehtyjen tutkimusten mukaan saavutukset ovat tähän osoitettuihin panoksiin nähden olleet vaatimattomat. Tai jopa pahemmat: useissa tapauksissa on unohdettu, että ihmiskauppiaiden kynsistä pelastetut henkilöt, vaikka Italian nigerialaiset seksityöntekijät, ovat joutuneet entistä hankalampaan asemaan. Kentällä esiintyy jopa iskulausetta: ”Pelastakaa meidät pelastajiltamme.”

Ihmiskauppa on osattava ymmärtää laajemmin kuin miten sitä sen ”Hollywood-versiossa” kuvataan. Suuri osa vakavista hyväksikäyttötapauksista työmarkkinoilla tapahtuu täysin laillisen maahanmuuton ja oleskelun puitteissa. Orjuuden käsite on tässä yhteydessä myös pääsääntöisesti väärä. Ensinnäkin se on miltei loukkaavaa historiallista orjuutta esimerkiksi Yhdysvalloissa kokeneita kohtaan. Toiseksi jopa vakavimmissa hyväksikäyttö- ja vapaudenrajoittamistapauksissa on usein taustalla vapaaehtoisuutta, joka tekee sen rinnastamisen eurooppalaisen orjuuttamisen perinteeseen mahdottomaksi.

Ihmiskauppa on syytä ymmärtää olosuhteina, joissa työntekijän ja työnantajan välinen valta-asetelma on niin pahasti epätasapainossa, että se mahdollistaa pakottamisen asteelle ulottuvan painostamisen ja riiston asteelle ulottuvan hyväksikäytön. Todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan esimerkiksi muuttajan velkasuhde työnantajaansa voi olla tai olla olematta ihmiskaupan kriteerien sisällä. Hyväksyttävien ja kavahdettavien ilmiöiden sensaatiohakuinen niputtaminen ei edistä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista, vaan voi viedä tavoitteen entistä kauemmaksi.

21 Maahanmuuttoa voidaan vähentää erilaisilla rajoituksilla ja ehtojen kiristyksillä

Useassa edellä esitellyssä kohdassa on tutkimusperusteisesti huomautettu siitä, että maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ei useinkaan ole tehokas tapa vähentää maahanmuuttoa ja että sillä saattaa olla jopa täysin päinvastaisia vaikutuksia. Yksi syy tähän on se, että ihmiset, jotka muuten tulisivat vain tilapäisesti esimerkiksi määräaikaisiin töihin, nyt rajojen sulkeutumisen pelossa jäävät pysyvästi ja yhdistävät perheensä kohdemaahan. Lähtöä harkitsevat tekevät muuttopäätöksen, koska raja voi kohta mennä kokonaan kiinni.

Muuttoliikkeessä toimii usein myös ”vesisänkyefekti”: jos patjaa painaa yhdestä kohtaa, se johtaa veden lisääntymiseen toisaalla. Jos yksi maa tiukentaa maahantulon säännöksiä, muuttoliike siirtyy toiseen paikkaan, jonne joko jäädään tai josta tullaan sinne, minne alun perin tahdottiinkin, esimerkiksi Belgiasta Alankomaihin ja Ruotsista Tanskaan. Seurauksena voi olla kaikille haitallinen kilpajuoksu kuopan pohjalle, josta myös oli jo puhetta. Kansainvälisen muuttoliikkeen hallinnassa maahanmuuttopolitiikankin pitäisi olla yhteisesti koordinoitua. Maahanmuuttoa vastustavissa puolueissa kuitenkin yleensä vastustetaan myös ylikansallisia ratkaisuja (sic).

Yhden muuttoväylän sulkeminen voi myös johtaa toisen kanavan käyttöön. Jos työperusteinen tulo maahan käy hankalaksi tai jopa mahdottomaksi, mutta työpaikkoja tiedetään maassa yhä olevan, ulkomainen työvoima hakee muita reittejä. Turvapaikanhakijoista suuri osa on täysin asiallisilla perusteilla liikkeellä, mutta mukana on myös niitä, jotka tulisivat muita reittejä pitkin, jos niitä vain olisi. Jotkut tulevat maahan turistiviisumilla ja sitten vain jäävät asumaan pidemmäksi aikaa kuin olisi oikeus. Pahimmillaan maahantuloa vaikeuttamalla nimenomaan lisätään laitonta rajanylittämistä.

Muuri on harvinaisen tehoton maahanmuuton rajoittamisen väline. Suuri osa luvattomasta tai laittomasta oleskelusta ei siis synny maahantulosta vaan maahan jäämisestä. Lisäksi se erottelemattomana fyysisenä välineenä estää myös sellaista muuttoa, jota itse asiassa haluttaisiin. Muurit ovat myös aina olleet murrettavissa joko fyysisillä välineillä tai esimerkiksi korruptiolla, tai kierrettävissä. Maahanmuuton rajoittamista tavoittelevien poliitikkojen on siten ymmärrettävä, että helpoilta kuulostavat ja kansansuosiota tavoittelevat toimet voivat tuottaa jopa täysin päinvastaisia tuloksia.

22 Ilmastonmuutos johtaa suureen ilmastopakolaisuuteen

Ilmastonmuutos on tosiasia, ja Hein de Haasin mukaan se täytyy ottaa vakavasti, sekä tehdä kaikki mitä voidaan sen hillitsemiseksi. Siitä seuraa myös kaikenlaista ikävää. Monet joutuvat esimerkiksi jättämään kotiseutunsa kuumuuden, tulvien tai vedenpinnan nousun vuoksi. Kaikesta tästä huolimatta hänen mielestään ilmastonmuutoksen pakolaisvaikutuksia on kansainvälisessä keskustelussa vahvasti liioiteltu. Se voi jälleen kerran johtaa huomion kiinnittämiseen vääriin asioihin ja väärään politiikkaan.

Ilmastopakolaisuuden ennusteissa on laiminlyöty tietoja sekä ilmastonmuutoksen että muuttoliikkeen taustoista ja luonteesta. Tulkinta on ollut liian suoraviivaista: elinympäristön muutos esimerkiksi lämpötilan nousun myötä johtaa automaattisesti poismuuton kiihtymiseen. Tässä unohdetaan ensinnäkin se, että kun kehitys on asteittaista, ihmiset kykenevät suurelta osin sopeuttamaan elämäänsä muuttuviin olosuhteisiin. Muutos ei välttämättä tee alueita elinkelvottomiksi, vaikka se pakottaakin esimerkiksi muuttamaan ruuantuotannon rakenteita.

Joissain tapauksissa kielteiseksi luokiteltu ilmastonmuutoksen seuraus voi tehdä joistain alueista nimenomaan houkuttelevia. Monissa maissa Aasiassa ja Afrikassa ihmiset asettuvat vaaroista huolimatta jokisuistoihin, koska ne ovat myös hedelmällisiä alueita, joilta saatava elanto voi ylittää reilusti korkeammalla sijaitsevilta ja turvallisemmilta alueilta koituvat tuotot. Ilmastonmuutos on ylipäätään nähtävä nykyistä paremmin osana poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia prosesseja, joihin muutos vaikuttaa, mutta jotka myös vaikuttavat muutokseen ja siihen, miten siihen suhtaudutaan.

Jatkossakin suurin osa muuttamaan joutuneista ihmisistä siirtyy mahdollisimman lähelle, alueelle, joka on saavutettavissa, tuttu, ja sellainen, josta voidaan palata takaisin tilanteen muututtua tai esimerkiksi padon tultua valmiiksi. Huono-osaisimpien ihmisten resurssit eivät jatkossakaan riitä liikkeelle lähtemiseen. Lisäksi monien ilmastosyiden takaa löytyy huonoa tai piittaamatonta tai jopa häikäilemätöntä politiikkaa. ilmastonmuutos on otettava vakavasti, mutta sen hillitsemistä ja seurausten lievittämistä ei pidä perustella paikkaansa pitämättömillä syillä ja uhkakuvilla. Riskinä on oikealla asialla olevien menetetty uskottavuus.

Lopuksi

Osa lukijoista on kenties tässä vaiheessa huutanut jo äänensä käheäksi vastalauseita. Silloin ja silloin siellä ja siellä on tapahtunut juuri niin kuin ”myytissä” on esitetty. Se on totta, muu on valhetta, professori de Haas on väärässä!

Ei epäilystäkään. Kansainvälinen muuttoliike on niin laaja ja monimuotoinen ilmiöiden kokonaisuus, että aina löytyy mahdollisuus väittää de Haasin myytinpurkutalkojen tuotoksia vastaan. De Haasin kirjan perustelut ovat kuitenkin erittäin vahvoja. Vaikka jostain löytyisi hänen näkemyksilleen vastakkaisia havaintoja, ne ovat erittäin todennäköisesti poikkeuksia säännöstä eikä toisin päin.

Palaan lopuksi vielä siihen, mihin Hein de Haas kirjallaan pyrkii. Hänen tavoitteenaan on ollut tarjota kansainvälisestä muuttoliikkeestä kokonaiskuva ja sellainen, joka ei lähtökohtaisesti pidä maahanmuuttoa hyvänä tai pahana vaan joka katsoo tilastojen ja tutkimusten valossa, millaista se – ja maahanmuuttopolitiikan vaikutukset siihen – todella ovat.

Kokoavina päätelminä de Haas sanoo ensinnäkin, että paniikkiin ei ole syytä. Me emme saisi antaa poliitikkojen – ja osan mediasta – tehdä muuttoliikkeestä suurempaa ja dramaattisempaa kuin mitä se on. Tämän toteamuksen perään on todettava, että muuttoliike ei ole neutraalia. Se muuttaa lähtömaita ja vastaanottavia maita, eivätkä kaikki seuraukset ole myönteisiä.

Tarvitaan poliittisia päätöksiä niin muuton edistämiseksi kuin kontrolloimiseksi ja näiden päätösten taustaksi tietoa, tilastoja ja tutkimusta. Tietopohja on nykyisin aivan eri tasolla kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Poliitikoilla ja medialla on täysi mahdollisuus ottaa muuttoliike tietoperusteisesti haltuun ja tehdä sillä tavalla järkevämpää ja vaikuttavampaa politiikkaa, jos niin halutaan.

Kirjan aivan viimeiset sanat ovat myös tässä sanomisen arvoiset. Me tarvitsemme laadukasta maahanmuuttopoliittista keskustelua, mutta se ei riitä. Kaikki kunnollinen keskustelu kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja etenkin maahanmuutosta on viime kädessä keskustelua siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme elää.

Uusi hallitus kotoutumisen edistäjänä vai estäjänä?

Mikä on se ongelma, jonka Petteri Orpon hallitus pyrkii kotoutumispolitiikallaan ratkaisemaan? Luen tuoreen hallitusohjelman linjauksia ja noin kahtakymmentä toimenpidettä tämän kysymyksen valossa. Monet asiat on tosin ilmaistu kovin epämääräisesti.

Päällimmäinen tyytymättömyyden syy näyttää olevan kuitenkin se, että Suomeen muuttaneet eivät tee itse tarpeeksi työtä Suomeen kotoutumisensa eteen. Kotoutuminen ymmärretään ennen muuta (suomen tai ruotsin) kielen oppimisena, työn tekemisenä ja yhteiskunnan sääntöjen noudattamisena.

Nämä ovat toki tärkeitä. Näkemykseen sisältyy kuitenkin ongelmia. Suomeen muuttaneet ovat ensinnäkin kotoutumisvelvoitteen näkökulmasta hyvin erilaisissa asemissa. Ainakin EU-kansalaisten ja kolmansien maiden kansalaisten välille olisi syytä tehdä selvä ero.

Nykyinenkin laki velvoittaa työttömiä työnhakijoita ja toimeentulotukea hakevia kotoutujia. Vuonna 2025 voimaan astuva laki lisää kotoutumisvelvoitteisten joukkoon myös lasten kotihoidon tukea saavat muuttajat. Hallitusohjelma ei ole ryhmiä laajentamassa tai supistamassa.

Kyse on siitä, että kotoutumisvelvolliset eivät ohjelman laatijoiden mielestä kotoudu tarpeeksi, koska he eivät kanna omaa vastuutaan kotoutumisestaan. Siksi järjestelmää pitää muuttaa velvoittavaksi, ja pysyvän oleskeluluvan saamiseen luodaan kotoutumista osoittavia ehtoja.

Suomeen muuttaneita on helppo syyttää, kun kotoutumisen tavoite on pistetty liian korkealle tai sen saavuttamista mitataan liian hätäisesti. Realistisesti tarkasteltuna kielen oppimiseen ja yhteiskunnan pelisääntöjen omaksumiseen menee aikaa, tie työmarkkinoille on monilla pitkä.

Kansainvälisen vertailun perusteella kotoutuminen Suomeen tapahtuu suurin piirtein samalla tavalla kuin muihin verrokkimaihin. Joitain eroja on, mutta niiden selvittäminen ja niihin tarttuminen edellyttää riittävää tietoa ja toimien perinpohjaista suunnittelua.

Hallitusohjelman linjaukset ovat kuitenkin ylimalkaisia. Lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääminen ja toimeentulotukea saavien pienten lasten vanhempien työmarkkinoille ohjaaminen on kirjoitettu ikään kuin nämä voitaisiin toteuttaa sormia napsauttamalla.

Kotoutumisen velvoittavuuden lisäämisessä ja Suomeen muuttavien oman vastuun korostamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Jotta järjestelmä olisi sekä oikeudenmukainen että tehokas, sen pitää kuitenkin olla myös vastavuoroinen.

Jos suomalainen yhteiskunta rankaisee Suomeen muuttaneita passiivisuudesta kotoutumispalveluihin osallistumiseen ilman, että se kantaa omaa vastuutaan laadukkaan ja saavutettavissa olevan palvelujärjestelmän ylläpitämisessä, kyse on lähinnä kiusaamisesta.

Tältä ajatukselta tarkoituksellisen huonosta kohtelusta ei voi välttyä, kun huomaa, että hallitusohjelma ei pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta pyri lisäämään tai parantamaan kotoutumisen edistämiseksi tarkoitettuja palveluja. Päinvastoin.

Hallitusohjelmassa ei ole juuri mitään, mikä varmasti kertoisi hallituksen tahdosta investoida kotoutumisen edistämiseen. Sen sijaan monet toimenpidekohdat tuottavat toteutuessaan kotoutumisen edistämiseen tarkoitettujen varojen pienentämistä.

Mistä nämä hallitusohjelman ajatukset tulevat? Eräällä tapaa ne ovat jopa juuri sellaisia kuin saattoi odottaa. Katsotaan, millä lailla suomalainen kotouttamispolitiikka on viime aikoina kehittynyt ja miten siitä on keskusteltu.

Suomeen luotiin 1990-luvulla yksi Euroopan parhaista kotoutumisen edistämisen järjestelmistä. Sen heikkouksia ovat olleet mm. järjestelmän hajanaisuus ja riittämätön toimeenpano. Järjestelmän kuvaus ja analyysi löytyvät vuonna 2020 ilmestyneestä kirjastani.

Järjestelmän parhaita puolia on ollut sen vakaus. Suomessa ei – toisin kuin monissa muissa maissa – ole jatkuvasti muutettu tavoitteita ja toimia. Jatkuva uudistaminen syö resursseja, luo tehottomuutta ja eksyttää kotoutujat ja kotouttajat hallinnon ja palveluiden viidakkoon.

Asenteet kotoutumisen edistämistä kohtaan alkoivat politiikan piirissä muuttua vuonna 2017, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta alkoi selvittää kotouttamisen toimivuutta. Tarkastusvaliokunta oli mietinnössään kriittisempi kuin yksikään sitä edeltänyt asiantuntija-arviointi.

Mietinnön sisältö oli monella tapaa ongelmallinen, ja kritisoin sitä blogissani. Eduskunta hyväksyi kuitenkin sen yksimielisesti, ja mietinnön edellyttämä kotouttamislain kokonaisuudistus sisällytettiin Rinteen/Marinin hallitusohjelmaan.

Viime eduskunnan säätämä ja vuonna 2025 voimaan tuleva laki oli olosuhteet huomioiden kohtalaisen onnistunut. Hallintovaliokunnan mietintöön valiokunnan kokoomus- ja perussuomalaisjäsenet jättivät kuitenkin vastalauseen.

Hallitusohjelman kotoutumisen edistämistä koskevat monet osiot ovatkin melko selkeästi luettavissa suoraan tästä vastalauseesta. Siinä korostetaan voimakkaasti Suomeen muuttaneiden omaa vastuuta, velvollisuuksia ja Suomeen sopeutumisen tarvetta.

Valiokunnan kokoomuslaisten ja perussuomalaisten jäsenten mukaan ”yhteiskunta on luonut ei-työperäisille maahanmuuttajille käsityksen siitä, ettei heillä ole yhteiskunnassa juuri lainkaan velvollisuuksia, vaan pelkästään oikeuksia”.

Luulen tuntevani tämän järjestelmän varsin hyvin, ja pidän tätä käsitystä räikeästi virheellisenä. Kuten edellä mainittiin, kotoutujat ovat olleet velvollisia toteuttamaan kotoutumissuunnitelmaa. Suomen kansalaisuuden saaminen on myös edellyttänyt suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Monilta muiltakin osin mietintöön laadittu vastalause – ja siten myös hallitusohjelma – sisältää enemmän oletuksia kuin tietoja nykytilanteesta, ja tavoitellut toimet jäävät hyvin epämääräiseksi. Lausunnossa viitataan usein asiantuntijalausuntoihin, mutta monet niistä vaikuttavat hyvin tarkoitushakuisilta.

Kuvaavaa on erittäin kriittinen suhtautuminen tietyiltä alueilta – Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta – tulleisiin ihmisiin. Taustalla on ajatus kulttuurisesta etäisyydestä, ja siten sopimattomuudesta suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntaan.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten valiokuntajäsenet vähättelevät myös syrjinnän merkitystä. Diskriminaatio tuskin selittää kaikkea, mutta sen merkityksen kiistäminen on vastoin tutkittua tietoa. Vakavasti otettava kotoutumisen edistäminen tunnustaa tosiasiat, joita on kirjattu esimerkiksi tuoreeseen valtioneuvoston julkaisuun.

”Hallitus torjuu päättäväisesti rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen.” Hallitusohjelman tämän tavoitteen kanssa tuskin mikään Suomen hallitus olisi eri mieltä. Keskustelua voi toki syntyä siitä, kuinka helposti kulttuurista moninaisuutta sinänsä aletaan kutsua rinnakkaisyhteiskunniksi.

Olennaista on kuitenkin se, että tätä ohjelmaa toteuttaessaan hallitus ei ehkäise väestöryhmien eriytymistä, vaan lisää sitä. Eriytymiskehitykseen tarvitaan suotuisat rakenteelliset olosuhteet ja joissain väestöryhmissä sopivaa tahtotilaa. Mutta tämä ei riitä.

Segregaatio saa vauhtia ja voimaa vasta, kun muu yhteiskunta työntää joitain väestöryhmiä tietoisesti ja avoimesti itsestään poispäin. Juuri sitä tämä hallitusohjelma tekee: jakaa Suomessa asuvia ”suomalaisiin” ja ”maahanmuuttajiin”, maahanmuuttajia hyviin ja huonoihin.

Kotoutumiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin kotoutumispolitiikka. Tämä hallitusohjelma tuottaa kuitenkin todennäköisesti kotoutumista vähemmän, ei enemmän. Tästä Suomeen muuttaneet – tietyllä kierolla tavalla hallitusohjelman mukaisesti – saavat kantaa vastuun.