Uusi hallitus kotoutumisen edistäjänä vai estäjänä?

Mikä on se ongelma, jonka Petteri Orpon hallitus pyrkii kotoutumispolitiikallaan ratkaisemaan? Luen tuoreen hallitusohjelman linjauksia ja noin kahtakymmentä toimenpidettä tämän kysymyksen valossa. Monet asiat on tosin ilmaistu kovin epämääräisesti.

Päällimmäinen tyytymättömyyden syy näyttää olevan kuitenkin se, että Suomeen muuttaneet eivät tee itse tarpeeksi työtä Suomeen kotoutumisensa eteen. Kotoutuminen ymmärretään ennen muuta (suomen tai ruotsin) kielen oppimisena, työn tekemisenä ja yhteiskunnan sääntöjen noudattamisena.

Nämä ovat toki tärkeitä. Näkemykseen sisältyy kuitenkin ongelmia. Suomeen muuttaneet ovat ensinnäkin kotoutumisvelvoitteen näkökulmasta hyvin erilaisissa asemissa. Ainakin EU-kansalaisten ja kolmansien maiden kansalaisten välille olisi syytä tehdä selvä ero.

Nykyinenkin laki velvoittaa työttömiä työnhakijoita ja toimeentulotukea hakevia kotoutujia. Vuonna 2025 voimaan astuva laki lisää kotoutumisvelvoitteisten joukkoon myös lasten kotihoidon tukea saavat muuttajat. Hallitusohjelma ei ole ryhmiä laajentamassa tai supistamassa.

Kyse on siitä, että kotoutumisvelvolliset eivät ohjelman laatijoiden mielestä kotoudu tarpeeksi, koska he eivät kanna omaa vastuutaan kotoutumisestaan. Siksi järjestelmää pitää muuttaa velvoittavaksi, ja pysyvän oleskeluluvan saamiseen luodaan kotoutumista osoittavia ehtoja.

Suomeen muuttaneita on helppo syyttää, kun kotoutumisen tavoite on pistetty liian korkealle tai sen saavuttamista mitataan liian hätäisesti. Realistisesti tarkasteltuna kielen oppimiseen ja yhteiskunnan pelisääntöjen omaksumiseen menee aikaa, tie työmarkkinoille on monilla pitkä.

Kansainvälisen vertailun perusteella kotoutuminen Suomeen tapahtuu suurin piirtein samalla tavalla kuin muihin verrokkimaihin. Joitain eroja on, mutta niiden selvittäminen ja niihin tarttuminen edellyttää riittävää tietoa ja toimien perinpohjaista suunnittelua.

Hallitusohjelman linjaukset ovat kuitenkin ylimalkaisia. Lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääminen ja toimeentulotukea saavien pienten lasten vanhempien työmarkkinoille ohjaaminen on kirjoitettu ikään kuin nämä voitaisiin toteuttaa sormia napsauttamalla.

Kotoutumisen velvoittavuuden lisäämisessä ja Suomeen muuttavien oman vastuun korostamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Jotta järjestelmä olisi sekä oikeudenmukainen että tehokas, sen pitää kuitenkin olla myös vastavuoroinen.

Jos suomalainen yhteiskunta rankaisee Suomeen muuttaneita passiivisuudesta kotoutumispalveluihin osallistumiseen ilman, että se kantaa omaa vastuutaan laadukkaan ja saavutettavissa olevan palvelujärjestelmän ylläpitämisessä, kyse on lähinnä kiusaamisesta.

Tältä ajatukselta tarkoituksellisen huonosta kohtelusta ei voi välttyä, kun huomaa, että hallitusohjelma ei pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta pyri lisäämään tai parantamaan kotoutumisen edistämiseksi tarkoitettuja palveluja. Päinvastoin.

Hallitusohjelmassa ei ole juuri mitään, mikä varmasti kertoisi hallituksen tahdosta investoida kotoutumisen edistämiseen. Sen sijaan monet toimenpidekohdat tuottavat toteutuessaan kotoutumisen edistämiseen tarkoitettujen varojen pienentämistä.

Mistä nämä hallitusohjelman ajatukset tulevat? Eräällä tapaa ne ovat jopa juuri sellaisia kuin saattoi odottaa. Katsotaan, millä lailla suomalainen kotouttamispolitiikka on viime aikoina kehittynyt ja miten siitä on keskusteltu.

Suomeen luotiin 1990-luvulla yksi Euroopan parhaista kotoutumisen edistämisen järjestelmistä. Sen heikkouksia ovat olleet mm. järjestelmän hajanaisuus ja riittämätön toimeenpano. Järjestelmän kuvaus ja analyysi löytyvät vuonna 2020 ilmestyneestä kirjastani.

Järjestelmän parhaita puolia on ollut sen vakaus. Suomessa ei – toisin kuin monissa muissa maissa – ole jatkuvasti muutettu tavoitteita ja toimia. Jatkuva uudistaminen syö resursseja, luo tehottomuutta ja eksyttää kotoutujat ja kotouttajat hallinnon ja palveluiden viidakkoon.

Asenteet kotoutumisen edistämistä kohtaan alkoivat politiikan piirissä muuttua vuonna 2017, kun eduskunnan tarkastusvaliokunta alkoi selvittää kotouttamisen toimivuutta. Tarkastusvaliokunta oli mietinnössään kriittisempi kuin yksikään sitä edeltänyt asiantuntija-arviointi.

Mietinnön sisältö oli monella tapaa ongelmallinen, ja kritisoin sitä blogissani. Eduskunta hyväksyi kuitenkin sen yksimielisesti, ja mietinnön edellyttämä kotouttamislain kokonaisuudistus sisällytettiin Rinteen/Marinin hallitusohjelmaan.

Viime eduskunnan säätämä ja vuonna 2025 voimaan tuleva laki oli olosuhteet huomioiden kohtalaisen onnistunut. Hallintovaliokunnan mietintöön valiokunnan kokoomus- ja perussuomalaisjäsenet jättivät kuitenkin vastalauseen.

Hallitusohjelman kotoutumisen edistämistä koskevat monet osiot ovatkin melko selkeästi luettavissa suoraan tästä vastalauseesta. Siinä korostetaan voimakkaasti Suomeen muuttaneiden omaa vastuuta, velvollisuuksia ja Suomeen sopeutumisen tarvetta.

Valiokunnan kokoomuslaisten ja perussuomalaisten jäsenten mukaan ”yhteiskunta on luonut ei-työperäisille maahanmuuttajille käsityksen siitä, ettei heillä ole yhteiskunnassa juuri lainkaan velvollisuuksia, vaan pelkästään oikeuksia”.

Luulen tuntevani tämän järjestelmän varsin hyvin, ja pidän tätä käsitystä räikeästi virheellisenä. Kuten edellä mainittiin, kotoutujat ovat olleet velvollisia toteuttamaan kotoutumissuunnitelmaa. Suomen kansalaisuuden saaminen on myös edellyttänyt suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Monilta muiltakin osin mietintöön laadittu vastalause – ja siten myös hallitusohjelma – sisältää enemmän oletuksia kuin tietoja nykytilanteesta, ja tavoitellut toimet jäävät hyvin epämääräiseksi. Lausunnossa viitataan usein asiantuntijalausuntoihin, mutta monet niistä vaikuttavat hyvin tarkoitushakuisilta.

Kuvaavaa on erittäin kriittinen suhtautuminen tietyiltä alueilta – Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta – tulleisiin ihmisiin. Taustalla on ajatus kulttuurisesta etäisyydestä, ja siten sopimattomuudesta suomalaisiin arvoihin ja yhteiskuntaan.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten valiokuntajäsenet vähättelevät myös syrjinnän merkitystä. Diskriminaatio tuskin selittää kaikkea, mutta sen merkityksen kiistäminen on vastoin tutkittua tietoa. Vakavasti otettava kotoutumisen edistäminen tunnustaa tosiasiat, joita on kirjattu esimerkiksi tuoreeseen valtioneuvoston julkaisuun.

”Hallitus torjuu päättäväisesti rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen.” Hallitusohjelman tämän tavoitteen kanssa tuskin mikään Suomen hallitus olisi eri mieltä. Keskustelua voi toki syntyä siitä, kuinka helposti kulttuurista moninaisuutta sinänsä aletaan kutsua rinnakkaisyhteiskunniksi.

Olennaista on kuitenkin se, että tätä ohjelmaa toteuttaessaan hallitus ei ehkäise väestöryhmien eriytymistä, vaan lisää sitä. Eriytymiskehitykseen tarvitaan suotuisat rakenteelliset olosuhteet ja joissain väestöryhmissä sopivaa tahtotilaa. Mutta tämä ei riitä.

Segregaatio saa vauhtia ja voimaa vasta, kun muu yhteiskunta työntää joitain väestöryhmiä tietoisesti ja avoimesti itsestään poispäin. Juuri sitä tämä hallitusohjelma tekee: jakaa Suomessa asuvia ”suomalaisiin” ja ”maahanmuuttajiin”, maahanmuuttajia hyviin ja huonoihin.

Kotoutumiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin kotoutumispolitiikka. Tämä hallitusohjelma tuottaa kuitenkin todennäköisesti kotoutumista vähemmän, ei enemmän. Tästä Suomeen muuttaneet – tietyllä kierolla tavalla hallitusohjelman mukaisesti – saavat kantaa vastuun.

Ulkomaalaistaustaiset nuoret Ruotsissa – hyviä ja huonoja uutisia

Jan O. Jonsson, Carina Mood & Georg Treuter: Integration bland unga. En multikulturell generation växer upp. Makadam 2022 Göteborg & Stockholm.

Vuonna 2022 ilmestynyt teos Integration bland unga – en mångkulturell generation växer upp on erinomainen tietopaketti siitä, minkälainen elämäntilanne on Ruotsissa asuvilla ulkomaalaistaustaisilla nuorilla, millä tavalla he suhtautuvat erilaisiin asioihin ja ilmiöihin ja minkälainen on heidän henkinen ja fyysinen hyvinvointinsa. Tämän teoksen kun lukee, niin ymmärtää myös Suomen ulkomaalaistaustaisia nuoria paljon paremmin.

Kysymys on integraatiosta, jonka suomenkielinen vastine kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä on kotoutuminen. Käytän tässäkin kirjoituksessa näitä molempia termejä ja toistensa synonyymeinä, vaikka lainsäädännöllisesti tarkasteltuna kotoutuminen ja sen edistäminen kytkeytyvätkin nimenomaan Suomeen muuttaneisiin henkilöihin – ja sitäkin vain ensimmäisten Suomessa asumisen vuosien aikana.

Kun tarkastelun kohteena ovat nuoret ja kun integraatio/kotoutuminen ymmärretään laajemmin oman paikkansa löytämisenä siinä yhteiskunnassa ja sillä paikkakunnalla, jossa/jolla ihminen asuu, se voidaan perustellusti liittää myös tässä yhteiskunnassa syntyneisiin ihmisiin. Itse asiassa kotoutuminen on tällöin kaikkien kasvavien, sosiaalistuvien ja omaa paikkaansa etsivien nuorten haaste – myös niiden, joilla ei ole minkäänlaista maahanmuuttotaustaa.

Ruotsalaisen tutkimusraportin taustalla on laaja kansainvälinen tutkimus, Children of Immigrants Longitudinal Survey in Four European Countries (CILS4EU), joka toteutettiin Ruotsin lisäksi Alankomaissa, Englannissa ja Saksassa. Hankkeessa hyödynnettiin ennen muuta Youth in Europe Study (YES!) -kyselytutkimuksen tuottamaa aineistoa. Tietoja on kuitenkin täydennetty esimerkiksi rekisteripohjaisilla tiedoilla tutkimuksen kohteena olevista nuorista.

Suurta joukkoa vuonna 1996 syntyneitä ruotsalaisia nuoria on tutkimuksessa seurattu vuodesta 2010 vuoteen 2016 kaikkiaan neljällä tiedonkeruukierroksella, ja rekisteripohjaista tietoa on täydennetty aina vuoteen 2020 asti. Ensimmäisellä kierroksella (2010/2011) nuoret olivat pääasiallisesti 14-vuotiaita, viimeisellä kierroksella (2015/2016) noin 19-vuotiaita, ja vuosina 2019–2020 noin 24-vuotiaita. Kolmen ensimmäisen tiedonkeruukierroksen tulokset ovat vertailukelpoisia muista hankkeeseen osallistuvista maista saatujen tietojen kanssa.

Kotoutuminen on useiden prosessien moniulotteinen kokonaisuus

Integraatio tai kotoutuminen ymmärretään tutkimuksessa laajasti ja moniulotteisesti, toisin kuin julkisessa keskustelussa usein tehdään eli hyvin suppeasti esimerkiksi työllistymisenä tai asuinmaan kielen taitona. Integraatiota tapahtuu tämän tutkimuksen mukaan neljällä ulottuvuudella, jotka ovat rakenteellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen. Näiden lisäksi kotoutumiseen liittyvät olennaisesti myös psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi, joita selvitetään tutkimuksessa adaptaation tai sopeutumisen käsitteen kautta.

Integraatio ymmärretään myös sekä tiettynä tavoitetilana että pitkäkestoisena prosessina. Tavoitetilaa selvitetään ennen muuta erona ruotsalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten välillä eri elämänalueilla kuten koulutuksessa, työllisyydessä, terveydentilassa, sosiaalisissa suhteissa ja uskonnollisuudessa. Ulkomaalaistaustaiset on usein jaettu ulkomailla syntyneisiin (1. sukupolvi) ja Ruotsissa syntyneisiin (2. sukupolveen). Ulkomaalaistaustaisia ovat Ruotsissa (ja Suomessa) ne, joilla molemmat vanhemmista (tai ainoa tiedossa oleva) on syntynyt ulkomailla.

Tämän tutkimushankkeen erityisen merkittävä anti on kuitenkin juuri se, että integroitumista voidaan tarkastella myös prosessina. Koska samat nuoret ovat osallistuneet tutkimukseen eri ikäisinä, tulokset mahdollistavat tutkimuksen eri teema-alueilla tapahtuneen kehityksen analysoinnin. Tutkimuksen ensimmäisessä aallossa sen kohderyhmä on koostunut vielä lapsista tai varhaisnuorista. Sen viimeisessä vaiheessa kyseessä ovat kuitenkin jo nuoret aikuiset, jotka ovat siirtyneet oppivelvollisuudesta jatkokoulutukseen ja työmarkkinoille ja muutenkin itsenäistyneet.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan kotoutumisen nopeudesta tai hitaudesta puhuminen on mielekästä vain, jos integraation moniulotteisuus ja eri tarkastelutapojen suhteellisuus otetaan huomioon. Tämän huomion kanssa on helppo olla samaa mieltä. Tulokset osoittavat, että poliittista päätöksentekoa usein ohjaava onnistumista tai epäonnistumista jahtaava mustavalkoinen näkemys ei toimi, koska todellisuus on niin moninaista ja monimutkaistakin.

Vaikka tämä kompleksisuus tuottaa päätöksentekoprosesseihin enemmän työtä ja vaatii siihen osallistuvilta enemmän osaamista, vain tätä kautta voidaan päätyä oikeisiin päätelmiin ja siten myös oikeisiin toimiin. Ongelmallisiksi koetut alueet on kyettävä paikantamaan täsmällisesti ja syy–seuraussuhteet on ymmärrettävä oikein. Edistys jollain kotoutumisen ulottuvuudella ei välttämättä toteudu jollain toisella, ja päinvastoin, vaikka jollain sektorilla menee huonosti, jollain toisella voidaan pärjätä oikein hyvin.

Koulutuksen ja työmarkkinoiden sektoreilla on myös valopilkkuja

Monilla tarkastelussa olleilla osa-alueilla tilanne on paljon parempi ja kehitys paljon suotuisampaa kuin mitä julkisessa keskustelussa annettu kuva ruotsalaisen yhteiskunnan maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista usein antaa ymmärtää. Myönteistä kehitystä ja positiivisia ilmiöitä on löydettävissä selkeimmin ns. rakenteellisen integraation ulottuvuudelta eli asumisen, koulutuksen, työllisyyden ja tulojen osa-alueilta.

Lasten ja nuorten elämän rakentuminen lähtee vahvasti liikkeelle asumisen olosuhteista, perheen elämäntilanteesta ja muista lähiympäristön olosuhteista. Olennaisia asioita ovat muun muassa asumisen ahtaus tai väljyys sekä asuinympäristön koko ja kulkuyhteydet. Asuma-alueiden väestörakenteet vaihtelevat niin ikään, ja palveluiden saatavuudessa voi olla suuria eroja.

Ensimmäisen ja toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisten määrä on Ruotsissa niin suuri, että käytännössä heitä asuu kaikkialla Ruotsissa. Suuri osa Ruotsin ulkomaalaistaustaisista nuorista asuu kuitenkin alueilla, joilla merkittävä osa ikätovereista on niin ikään ulkomaalaistaustaisia. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että suurella osalla ruotsalaistaustaisista lapsista ja nuorista ei ole päivittäistä kontaktia varsinkaan Euroopan ulkopuolelta tulleisiin ulkomaalaistaustaisiin.

Asuinalueiden väestöllinen eriytyminen näkyy ymmärrettävästi myös kouluissa, joista osa on vahvasti segregoituneita. Tutkijoiden mukaan koulujen käytettävissä olevat resurssit ovat kuitenkin yhä jakautuneet varsin tasaisesti, eikä kouluilla ja niiden erilaisilla oppilasrakenteilla näyttäisi olevan vaikutusta sen kummemmin kouluissa menestymiseen kuin jatkokoulutusvalintoihinkaan. Ruotsalaisessa koulutuspolitiikassa on tutkijoiden mukaan lisätty onnistuneesti resursseja niitä eniten tarvitseville kouluille ja alueille.

Vuosikurssin 9 (15–16-vuotiaiden) ulkomaalaistaustaisten oppilaiden todistusarvosanat ovat keskimäärin heikompia kuin ruotsalaistaustaisilla. Heillä on kuitenkin jopa ruotsalaistaustaisia korkeammat tavoitteet ja panostus koulunkäyntiin on keskimäärin suurempaa. Koulutusta arvostetaan ja sen merkitys tunnustetaan. Tämä heijastaa tutkijoiden mukaan niin ikään tutkimuksessa havaittavissa olevaa vahvaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Monet hakeutuvatkin lukioon ja sitä kautta jatko-opintoihin.

Tutkijoiden mukaan on jopa jossain määrin paradoksaalista, että ottaen huomioon vanhempien koulutustason ja taloudelliset olosuhteet nimenomaan ulkomaalaistaustaiset nuoret pyrkivät elämässään pitkälle. Suuri osa heistä myös saavuttaa tavoittelemansa tutkinnon. Ruotsalaistaustaisten tavoin tytöt näyttävät pärjäävän paremmin kuin pojat, mutta joillain osa-alueilla ulkomaalaistaustaiset tytöt menestyvät jopa ruotsalaisia tyttöjäkin paremmin.

Kaikki ei kuitenkaan ole valoisaa. Keskimääräisten lukujen varjossa melko suuri osa ulkomaalaistaustaisista nuorista jättää koulunkäynnin kesken eikä saavuta ammatillista tai koulutuksellista tutkintoa. 23 vuoden iässä kolmanneksella ulkomaalaistaustaisista ei ollut lukiokoulutuksen tutkintoa (gymnasieexamen), ja näistä noin joka toiselta puuttui lukiokoulutuksen edellyttämä koulun päättötodistus riittävän hyvin arvosanoin. Koulutusta vaille jäämisen riski on suurin niillä, jotka ovat tulleet Ruotsiin 9-vuotiaina tai sitä vanhempina.

Jotkut tutkijat ovatkin käyttäneet optimismiansan nimitystä kuvaamaan tilannetta, jossa korkeat koulutukselliset tavoitteet eivät toteudukaan, ja se tuottaa pettymyksiä ja epäonnistumisen tunnetta. Osa tutkijoista onkin ehdottanut, että ulkomaalaistaustaisten nuorten pitäisi tietoisesti laskea tavoitetasoaan ja etenkin heikommilla todistuksilla hakeutua ennemmin esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen. Kenties myös koulutuksen valinnanvapautta pitäisi rajoittaa. Tutkimusraportin laatijoiden mielestä ajatus on sinänsä looginen, mutta oletus toisenlaisten valintojen myönteisistä vaikutuksista ei kuitenkaan saa tutkimuksesta vahvistusta. Kaikkineen järjestelmän muuttamisen hyötyjä pidetään sen aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna liian pieninä.

[Det] vore ett misstag att koppla detta genomströmningsgap och dess konsekvenser till ungas (huvudsakligen) fria val till gymnasiet och/eller de höga utbildningsaspirationer som karakteriserar elever med utländsk bakgrund. Höga aspirationer kan förvisso leda till studiemisslyckanden – även för elever med svensk bakgrund – men olika åtgärdar för att elever skulle anpassa sitt valbeteende till sina studieförutsättningar skulle inte reducera genomströmningsgapet nämnvärt. (s. 89)

Ammatillisen koulutuksen osalta tutkimus tarjoaa kuitenkin myös sillä tavalla huonoja uutisia, että siinä missä valmistuneista ruotsalaistaustaisista nuorista vajaa kaksi kolmasosaa on löytänyt hyvin paikkansa (etablerad) työmarkkinoilla[1], on vastaava osuus ulkomaalaistaustaisilla vain puolet. Varmaa tietoa tämän eron syystä ei ole saatavilla, mutta jotain voi tutkijoiden mukaan päätellä siitä, että ero syntyperäryhmien välillä on suurempi pojilla kuin tytöillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu syrjinnän ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä olevan yleisempää nimenomaan miesvaltaisilla aloilla, joille monet ammatillista koulutusta saaneet ulkomaalaistaustaiset nuoret miehet sijoittuvat.

Nuorina aikuisina ulkomaalaistaustaisilla työllisillä on myös ruotsalaisiin ikätovereihin verrattuna alemmat tulot, ja he tarvitsevat enemmän sosiaalitukia. Ajan mittaan vaikuttaa siltä, että etniset tuloerot pienenevät keski- ja suurituloisilla, mutta ei niinkään pienituloisilla. Ulkomaalaistaustaiset ovat niin koulutuksen, työllisyyden kuin tulojenkin osalta yliedustettuja kaikista huono-osaisimpien joukossa, vaikka paremmin pärjäävien joukossa väestöryhmien väliset erot siis tasoittuvat.

Ulkomaalaistaustaisten väestöryhmän sisällä tapahtuu siis polarisaatiota, ja huono-osaisista koostuva vähemmistö on valitettavasti melko suuri. Monien ulkomaalaistaustaisten nuorten taloudellinen hyvinvointi näyttää laskevan sekä absoluuttisesti että suhteessa ruotsalaistaustaisiin ikätovereihin siinä vaiheessa, kun nuoret itsenäistyvät. Ruotsalaistaustaisista nuorista vain 2,5 % oli 16-vuotiaina julkisen taloudellisen tuen (ekonomisk bistånd) tarpeessa. Ulkomaalaistaustaisten toisessa sukupolvessa vastaava osuus oli 12 %, ja ensimmäisessä sukupolvessa (itse muuttaneissa) 30 % hyvin nuorina ja 40 % yhdeksän vuoden iässä tai sitä vanhempina muuttaneilla.

Sosiaaliset suhteet seuraavat usein etnisiä ja kulttuurisia rajalinjoja

Väestön etninen ja alueellinen eriytyminen on yksi syy siihen, että taustaryhmien väliset sosiaaliset suhteet ja kontaktit ovat vähäisempiä kuin mitä niiden olisi hyvä olla, jos tavoitellaan laajoja ja monipuolisia sosiaalisia verkostoja. Erot taustamaaryhmien välillä ovat kuitenkin suuria, eikä ulkomaalaistaustaisista nuorista kannata juuri puhua yhtenä yhtenäisenä ryhmänä. Ruotsin suomalaistaustaisten nuorten ystäväpiiriin kuuluu paljon todennäköisemmin ruotsalaistaustaisia nuoria kuin mikä tilanne on Ruotsin somalialaistaustaisilla nuorilla.

Sosiaalinen segregaatio näyttäytyy myös esimerkiksi avioliiton muodostamisessa ja muussa partnerivalinnassa. Tutkimukseen osallistuneista Ruotsin suomalaistaustaisista nuorista miltei kolme neljäsosaa oli ruotsalaistaustaisen kanssa parisuhteessa. Etninen endogamia on puolestaan erityisen yleistä niiden keskuudessa, joilla on tausta Lähi-idässä (poikkeuksena Iran) tai Afrikassa, ja tähän kytkeytyy myös uskonnollisia sekä laajemmin kulttuurisia syitä.

Taustaltaan viimeksi mainittuihin maihin ja alueisiin kytkeytyvillä nuorilla on myös selkeitä eroja poikien tai nuorten miesten ja tyttöjen tai nuorten naisten välillä. Miessukupuolen edustajilla on enemmän vapauksia ja myös laajemmat ja monipuolisemmat sosiaaliset verkostot. Tutkijat viittaavat tässä yhteydessä myös siihen, että etenkin naisista monet ovat tulleet Ruotsiin ”ylikansallisina kumppaneina” eli heidän muuttonsa Ruotsiin liittyy vahvasti parisuhteen muodostamiseen.

Tämäkään alue ei ole syrjinnästä vapaata. Teoksen laatijat viittaavat tutkimukseen, jossa ruotsalaisella deittailusivustolla oli annettu henkilöille muuten samanlaisia profiileja, mutta osalla oli ”ruotsalainen” nimi ja osalla puolestaan ”arabialainen”. Ruotsalaistaustaiset deittisivuston käyttäjät olivat selvästi suosineet edellisiä jälkimmäisten kustannuksella, vaikka siis kaikki muut ominaisuudet olivat samoja. Kirjoittajat huomauttavat, että valikoivaa partnerinvalintaa tapahtuu todennäköisesti useampaan kuin yhteen suuntaan.

Tutkimuksessa selvitettiin myös esimerkiksi kiusaamiselle altistumista. Sekä ruotsalaistaustaisilla että ulkomaalaistaustaisilla nuorilla oli suurempi todennäköisyys joutua kiusaamisen kohteeksi, mikäli he asuivat ja kävivät koulua alueella, jossa heidän taustaryhmäänsä kuuluvat olivat vähemmistössä. Vaikka etnisellä ja alueellisella eriytymisellä on paljon kielteisiä seurauksia, sillä on siten tietyssä mielessä myös positiivisia vaikutuksia turvallisuuden lisääntymisen merkityksessä.

Yleisesti ottaen ruotsalaistaustaisilla nuorilla ei ole vahvoja ennakkoluuloja ulkomaalaistaustaisia kohtaan yleensä. Suhtautuminen länsimaiden ulkopuolelta tulleisiin ja heidän jälkeläisiinsä on kuitenkin kielteisempää. Toisaalta ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa suhtautuminen ruotsalaisiin kantaväestön edustajiin oli varsin myönteistä, ja kaikkineen positiivisempaa kuin hankkeeseen niin ikään osallistuneissa Saksassa, Englannissa tai Alankomaissa. Suomalaisiin suhtauduttiin melko positiivisesti sekä ruotsalaistaustaisten että ulkomaalaistaustaisten keskuudessa, joskin amerikkalaiset olivat kaikista suosituimpia.

Tutkimuksen laatijoiden mielestä sosiaalinen integraatio on tärkeätä ennen muuta siksi, että sen puute johtaa helposti suurempiin hankaluuksiin kotoutumisen muilla osa-alueilla. Kontaktit ns. kantaväestöön luovat esimerkiksi parempia edellytyksiä oppia asuinmaan kieltä ja kehittyä sen käyttäjänä. Monipuoliset sosiaaliset suhteet vähentävät tutkitusti myös ennakkoluuloja – silloin kun kontaktit muodostuvat yhdenvertaiselta pohjalta. Laaja ystävä- ja tuttavapiiri on nykymaailmassa myös tärkeä tiedon välittäjä, aina avoimia työpaikkoja koskevaa informaatiota myöten.

Arvot ja asenteet periytyvät usein sukupolvelta toiselle

Jos on kotoutumisen sosiaalisella ulottuvuudella Ruotsissa yhä tekemistä, niin vielä enemmän sitä on kulttuuristen arvojen, käytänteiden ja traditioiden saralla. Maahanmuuton seurauksena Ruotsista on tullut vahvasti moniarvoinen ja monikulttuurinen yhteiskunta, jonka sisällä ajatellaan monista asioista perustavanlaatuisesti eri tavoin. Tämä näkyy myös monien nuorten ajattelu- ja toimintatavoissa.

Yksi väestöryhmiä varsin selvästi toisistaan erottava alue on suhtautuminen uskontoon ja siihen liittyen oma uskonnollisuus. Uskonnollisuudessa ei tietenkään ole sinänsä mitään vikaa, mutta yhdessä elämiselle yhteiskunnassa tuottaa omanlaisiaan kysymyksiä tai jopa haasteita sellainen kahtiajako, jossa iso osa väestöstä suhtautuu uskontoon ja uskontolähtöisiin asioihin ja kysymyksiin välinpitämättömästi, ja toinen osa puolestaan hyvin vakavasti ja sitoutuneesti. Tämä ero on usein merkityksellisempi kuin eri uskontokuntiin kuuluvien rajalinjat: uskonnolliset ihmiset ovat tavallaan uskonnosta riippumatta samanlaisia..

Ruotsi on tätä nykyä yksi maailman sekularisoituneimmista maista. Viime vuosikymmenten aikana sinne on kuitenkin muuttanut paljon ihmisiä maista, joissa uskonnolla on yhä tärkeä rooli niin yhteiskunnassa kuin yksilöiden ja perheiden arjessa ja juhlassa. Suurin osa Ruotsin nuorista on taustaltaan kristittyjä, mutta vahvasti uskonnollisten nuorten keskuudessa islam on yleisin uskonto. Kuitenkin myös kristittyjen ulkomaalaistaustaisten nuorten joukossa vahvasti uskonnollisten osuus on paljon suurempi kuin kristityillä ruotsalaistaustaisilla. Niistä, joilla oma tausta on Lähi-idässä tai Afrikassa, suuri osa niin kristityistä kuin muslimeista katsoo uskontonsa olevan tärkeä osa elämää.

Edellä mainitut haasteet korostuvat, jos vahvaan uskonnollisuuteen kytkeytyy arvoja ja traditioita, jotka ovat jännitteisessä suhteessa yhteiskunnan vallitseviin ja osin lakiinkin kirjattuihin arvoihin ja normeihin. Liberaalin yhteiskunnan perusperiaatteisiin kuuluu suvaita monenlaista yksilötason ajattelua ja toimintaa ja kollektiivisiakin tapoja ja traditioita. Näin toimiessaan liberaali yhteiskunta sallii kuitenkin myös käsityksiä ja näkemyksiä, joita ei aina voi pitää liberaaleina. Moniarvoisen yhteiskunnan yksi tärkeä tehtävä on kyetä tekemään erottelu sallittujen, kiellettyjen ja siedettyjen asioiden välillä.

Tutkimuksen mukaan ruotsalaistaustaisten nuorten arvot ja normit poikkeavat varsin selvästi ulkomaalaistaustaisten nuorten kulttuurisista käsityksistä etenkin siinä tapauksessa, että ulkomaalaistaustaisten nuorten tausta on Lähi-idässä tai Afrikassa. Kirjoittajat korostavat ihan oikein, että molempiin ryhmiin sisältyy laaja variaatio niin liberaaleja kuin ei-liberaalejakin näkemyksiä esimerkiksi avioitumisesta, eroamisesta ja abortista, ylipäätään naisten oikeuksista ja sukupuolten tasa-arvosta sekä homoseksuaalisuudesta. Keskimäärin tarkasteluna kuitenkin myös väestöryhmien välillä on olennaisia eroja.

Kyse ei ole yksinomaan islamin vaikutuksesta. Myös sellaisilla nuorilla, joilla on tausta Itä-Euroopassa, on usein kielteisiä näkemyksiä esimerkiksi abortista ja homoseksuaalisuudesta. Niin ruotsalaistaustaisilla kuin ulkomaalaistaustaisilla nuorilla tyttöjen arvot ovat myös poikien arvoja liberaalimpia ja tasa-arvoisempia. Ulkomaalaistaustaisten tyttöjen kulttuuriset käsitykset eivät aina poikkeakaan kovin paljon ruotsalaistaustaisten poikien näkemyksistä. Iän myötä suvaitsevaisuus näyttää myös nuorilla yleistyvän. Koska tätä kehitystä tapahtuu kaikissa tutkituissa väestöryhmissä suurin piirtein saman verran, väestöryhmien väliset erot eivät pienene.

Keskimääräisessä katsannossa myös Ruotsissa syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla nuorilla on usein ruotsalaistaustaisista varsin vahvasti poikkeavia näkemyksiä. Tietty siirtymä yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja normien suuntaan on kuitenkin havaittavissa, koska Ruotsissa syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla nuorilla kulttuuriset käsitykset ovat liberaalimpia kuin Ruotsiin itse muuttaneilla. Esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo hyväksytään avoimemmin. Maahanmuuton toinen sukupolvi asettuu monissa katsannoissa itse Ruotsiin muuttaneiden ja ruotsalaistaustaisten väliin.

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, missä määrin nuoret samastavat itsensä ”ruotsalaisiksi” ja missä määrin omaan etniseen ryhmäänsä kuuluviksi. Itsensä ruotsalaiseksi kokevien osuus oli yllätyksettömästi paljon pienempi ulkomaalaistaustaisilla nuorilla, ja itse Ruotsiin muuttaneilla vielä pienempi kuin Ruotsissa syntyneillä. Iän myötä kokemus omasta ruotsalaisuudesta kuitenkin vahvistuu – myös ruotsalaistaustaisilla. Ruotsissa syntyneistä 19-vuotiaista ulkomaalaistaustaisista 78 % piti itseään vähintään jossain määrin ruotsalaisena.

Iän myötä kuitenkin myös samastuminen omaan etniseen taustaryhmään vahvistuu niin Ruotsissa syntyneiden kuin Ruotsiin muuttaneiden nuorten keskuudessa. Etninen identifikaatio on 16-vuotiailla suurin piirtein samalla tasolla kuin heidän vanhemmillaan. Näistä nuorista monilla onkin sosiaalipsykologisessa kirjallisuudessa paljon käytetyn luokittelun mukainen ”integraatioidentiteetti” eli suuri osa heistä – varsinkin maahanmuuton toiseen sukupolveen kuuluvista – samastuu sekä ruotsalaisuuteen että omaan etniseen ryhmään. Monilla itse Ruotsiin muuttaneista nuorista on vain taustamaan tai -ryhmän etninen identiteetti vailla syvällisempää kokemusta omasta ruotsalaisuudesta.

Usko parempaan tulevaisuuteen on ulkomaalaistaustaisilla nuorilla vahvaa

Näiden kotoutumisen ulottuvuuksien lisäksi[2] tutkijat tarkastelevat erikseen kokonaisuutta, jota he kutsuvat adaptaatioksi eli sopeutumiseksi tai mukautumiseksi. Tässä yhteydessä he tarkastelevat etenkin itse ilmoitettuja psyykkisen tai fyysisen terveyden ongelmia. Ottaen huomioon monien Ruotsiin muuttaneiden taustat maailman kriisi- ja konfliktialueilla tai muuten vaikeista oloissa, raportin laatijat pitävät perusteltuna olettaa, että nuorten vastauksista käy ilmi monenlaisia ongelmia.

Henkistä ja ruumiillistakin hyvinvointia mitattiin tutkimuksessa kysymyksillä, jotka koskivat yhtäältä pelkotiloja, ahdistusta ja masentuneisuutta sekä toisaalta psykosomaattisia oireiluja kuten vatsakipua, päänsärkyä ja unettomuutta. Useista muista maista saatujen kokemusten mukaisesti tytöt kärsivät ylipäätään tällaisista ongelmista poikia enemmän, ja ero sukupuolten välillä vain kasvaa iän myötä. Oletus ulkomaalaistaustaisten suuremmasta alttiudesta näille ongelmille ei kuitenkaan saa tuloksista tukea, vaan etenkin Ruotsissa syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla hyvinvointi on tässä mielessä yleisempää.[3]

Alkoholin ja muiden päihteiden käytössä erot väestöryhmien välillä ovat pienehköjä ja osin vaikeasti tulkittavissa. Koska varsin suuri osa Ruotsiin muuttaneista ja heidän jälkeläisistään on muslimeja, joista useimmille alkoholin käyttöä on kulttuurisesti kiellettyä, ulkomaalaistaustaisten nuorten vähempi juopottelu ei ole yllättävää. Ero väestöryhmien välillä ei kuitenkaan ole kovin suuri, joskin se kasvaa iän myötä, kun alkoholin käyttö yleistyy ruotsalaistaustaisilla nuorilla. Huumeiden käyttö on 14-vuotiailla vielä yhtä yleistä – tai yhtä harvinaista – kaikissa syntyperäryhmissä.

Tutkimuksessa selvitettiin indikaationa normienvastaisesta ajattelusta ja toiminnasta itse ilmoitettua aggressiivisuutta ja rikollisuutta. Rikosten tekemistä arvioitiin kysymällä teräaseen mukana kantamista, näpistyksiä tai varkauksia sekä osallistumista vandalismiin. Näistä vandalismi vaikuttaisi tutkimusaineiston perusteella olevan yleisintä, mutta syntyperän mukaisten väestöryhmien välillä ei olisi juuri eroja. Varmuudella voidaan sanoa vain, että tällainen käyttäytyminen on pojilla paljon yleisempää kuin tytöillä, mikä ei yllättäne ketään.

Tämä tulos ei tutkijoiden mukaan kyseenalaista niitä vakavampiin rikoksiin keskittyneiden usein rekisteripohjaisten tutkimusten tuloksia, joiden mukaan alttius olla epäiltynä esimerkiksi väkivaltarikoksista on ulkomaalaistaustaisilla nuorilla yleisempää. Tällainen toiminta on kuitenkin kaikkineen niin harvinaista, että tilastollisten päätelmien tekeminen siitä on kyselytutkimuksessa mahdotonta. Suuren osan etenkin varkausrikoksista tekevät Ruotsissa – tilastoitujen epäilyjen perusteella – kylläkin ulkomaalaiset, mutta sellaiset, jotka eivät itse asu Ruotsissa.

Pidetään enemmän tai vähemmän itsestään selvänä, että ulkomaalaistaustaisilla nuorilla on monenlaisia vaikeuksia myös henkilökohtaisessa elämässä ja että tämä johtaa pessimistiseen käsitykseen tulevaisuudesta. Tutkimus osoittaa kuitenkin, että suurella osalla Ruotsin ulkomaalaistaustaisista nuorista asiat ovat subjektiivisesti tarkasteltuna varsin hyvin, heillä on vahva itsetunto ja heillä on kunnianhimoisia tavoitteita, joiden saavuttamiseen he myös uskovat. Raportin laatijat korostavat tämän havainnon merkitystä, koska paitsi että se korjaa monia vallitsevia myyttejä myös auttaa ymmärtämään muita myönteisiä kehityskulkuja.

Det är värt att framhålla hur viktigt och anmärkningsvärt detta resultat är. Inte sällan uttrycks farhågor om att livet för unga med utländsk bakgrund präglas av bristande framtidstro och håglöshet. Inget kunde vara felaktigare. Istället utmärks denna grupp av extremt stort framtidshopp, hög självkänsla, gott psykiskt välbefinnande och hög livskvalitet. Här finns det ett slags urkraft av ambition och förhoppningar som ganska säkert är en av hemligheterna bakom att så många lyckas väl i skolan trots ibland svåra omständigheter. (s. 219–220)

Ruotsi ei ole yhtenäinen vaan eriytynyt yhteiskunta

Tämä laajalla pitkittäisaineistolla laadittu kansainvälinen tutkimus osoittaa kiistattomasti, että nuorten integroitumisesta on mahdotonta puhua totuudenmukaisesti katsomalla asiaa vain yhdestä näkökulmasta tai tutkimalla vain yhtä kotoutumisen ulottuvuutta. Kotoutuminen on moniulotteinen ilmiö, joka kaiken lisäksi vaihtelee suuresti erilaisten taustojen sekä esimerkiksi tarkastelun kohteena olevien ihmisten iän mukaan. Kokonaiskuvaa on tärkeätä eritellä, jotta saavutetaan tietoa eikä pelkästään informaatiota.

Jos integraatiota ilmiönä haluaa kuvata lyhyesti ja ytimekkäästi, tämä tapahtuu raportin kirjoittajien mukaan parhaiten valikoivan kotoutumisen käsitteellä. Joillain osa-alueilla integraatio on edennyt tai etenemässä hyvin, ja näillä alueilla on kokonaisuutena ottaen syytä suhtautua varsin luottavaisesti tulevaisuuteen. Ulkomaalaistaustaisista nuorista suuri osa tuntuu löytävän paikkansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa varsin hyvin monilla rakenteellisen ulottuvuuden osa-alueilla kuten koulutuksessa ja työelämässä.

Kulttuurisen integraation alueella erot ruotsalaistaustaisten ja etenkin joidenkin ulkomaalaistaustaisten nuorten välillä ovat puolestaan tiukemmassa. Eroja löytyy vielä ruotsalaistaustaisten nuorten ja Ruotsissa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten nuorten välilläkin, etenkin siinä tapauksessa, että nuorten tausta on Euroopan ulkopuolella, erityisesti Lähi-idässä tai Afrikassa. Muun muassa Irakista, Syyriasta ja Somaliasta on Ruotsiin muuttanut viime vuosikymmeninä paljon ihmisiä, joten tällä kulttuurisella moninaistumisella ja väestöryhmien eriytymisellä on laaja yhteiskunnallinen merkitys.

Valikoivan integroitumisen kyljellä kulkeekin toinen ilmiö, jota kirjoittajat kutsuvat nimellä eriytynyt yhteiskunta (separerat samhälle). Heidän mielestään tämä termi on neutraalimpi kuin julkisessa keskustelussa paljon käytetty ja erityisen kielteisessä valossa ilmenevä rinnakkaisyhteiskunnan (parallellsamhälle) käsite.

De unga vi studerat lever i många stycken skilda och avskilda liv. Det är en funktion, som vi ser det, av en stark boendesegregation, där både socioekonomisk utsatthet och utländsk bakgrund samverkar till att profilera dem som bor i olika områden, i kombination med höga barriärer för mellanetnisk parbildning. (…) [D]et är värt att notera det faktum att unga med bakgrund i Mellanöstern och Afrika i så låg utsträckning är inblandade i […] gränsöverskridande kontakter, samtidigt som det även i kulturellt avseende är de som skiljer sig mest från de flesta andra grupper. (s. 221)

Vaikka monilla kotoutumisen osa-alueilla on nähtävissä kiistatonta myönteistä kehitystä, kirjoittajat arvioivat teoksen päätteeksi, että tulokset saattavat kuitenkin monille tuottaa pettymyksiä. Julkisuuden piirissä on heidän mukaansa oltu liian optimistisia, ja sen mukaisesti tavoitteita on asetettu tasolle, jota ei alun pitäenkään ole voinut pitää realistisina. Siinä missä tarpeeton pessimismi estää ryhtymästä toimiin alueilla, joilla todella on paljon edistystä saavutettavissa, liiallinen optimismi on omiaan tuottamaan turhia pettymyksiä. Korkeatasoinen empiirinen tieto antaa mahdollisuuden suhtautua asioihin realistisesti.

Viisi taustatekijää vaikuttaa eriytymiseen

Ruotsalaiset tutkijat erittelevät viisi sellaista tekijää, joiden voi perustellusti ajatella hankaloittavan oman paikkansa löytämisen ja uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen prosesseja. Nämä tekijät ovat etäisyys, sosialisaatio, syrjintä, sosioekonominen asema sekä segregaatio. Joidenkin ulkomaalaisten nuorten kohdalla vaikuttavat vain jotkin osatekijät, mutta osalla Ruotsiin muuttaneista ja heidän jälkeläisistään yhdistyvät monet huono-osaisuutta aiheuttavat ja vaivalloista integraatiota tuottavat tekijät. Näin vahvistuvat tai kumuloituvat myös niiden seuraukset ja vaikutukset.

Etäisyys tarkoittaa sitä välimatkaa, joka on muuton kohteena olevan länsimaisen Ruotsin ja muuttajan tai hänen vanhempiensa lähtömaiden välillä. Monissa maissa, joista Ruotsi on viime vuosikymmeninä vastaanottanut paljon maahanmuuttajia, ihmisoikeuksien toteutuminen on vielä varsin kehittymätöntä, sukupuolten välillä vallitsee runsaasti eriarvoisuutta, köyhyys estää ihmistä saavuttamasta unelmiaan ja uskonnolla on vahva rooli arvojen, asenteiden ja traditioiden alueilla. Toisistaan kaukana olevien arvojärjestelmien lähentymiseen menee aikaa, ja tämä pitäisi kirjoittajien mukaan tunnustaa paremmin. Silloin myös integraatiota voitaisiin edistää oikein sekä riittävillä resursseilla ja pitkäjänteisyydellä.

Ruotsiin nuorina tulleiden ja Ruotsissa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten arvomaailma ja maailmankuva muotoutuvat pitkälti perheen ja muun sosiaalisen lähiverkoston kasvatuksen tuloksena. Osalla kauempaakin tulleista on jo valmiiksi liberaali arvomaailma, ja monet vanhemmat sisäistävät länsimaisia arvoja lastensa kasvattamisessa. Monissa tapauksissa lapset kuitenkin kasvavat konservatiivisemmassa kulttuurisessa miljöössä, jossa perheen ja suvun perinteisten arvojen omaksuminen koetaan luonnollista. Osa nuorista irtautuu konservatiivisista arvoista itsenäistyessään, mutta monet jatkavat niiden välittämistä vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Käsitystä ja kokemusta ulkopuolisuudesta voi edelleen vahvistaa omakohtaisesti koettu tai lähipiirissä tiedostettu syrjintä. Kirjoittajien mukaan syrjinnästä on monista lähteistä niin paljon todistusaineistoa saatavilla, ettei ilmiön olemassaoloa tarvitse epäillä. Heidän oma tutkimuksensa ei suoraan vahvista oletusta ulkomaalaistaustaisten nuorten kokeman syrjinnän suuremmasta yleisyydestä, mutta senkin perusteella syrjintä perustuu ulkomaalaistaustaisten tapauksessa usein nimenomaan omalle identiteetille tärkeisiin asioihin kuten etnisyyteen, kansallisuuteen tai ihonväriin.

Monet ulkomaalaistaustaiset nuoret menestyvät opinnoissaan, pärjäävät työelämässä ja selviävät elämässä tuloillaan. Suuri osa heistä on kuitenkin kasvanut ja myös paraikaa elää sosioekonomisesti ahtaissa oloissa, jotka rajoittavat esimerkiksi lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa ja päästä sitä kautta kiinni yhteiskuntaan. Työmarkkinoiden edellyttämän ruotsin (ja usein myös englannin) kielen taito jää monilta saavuttamatta, ja kaikista vaikeimmassa asemassa ovat ne, joilla opintopolku jää ennenaikaisesti kesken. Erityisesti heidän asemaansa pitäisi kirjoittajien mielestä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Lisäksi suuri osa Ruotsin ulkomaalaistaustaisista lapsista ja nuorista kasvaa alueilla, joilla kontaktit ruotsalaistaustaisiin ovat vähäisiä, joissain tapauksissa miltei olemattomia. Etninen alueellinen segregaatio vaikeuttaa pahimmillaan niin sosiaalista ja kulttuurista kuin rakenteellista integraatiota, varsinkin, jos siihen kytkeytyy sosioekonomista huono-osaisuutta, muuta syrjäytymistä ja sekä objektiivisesti todettavaa että subjektiivisesti koettua ulkopuolisuutta. Pahimmillaan tällaiset alueet toimivat tehokkaina kasvualustoina ääriajattelulle ja rikollisuudelle.

Ruotsin poliisin määrittelemillä haavoittuvilla (utsatta) alueilla asuu Ruotsissa puoli miljoonaa ihmistä ja heistä kolme neljäsosaa on tällä hetkellä ulkomaalaistaustaisia. Tällaisilla alueilla asukkaiden keskimääräinen sosioekonominen asema on heikko ja rikollisuudella on haitallista vaikutusta paikalliseen elämään. Alueilla, jotka on määritelty erityisen haavoittuviksi, asui vuonna 2021 noin 266 000 henkilöä, joista 82 % ulkomaalaistaustaisia. Tällaisilla alueilla rikollisuudella ja ääriajattelulla on vielä suurempi paikallinen merkitys, ja jopa rinnakkaisyhteiskunnista voidaan perustellusti puhua.

Etnis-kulttuurisesti moninaisen Ruotsin tulevaisuus

Ruotsin tilastoviranomaisen SCB:n väestöennusteen mukaan noin neljäsosa Ruotsin väestöstä on ulkomailla syntyneitä vuonna 2070. Jos mukaan lasketaan myös Ruotsiin muuttaneiden lapset Ruotsissa käytetyn ulkomaalaistaustaisuuden määritelmän mukaisesti, päästään vielä selvästi korkeampaan prosenttiosuuteen. Väestörakenteen muutos korostuu suurimmissa kaupungeissa ja vielä tarkemmin joillain niiden asuma-alueista.

Ruotsin maahanmuuttohistoria on Suomeen verrattuna paljon pidempi, muuttihan nimenomaan Suomesta Ruotsiin paljon ihmisiä ennen muuta työn perässä 1960- ja 1970-luvulla. Viime vuosikymmeninä Ruotsiin on muutettu myös paljon maista ja alueista, joista tulleilla on tämän tutkimuksen valossa paljon sekä kulttuurista välimatkaa että sosioekonomista haavoittuvuutta. Integraation problematiikka tulee ruotsalaistutkijoiden mukaan varmasti säilyttämään Ruotsissa yhteiskuntapoliittisen relevanssinsa pitkälle tulevaisuuteen.

Tutkimuksen tuloksia voidaan tämä tulevaisuuden näkymä mielessä tulkita niin optimistisesti kuin pessimistisesti. Optimistit korostavat monien muuttajien ja etenkin heidän lastensa vahvaa pyrkimystä eteenpäin elämässä ja myös monien onnistumista tavoitteiden saavuttamisessa. Ruotsin ulkomaalaistaustaisesta väestöstä löytyy runsaasti resilienssiä, jonka avulla elämään ja yhteiskuntaan päästään kiinni myös vähemmän suotuisista lähtökohdista. Parhaiten menestyneet näyttäytyvät muille esikuvina ja esimerkkeinä, myönteisinä roolimalleina. Sitä mukaa kun työelämä moninaistuu, myös syrjinnän voi olettaa vähenevän.

Pessimistit löytävät tutkimusraportista tietenkin täysin toisia asioita. He huomauttavat korkeasta työttömyydestä, vahvasta toimeentulotukiriippuvuudesta, matalasta koulutustasosta ja nuorten tapauksessa myös runsaslukuisesta koulupudokkuudesta. Ulkomaalaistaustaiset ovat heidän mukaansa jo nyt taakka ruotsalaiselle yhteiskunnalle, ja tulevaisuudessa tämän rasitteen voi tähänastisen tiedon perusteella odottaa vain kasvavan. Ruotsalaiset työmarkkinat ovat vauhdilla kehittymässä suuntaan, jossa vähäisellä koulutuksella ja heikolla kielitaidolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia.

Sosiaalisella ja kulttuurisella ulottuvuudella optimistit ajattelevat, että vaikka edistys on ollut toivottua hitaampaa, sitä on kuitenkin tapahtunut. Vielä muutama vuosikymmen sitten ”kantaruotsalaisetkin” ajattelivat esimerkiksi sukupuolten tasa-arvosta, yksilöiden vapauksista ja vähemmistöjen oikeuksista paljon konservatiivisemmin kuin nyt. He myös korostavat, ettei kulttuurisessa moninaisuudessa sinänsä ole mitään vikaa, kunhan tietyt perusedellytykset arvoissa ja asenteissa täyttyvät.

Pessimisti löytää vasta-argumentteja esimerkiksi rikostilastoista ja kaventuneista yksilöiden oikeuksista monilla uskonnon vahvasti ohjaamilla haavoittuvilla alueilla. Konservatiiviset arvot eivät heidän mukaansa väisty ainakaan nopeasti, varsinkaan lähiöissä, joissa etnis-kulttuurisen eriytymisen seurauksena liberaaleja arvoja ja normeja on vaikea välittää eteenpäin. Pessimisti ajattelee, että yhteiskunnan on pakko olla myös kulttuurisesti yhtenäinen ollakseen vakaa ja toimiva.

Kirjan kirjoittajien mukaan niin optimismiin kuin pessimismiin on perusteensa, mutta molemmat ajattelutavat johtavat yksin harhaan. Tärkeätä olisi saada ruotsalaiseen yhteiskuntaan lisää sellaista rakentavaa keskustelua, jossa eri osapuolet perehtyvät tosiasioihin ja kunnioittavat keskustelukumppaneitaan. Sellainen debatti, jossa ääneen pääsevät vain toiveajattelijat tai hälytyskellojen soittajat, todennäköisesti ennemmin lisää ongelmia kuin ratkaisee vanhoja. Tämä olkoon ohjenuorana myös suomalaiselle kotoutumis- ja kotouttamispoliittiselle keskustelulle.

---

[1] Tutkimuksessa käytetään työmarkkinoille sijoittumisen osalta jaottelua etablerad/övrig. Ensiksi mainittuun kategoriaan kuuluvat ne, joiden vuotuiset ansiot ovat olleet yli 246 700 kruunua vuodessa.

[2] Raportissa tarkastellaan lyhyesti myös kotoutumisen poliittista ulottuvuutta, mutta sen vähäisen informaatioarvon vuoksi tämä osa-alue jätetään tässä yhteydessä käsittelemättä.

[3] Kirjoittajat ovat samalla tietoisia siitä, että kun on kyse itse ilmoitetuista ongelmista, kulttuuriset normit ja arvot saattavat vaikuttaa siihen, että joissain väestöryhmissä psyykkisistä ongelmista puhumista pidetään stigmatisoivana, ja asia jää siten raportoimatta.