Postfaktuaalisesta maailmasta ja intellektuaalisesta roolista

Tiedosta ja sen käytöstä sekä tietoon ja tiedonvälitykseen luottamisesta on viime aikoina puhuttu enemmän kuin pitkiin aikoihin. Eikä syyttä. Tämän johdosta julkaisen tässä luvalla myös kaksi aiheeseen liittyvää aikaisemmin ilmestynyttä kirjoitusta. Alla oleva suomenkielinen teksti on Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsentiedotteen 2/2016 pääkirjoitus koskien tietokirjailijoiden haasteita tässä  monella tapaa kovaa vauhtia muuttuvassa toimintaympäristössä.

Toinen kirjoitus on Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori emeritus Ilkka Heiskasen 75-vuotis-juhlakirjaan  kirjoittamani artikkeli aiheesta Social Scientists in Intellectual Roles. Teoksen toimittivat Pertti Ahonen, Sakari Hänninen ja Kari Palonen, ja se ilmestyi vuonna 2010 Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisemana nimellä Fortuna Rota Volvitur.

Artikkelin voi avata seuraavasta linkistä, josta pääsee sen taittoversioon. Muut versiot ovat valitettavasti kadonneet. Linkki: social-scientists-in-intellectual-roles

Artikkelissani tarkastelen otsikon aihetta Heiskasen omiin kirjoituksiin, hollantilaisen filosofin Sjaak Koenisin ajatuksiin (mainittu myös alla) ja amerikkalaisen filosofin Harry G. Frankfurtin pohdintoihin perustuen. Esitän lopussa, että suomalaiselle yhteiskuntatieteiden koulutuksen ja tutkimuksen järjestelmälle olisi syytä asettaa vastattavaksi seuraavat kysymykset:

  • Tarjoavatko suomalaiset yhteiskuntatieteiden instituutiot opiskelijoille, tutkijoille ja muille alan ammattilaisille sellaisen suhteen tiedon tuottamiseen ja välittämiseen, joka edistää heidän toimimistaan intellektuaalisessa roolissa?
  • Edistääkö vai estääkö suomalainen akateemisen koulutuksen ja uralla edistämisen järjestelmä yhteiskuntatieteilijöiden halukkuutta ja taitoja osallistua suomenkieliseen julkiseen keskusteluun ja muihin aktiviteetteihin yliopistomaailman ulkopuolella?
  • Tekevätkö suomalaiset yhteiskuntatieteet parhaansa rohkaistaakseen ihmisiä, joilla ei ole yhteiskuntatieteellistä koulutusta, olemaan kiinnostuneita tärkeistä sosiaalisista ja poliittisista kysymyksistä sekä tarjoamaan teoreettisia, käsitteellisiä ja metodologisia välineitä omaehtoiseen tutkimiseen?

Heiskasen kirjoituksiin ja omiin havaintoihini ja kokemuksiini nojaten olen taipuvainen vastaamaan kysymyksiin kriittisesti: eivät tarjoa – estää – eivät tee.

*

Tietokirjailijan uudet haasteet

Donald Trumpin vaalikampanjat ja Britannian Brexit-äänestys ovat kiihdyttäneet keskustelua siitä, että olemme siirtymässä uuteen aikakauteen. Sellaiseen, jossa tosiasioilla ei ole väliä ja jossa valehdella saa vapaasti ja seuraamuksitta. Poliittisia irtopisteitä ei kerätä asiaosaamisella vaan asiantuntijoita halveksimalla.

Puhutaan postfaktuaalisesta ajasta tai yhteiskunnasta, ja tietokirjailijalle tämä on tiukka paikka. Ihan tarpeeksi vaikeata on ollut saada ihmiset kiinnostumaan omista kirjamuotoon pakatuista tiedoista, ajatuksista, tulkinnoista ja päätelmistä. Markkinoilla on aina vain lisää luettavaa, ja lukijoilla entistä vähemmän aikaa. Lisähaasteena on nyt muuttaa toiseksi sellainen mieli, jota tietäminen ylipäätään ei voisi vähemmän kiinnostaa, lukemisesta puhumattakaan.

On täysi syy yrittää estää postfaktuaalisen dystopian toteutumista. Pelissä on länsimaisen kulttuurin arvokkaiden puolien säilyttäminen, mutta myös paljon muuta. Tiedämme ja jotkut meistä vielä muistavatkin, minkälaista jälkeä tosiasioista piittaamaton, usein fanaattinen politiikka ja hallinto saavat aikaan. Lisäksi maapallon ympäristöongelmat ja monet muut globaalit haasteet vaativat tietoon, tieteeseen ja järjen käyttöön perustuvia ratkaisuja.

Tarvitaan ihmisiä, jotka asettuvat intellektuaaliseen rooliin. Tämän roolin hollantilainen filosofi Sjaak Koenis on määritellyt siten, että sitä luonnehtii riittävä etäisyys yhteiskunnan intresseistä, jännitteistä ja ristiriidoista. Sitäkin tärkeämpää on sitoutuminen erityiseen tiedon hankinnan, käsittelyn ja julkaisemisen tyyliin.

Intellektuaalisessa roolissa toimiva ihminen pyrkii hankkimaan tietoja laaja-alaisesti sekä siirtämään havaintoja, ideoita ja keksintöjä yhdeltä tiedon ja toiminnan alalta toiselle tai esimerkiksi aikuisilta lapsille ja tietäviltä tietämättömille. Tätähän tietokirjailijat ovat perinteisesti tehneet ja tällä tavalla he ovat maailmassa vaikuttaneet.

Tiedemaailma palkitsee etenkin oman alan toisille asiantuntijoille kirjoittamisesta, mikä pahimmillaan johtaa valmiiksi uskoville saarnaamiseen. Nyt kaivataan ennen muuta lokeroista ja poteroista ulos astumista ja itsensä pistämistä alttiiksi arvostelulle.

Lisäksi vaikuttamisen näkökulmasta on syytä ajatella, että kirjan julkaiseminen ei ole päätepiste vaan kommunikatiivisen prosessin alku.

Tietokirjailijoiden teoksia lukevat alusta loppuun varsin harvat, mutta tietoa ja sanomaa voi levittää myös muilla keinoin: luennoimalla, esitelmöimällä, antamalla haastatteluja ja osallistumalla keskusteluun.

Vuorovaikutukseen yleisön kanssa oma aikamme tarjoaa myös uusia monikanavaisia mahdollisuuksia. En ole suuri sosiaalisen median ystävä, mutta on entistä tärkeämpää, että tietokirjailija hyödyntää myös itselle parhaiten sopivia ict-välineitä. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa valistuneistakin lukijoista onkii tietonsa netin lähteistä. Tietokirjallisuuden aseman edistäminen vaatii näiden kanavien käytön kehittämistä ja osaamisen lisäämistä.

Vaikka ajat ovat synkät, peli ei ole menetetty. Vielä riittää ihmisiä, jotka haluavat tietää ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista, perehtyä asioihin ja keskustella niistä. Tietokirjailijoiden yhtenä tehtävänä on huolehtia, että tietolukijat eivät kuole sukupuuttoon.

Mainokset