Johdanto
Kuilun ylittämisen tarve
”No niin, nostakaapa kätenne, ketkä ovat, niin kuin professori de Haas, maahanmuuton puolesta, ja ketkä ovat vastaan!” Tuolla hetkellä, eräässä eteläalankomaalaisessa kaupungissa pidetyssä keskustelutilaisuudessa vuonna 2015 Amsterdamin yliopiston sosiologian professori Hein de Haas tunsi ymmärtävänsä, mikä julkisessa muuttoliikekeskustelussa on perustavalla tavalla pielessä.
Tuon havainnon yksi seuraus on vuonna 2023 ilmestynyt teos How Migration Really Works: The Facts About the Most Divisive Issue in Politics. Kirjassa otetaan käsittelyyn 22 kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyvää ja julkisessa keskustelussa usein esiintyvää myyttiä ja osoitetaan ne yksi toisensa jälkeen epätosiksi. Tarkoituksena on kuvata muuttoliikettä sellaisena kuin se on, poliittisten ideologioiden ja aatteellisten pinttymien muovaamien väärinkäsitysten sijaan.
Hein de Haas ei ole tällä kentällä kuka tahansa tutkija. Ennen nimittämistään Amsterdamin yliopistoon hän toimi pitkään Oxfordin yliopiston International Migration Instituten tutkijana ja johtajana. Hänen julkaisuluettelonsa on erittäin pitkä, ja häntä pidetään tällä hetkellä kansainvälisen muuttoliikkeen yhtenä parhaista asiantuntijoista. Alan tutkimus on hänellä hyvin hallussa.
De Haas kertoo kirjoittaneensa teoksen suuren tarpeen ja kiireellisyyden tuntemuksista käsin. Hänen mukaansa vallitsee valtava kuilu yhtäältä alan mittavan tutkimuskirjallisuuden tuottaman tiedon ja tiedosta piittaamattoman julkisen keskustelun välillä. Koska kyse on yhdestä tärkeimmistä paitsi yhteiskunnan myös maapallon kehitykseen vaikuttavista ilmiöistä, tätä kuilua pitäisi saada kurottua umpeen.
Muuttoliikkeen moninaisuus
Tunnistan meidän suomalaisista olosuhteistamme erittäin hyvin de Haasin kokemuksen, jossa erilaisista päättäjistä ja yhteiskunnallisista vaikuttajista koostuva yleisö kyllä kuulee, mitä tutkija kertoo, mutta he eivät oikeasti kuuntele. Osittain se johtuu siitä, että he hakevat asiantuntijoilta lähinnä vahvistusta omille käsityksilleen, mutta osittain siitä, että yleisölle jaetut tiedon jyvät eivät kytkeydy laajempaan kertomukseen siitä, mistä muuttoliikkeessä oikein on kysymys.
Tällaiseen vastaanottavuutta ja ymmärrystä edistävään kokonaiskuvaan De Haas teoksessaan pyrkii. Hän haluaa kuvata sitä, mistä todella on kysymys, sen sijaan että kansainväliseen muuttoliikkeeseen otetaan ennen muuta kantaa. Polarisoidussa keskusteluilmapiirissa yhdet korostavat liikaa maahanmuuton ja liikkuvuuden kielteisiä puolia, toiset puolestaan näkevät sen kohtuuttoman myönteisessä valossa.
Allekirjoitan täysin myös de Haasin peruslähtökohdan, että kansainvälinen muuttoliike yksinkertaisesti on. Se on tavattoman laaja ja monimuotoinen inhimillisen elämän ilmiö, joka saa käyttövoimasta monista taustatekijöistä ja jolla on monenlaisia seurauksia niin yksilöille kuin yhteisöille ja yhteiskunnille. Sitä ei voi ymmärtää oikein vain yhdestä arvoväritteisestä perspektiivistä käsin. Tutkimuksen avulla siitä on silti saatu selville säännönmukaisuuksia ja lainalaisuuksia.
Politiikka ongelmien aiheuttajana
De Haas on nähdäkseni poliittisesti kiitettävän puolueeton, tai sanoisinko, että hän on poliittisesti tasapuolinen siinä mielessä, että kritiikkiä saa niin oikeisto kuin vasemmisto ja niin nationalistit kuin globalistit. Asiaa ymmärtämättömät poliitikot ovat toistuvasti tehneet päätöksiä, joiden tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta – tai enemmän, ne ovat pahentaneet todettua ongelmaa.
Kirjan yksi perusajatuksista onkin juuri se, että politiikkatoimet täytyy nykyistä enemmän nähdä nimenomaan yhtenä ongelmien aiheuttajista. Jotta tästä voidaan siirtyä todellisten ongelmien todellisen ratkaisijan rooliin, tämä oman toiminnan potentiaalinen kontraproduktiivisuus pitää tunnustaa. Samoin täytyy tunnustaa se, että vaikuttava politiikka on mahdollista ainoastaan ilmiön oikean haltuunoton ja tietoon perustavan ymmärtämisen kautta.
Kirja jakautuu kolmeen temaattiseen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan kansainvälisen liikkuvuuden muotoja ja niin pitkän keston kuin viimeaikaisen kehityksen trendejä. Toisessa osassa keskitytään muuttoliikkeen vaikutuksiin lähtömaalle, vastaanottavalle yhteiskunnalle ja muuttajille itselleen. Kolmannen osan aiheena ovat muuttoliikettä koskevat usein virheelliset mutta tietoisesti levitetyt käsitykset muuttoliikkeestä, maahanmuutosta ja kotoutumisesta: muuttoliikepropaganda.
Käsittelyssä on siis 22 kansainvälistä muuttoliikettä koskevaa myyttiä. Jokainen myytti puretaan siten, että ensiksi kerrotaan, mistä siinä on kysymys ja sitten avataan tilasto- ja tutkimusperusteisesti, miksi se ei pidä paikkaansa. Esitän alla jokaisen myytin sisällön ja de Haasin vasta-argumentin tiivistetyssä muodossa.
Muuttoliikemyytit
1 Elämme ennen kokemattoman massamuuton aikaa
Mediaa ja poliittista keskustelua seuratessa saamme helposti sellaisen käsityksen, että kansainvälistä muuttoa on maailmassa paljon, ja enemmän kuin koskaan ennen. Käsillä on globaali maahanmuuttokriisi. Tosiasiallisesti ihmiskunnan kokoon suhteutettuna kansainvälisten muuttajien osuus on pitkään ollut melko vakaa, eikä mitenkään erityisen suuri, noin 3 prosenttia. Toiseen valtioon muuttajat ovat yhä pieni vähemmistö. Ylivoimainen osa muutoista tapahtuu maiden sisällä.
Suuria muuttoliikeaaltoja on ollut aikaisemminkin. Maailmanhistorian suurin laittoman maahanmuuton vyöry – tämän päivän terminologiaa historiaan soveltaen – on ollut eurooppalainen kolonialismi. Eurooppa olikin vuosisatojen ajan alue, josta ennen muuta muutettiin pois. Tämä muuttui toisen maailmansodan jälkeen: vaikka Euroopasta on yhä muutettu runsaasti muualle, muualta maailmasta on muutettu paljon enemmän Eurooppaan.
Teknologinen kehitys on lisännyt pitkän matkan muuttamisen edellytyksiä: tietoa on paremmin saatavilla, ja kulkuyhteydet ovat helpompia, halvempia ja turvallisempia. Toisaalta viimeaikaiset tietotekniset harppaukset ovat tehneet entistä helpommaksi myös paikalleen jäämisen: työtä esimerkiksi Yhdysvaltoihin voidaan tehdä Intiasta käsin. Globaali muuttoliike ei siten välttämättä ole kasvamassa, vaan päinvastoin, pienenemässä, tai ainakin se on entistä enemmän eriytymässä.
2 Laiton maahanmuutto on karannut käsistä
Julkisessa keskustelussa maahanmuutto näyttäytyy myös usein säätelemättömänä, jonain mitä jollekin maalle tapahtuu sen pystymättä siihen kunnolla vaikuttamaan. Puhutaan vyörystä, tulvasta tai tsunamista. Ajatus maahanmuuton hallitsemattomuudesta luo yhteiskuntaan pelkoa ja epävarmuutta, ja näitä tunteita jotkin puolueet ja poliitikot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen.
Tosiasiallisesti ylivoimainen osa kansainvälistä muuttajista ylittää rajan ja oleskelee muuton kohdemaassa täysin laillisesti. Sääntelyn ulkopuolella oleva muutto on pientä, mutta ihmisten mielissä se kasvaa siihen kiinnitetyn huomion myötä. Monet oleskelevat maassa ilman oleskelulupaa, mutta suuri osa heistä ei ole tullut maahan laittomasti, vaan jäänyt sinne oleskeluluvan päättymisen jälkeen.
Muuttoliikkeessä on myös suurta ajallista vaihtelua. Media – ja poliitikot – kiinnittävät kuitenkin asiaan huomiota vain silloin, kun määrät ovat suuria. Aikoina, jolloin muutto – ja siis etenkin sääntelyn ulkopuolinen muutto – on vähäistä, asiaan ei kiinnitetä huomiota. Muuton mittakaavaa usein myös liioitellaan suuresti itsekkäistä syistä: tämä ei koske vain maahanmuuttovastaisia poliitikkoja vaan myös resurssipulassa olevia viranomaisia ja omaa agendaansa ajavia humanitaarisia järjestöjä.
Luvaton maahanmuutto ja oleskelu ovat osittain suoraa seurausta työvoiman suuresta kysynnästä ja säädeltyjen väylien vähäisyydestä. Luvatonta oleskelua maassa myös siedetään, koska heitä tarvitaan työvoimana, monet alat ovat heistä suorastaan riippuvaisia. Toimet heidän häätämiseksi ja yritysten rankaisemiseksi ovat usein mitättömiä suhteessa siihen, miten asioista julkisesti puhutaan.
3 Maailmassa on pakolaiskriisi
Pakolaisista puhutaan julkisuudessa niin paljon, että median seuraaja saa helposti vaikutelman maailmanlaajuisesta ja kaiken kontrollin ulkopuolella olevasta pakolaiskriisistä, joka yksien mielestä näyttäytyy suurena kärsimysnäytelmänä ja toisten mielestä uhkaa yhteiskuntarauhaa tai jopa sivilisaatiota. Todellisuudessa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden osuus kansainvälisistä muuttajista on pieni, eikä sen osuus ihmiskunnasta ole ollut merkittävässä nousussa.
Maailman pakolaisista suurin osa on siirtynyt kotiseudultaan toisaalle oman maansa rajojen sisällä. Kansainvälinen muutto tapahtuu ylivoimaiselta enemmistöltään lähimpiin naapurimaihin. Poliitikkojen suuret puheet alueellisista ratkaisuista lähellä onnettomuuksia ja konflikteja eivät siten ole kovinkaan innovatiivisia: näin tapahtuu jo nyt.
Paljon puhutaan myös siitä, että kansainvälisen suojelun takaama oikeudellinen järjestelmä tarjoaa aina vain enemmän reittejä niille, jotka eivät tosiasiallisesti tarvitse suojelua: tavallisille siirtolaisille. Tilastoista ja tutkimuksista ei kuitenkaan löydy näyttöä perusteettomien turvapaikkahakemusten määrän ja osuuden kasvusta. Suuri osa pakolaisista on ihan perustellusti liikkeellä. Osa perusteettomista hakemuksista menee seulasta läpi, mutta toisaalta kaikkia perusteltuja hakemuksia ei hyväksytä.
Globaalin pakolaisuuden mittakaavan paisuttamiseen syyllistyvät muutkin kuin rajojen sulkemista vaativat nationalistit ja radikaalioikeistolaiset. Tähän syyllistyy toisinaan myös esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, osin siksi, että aikojen saatossa tehtyjä tilastointimuutoksia ei raportoida riittävän selvästi. Pakolaisuuden määritelmä on laajentunut, ja sisäistä pakolaisuutta dokumentoidaan aikaisempaa paremmin. Virheellisen yleiskuvan alle hautautuvat maansisäisen ja kansainvälisen pakolaisuuden todelliset mutta usein varsin paikalliset ongelmat.
4 Yhteiskuntamme ovat moninaisempia kuin koskaan
Eurooppaan suuntautunut muutto, ja yhteiskuntien havahtuminen monien muuttajien jäämiseen, on tuottanut kokemuksia yhteiskuntien etnisen ja kulttuurisen moninaisuuden (monikulttuurisuuden) dramaattisesta lisääntymisestä. Joillekin tämä on ollut ilon ja jopa juhlinnan aihe, toisille taas kauhistus, ja uhka niin kulttuurille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Molemmilla laidoilla muutosta liioitellaan suuresti ja kärjistetään muuton vaikutuksia.
Kansainvälistä liikkuvuutta on ollut aina, jopa Euroopassa, vaikka maanosan ulkopuolelta suuntautuneella muutolla on lyhyempi historia. Jokaisessa maassa on myös ollut enemmän tai vähemmän suurempia tai pienempiä vähemmistöjä. Moni aikaisemmin sopeutumattomana pidetty ihmisryhmä on muuttunut erottamattomaksi osaksi kantaväestöä ja valtakulttuuria tai muuten löytänyt oman paikkansa luontevasti – myös muiden mielestä. Saksassa epäiltiin pitkään itäeurooppalaisia, Ranskassa eteläeurooppalaisia.
Kaikkineen viime vuosikymmeninä on tapahtunut valtaisaa kulttuurista yhtenäistymistä, niin kansallisesti kuin alueellisesti ja globaalistikin. Tähän on pitkälti ollut seurauksena koulutuksen ja viestinnän leviäminen laajoille kansanpiireille niin horisontaalisesti (alueellisesti) kuin vertikaalisestikin (sosiaalisesti). Tästä assimiloitumisesta ovat saaneet kärsiä useat kielelliset ja kulttuuriset vähemmistöt, ja suuri osa maahanmuuton tuottamista yhteisöistä sulautuu niin ikään parissa-kolmessa sukupolvessa.
Monissa yhteiskunnissa on isoja ongelmia esimerkiksi sosiaalisessa koheesiossa ja keskinäisessä luottamuksessa. Ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan, että nämä ongelmat olisivat yhteydessä maahanmuuttoon tai moninaisuuteen. Moninaisuus sinänsä ei olekaan yhteiskunnille uhka, mutta se voidaan tehdä sellaiseksi. Rasismi, vihapuhe ja muu syrjintä ovat vaarallisia, koska ne estävät yhteenkuuluvuuden tunnetta kasvamasta erilaisten ihmisten kesken.
5 Muuttoliikettä voidaan hillitä kehityspolitiikalla
Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein pois kitkettävistä ”juurisyistä”, jollaisina nähdään köyhyys, kurjuus ja näköalattomuus. Etenkin politiikan vasemmalla laidalla onkin esitetty, että muurien rakentamisen ja muiden maahanmuuton kiristystoimien sijaan olisi tehokkaampaa tukea lähtömaiden kehitystä kaupalla, koulutuksella ja muilla globaalia tasa-arvoa edistävillä tukimuodoilla. Ajatus on sympaattinen ja tietenkin yleisesti ottaen kannatettava, mutta sen muuttoliikettä rajoittava logiikka on väärä.
Kansainvälisessä muuttoliikkeessä eivät ole kaikista huono-osaisimmat ihmiset, eivätkä lähtömaatkaan ole kaikista köyhimpiä ja kehittymättömimpiä. Äärimmäisessä köyhyydessä ulkomaille lähtö on kaukainen, epärealistinen mahdollisuus. Sen sijaan, että kehitys rajoittaisi liikkeelle lähtöä, sen välittömänä seurauksena on ennemmin lisääntynyttä muuttoa, niin kauan kun lähtijät yhä kokisivat, että lähteminen kannattaa. Nyt heillä olisi tämän tavoitteen toteuttamiseen paremmat edellytykset.
Muuttoliikettä selitetään usein yksinkertaistetun työntö- ja vetotekijöiden avulla (push–pull-malli), vaikka todellisuus on paljon monimutkaisempi. Olennaisia osatekijöitä ovat halu muuttaa ja kyky muuttaa. Yhteiskunnallinen kehitys lisää helposti molempia, koska koulutuksen ja median kautta ihmiset tulevat enemmän tietoisiksi siitä, mitä toisaalla voisi olla, ja koska lähtemisen materiaaliset edellytykset paranevat. Kun kehitys saavuttaa tietyn pisteen, lähtemisen halut alkavat vähentyä, vaikka lähtemisen kapasiteetti jatkaisikin nousua. Tähän menee kuitenkin aikaa.
Maahanmuuttopoliittisesta naiiviudesta eroon pääsemiseksi on ensiksi tiedostettava muuttoliikkeen taustalla vaikuttavien tekijöiden moninaisuus. Toinen edellytys asioiden ymmärtämiseksi ja järkevän politiikan toteuttamiseksi on hyväksyä prosessien hitaus ja siten myös yhteiskuntien toivotun sosiaalisen transformaation pitkä kesto. Ennen kuin lähtö ulkomailla alkaa vähentyä, se saattaa nimenomaan lisääntyä, ja tämän ei pitäisi tulla päättäjille yllätyksenä.
6 Maastamuuttajat pakenevat epätoivoisesti kurjuutta
Globaalista Etelästä hyvinvoivaan Pohjoiseen suuntautuvaa muuttoa kuvataan usein epätoivoisena pakona kurjuudesta kohti epärealistista unelmaa. Tämän mielikuvan seurauksena ajatellaan, että kansainvälistä muuttoa voitaisiin hillitä lisäämällä tietoa matkan vaaroista ja määränpään todellisista olosuhteista. Tiedonlevityskampanjat ovat kuitenkin tuomittuja epäonnistumaan, ellei ymmärretä kunnolla, minkälaiset olosuhteet lähtömaassa ovat, mitä ihmiset siellä muista maista tietävät ja mitä he matkasta odottavat.
Suuri osa muuttajista on nimittäin hyvin tietoisia siitä, mitä heillä matkan aikana ja määränpäässä odottaa. Matkalle lähteminen on suurelle osalle rationaalinen päätös, jota ennen on punnittu erilaisia vaihtoehtoja. Monet katsovat, että riskeistä huolimatta lähteminen on perustellusti paras vaihtoehto. Jotkut ovat valmiita ottamaan tietoisesti jopa matkalla kuolemisen riskin. Se johtuu siitä, että heidän laskelmissaan jääminen on vielä huonompi vaihtoehto.
Monille muuttajille käykin matkan varrella tavalla tai toisella huonosti, ja monet joutuvat elämään ja työskentelemään kohdemaassa olosuhteissa, jotka eivät meille kelpaisi. Ongelmana on taas kerran, että media välittää meille nimenomaan tätä kielteistä puolta todellisuudesta, ja me kuvittelemme, että se on myös totuus kaikesta. Lähtömaissa leviävät kuitenkin ikävien tarinoiden ohella myös myönteiset kertomukset, joista suuri osa on kaiken lisäksi tosia, siis siinä mielessä, että matkalle lähtö kannatti.
Kysymys ei ole pelkästään muuttajista itsestään, vaan usein myös heidän perheestään ja suvustaan. Kansainväliset valuuttasiirrot (remittances) ovat valtavia, ja niiden avulla kohennetaan monien ihmisten, paikkakuntien ja jopa maiden elintasoa ja hyvinvointia. Muuttaminen kannattaa epätoivoisen teon sijaan nähdä siis ennemmin rationaalisena investointina. Tämä auttaa ymmärtämään paremmin myös matkan vuoksi tapahtuvan velkaantumisen taustoja. Matka voi olla yritys sanan kahdessa merkityksessä.
7 Meillä ei ole mitään tarvetta työperusteiselle muutolle
Osa poliitikoista on vaatinut varsinkin vähän koulutetun työvoiman maahanmuuton rajoittamista sillä perusteella, ettei näille työntekijöille ole tarvetta. Ajatellaan, että työvoiman kansainvälistä muuttoa tuottavat ennen muuta valtioiden väliset elintasoerot, ja että ulkomaiset työntekijät olisivat helposti korvattavissa paikallisilla osaajilla. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys: työvoiman kansainvälistä muuttoa synnyttää ennen muuta työvoiman tarve.
Muuttajat eivät ensisijaisesti lähde parantamaan palkkaansa vaan vastaamaan omaan osaamiseensa kohdistuvaan kysyntään. Ellei tätä kysyntää olisi, vielä suurempi osa maapallon huono-osaisemmasta väestönosasta pysyisi omassa maassaan. Muistettakoon, vain noin 3 % maapallon väestöstä on kansainvälisiä muuttajia. Osa paikallaan olijoista ei pysty lähtemään, vaikka haluaisi, mutta suuri osa katsoo, että heidän osaamiselleen ei ole riittävän paljon kysyntää, jotta lähteminen kannattaisi.
Media on jälleen täynnä tarinoita muuttajista, jotka ovat lähteneet liikkeelle työllistyäkseen, mutta joutuneet syystä tai toisesta pettymään. Näiden tarinoiden alle jää suurempi totuus: ulkomaisista työntekijöistä – niin laillisesti kuin laittomasti tulleista/jääneistä – suuri osa löytää työmarkkinoilla paikkansa, virallisella tai epävirallisella sektorilla. Tarve on suuri etenkin niillä aloilla, joihin ei tarvita kovin korkeaa koulutusta, koska nämä työpaikat eivät meinaa paikallisille kelvata.
Muuttoliikkeen kehitystä selittävät maahanmuuttopolitiikan muutoksia paremmin taloudelliset suhdannevaihtelut. Tulijoiden määrä laskee, kun sana kiirii, ettei työpaikkoja ole. Nousukauden aikana sääntelyn ulkopuolella olevaa muuttoon ja työskentelyä katsotaan usein läpi sormien siitä yksinkertaisesta syystä, että työntekijöitä tarvitaan. Tähän päälle tulee vielä länsimaiden epäsuotuisa väestökehitys, jonka seurauksena työvoiman tarve tulee ensi vuosikymmeninä olemaan rakenteellista.
Maahanmuuttomyytit
8 Maahanmuuttajat vievät työpaikat ja laskevat palkkoja.
Työvoiman maahanmuuttoa vastustetaan myös siksi, että muuttajien väitetään vievän paikallisen väestön työpaikat, laskevan palkkoja ja heikentävän työolosuhteita. On totta, että alemmin koulutettujen ansiotason kehitys on jäänyt hyväosaisemmista viime vuosina jälkeen ja että työntekijöiden oikeuksia ja olosuhteita on monissa maissa heikennetty. Tästä kehityksestä on kuitenkin turha syyttää kansainvälisiä muuttajia. Ennemmin he ovat olleet vastaus siihen työvoiman kysyntään, joka on syntynyt osin taloudellisesta kasvusta ja osin kantaväestön haluttomuudesta tiettyihin ammatteihin koulutustason noustessa ja työehtoja heikennettäessä.
Muuttoliikkeen ja työmarkkinoiden välinen suhde on alue, jota taloustieteessä on tutkittu paljon pystymättä osoittamaan, että maahanmuutolla olisi vastaanottavan maan työssäkäyville kategorisesti kielteisiä vaikutuksia. Jopa suurimpien ”maahanmuuttosokkien” (jolloin yhtäkkiä tietylle alueelle tulee paljon muuttajia) vaikutus palkkoihin ja työmarkkinoille on pieni, ja usein myytin kanssa vastakkainen. Maahanmuuton kasvu kulkee pääsääntöisesti yhdessä työttömyyden vähenemisen (ja siis työvoiman kysynnän) kanssa, ja työttömyyden kasvaessa muutto puolestaan vähenee. Ulkomainen työvoima ei vie paikallisten työpaikkoja vaan täyttää niitä, joihin on vaikea saada työvoimaa.
Julkisessa keskustelussa unohdetaan usein kaksi muuttoliikkeen työmarkkinavaikutuksiin liittyvää asiaa. Ensinnäkin, suuri osa muuttajista ei siis kilpaile paikallisten kanssa, heidän roolinsa on täydentävä, ei korvaava. Toiseksi, muuttoliike myös lisää työpaikkoja, koska se kasvattaa väestöä, kulutusta ja palvelujen käyttöä, ja siten työvoiman tarvetta, johon puolestaan paikallisilla on usein hyvät mahdollisuudet vastata. Muuttajat ovat myös usein monella tapaa osaavia, innovatiivisia, aloitteellisia ja energisiä ihmisiä, jotka tuovat talouteen (ja esimerkiksi tieteeseen ja taiteeseen) myös uudenlaista elinvoimaa.
9 Maahanmuutto syö hyvinvointivaltion perustaa
Maahanmuuttokritiikkiin liittyy olennaisesti myös ajatus hyvinvointivaltion puolustamisesta. Tämä näkemys perustuu huoleen muuttajien tulonsiirroille ja palveluille aiheuttamasta kohtuuttomasta taakasta. Tästäkään ei kuitenkaan olemassa tieteellistä näyttöä, ei myöskään siitä, että sosiaalituet ja muut edut houkuttelisivat johonkin maahan maahanmuuttajia. Maahanmuuton vaikutukset bruttokansantuotteeseen tai julkiseen talouteen ovat yleensä vähäisiä, eikä niitä useiden taloustieteilijöiden mielestä pitäisi käyttää maahanmuuttopolitiikan perusteluna.
Kansainvälisen muuttoliikkeen kansantaloudellisten vaikutusten mittaaminen ei ole yksinkertaista. Yhtäältä täytyy tehdä päätös siitä, tarkastellaanko asiaa staattisesti, tiettynä poikkileikkausvuotena, vai dynaamisesti, niin, että otetaan huomioon koko elämän aikana syntyneet positiiviset ja negatiiviset vaikutukset julkiselle taloudelle. Dynaamisten vaikutusten laskeminen on kokonaisvaikutuksen ymmärtämisen kannalta hyödyllisempää, mutta myös hankalampaa, koska siinä joudutaan tekemään runsaasti olettamia siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
Suuri osa muuttajista tulee vastaanottavaan maahan aikuisena ja vain väliaikaisesti, ja jos näin tapahtuu, he eivät tuota yhteiskunnalle kustannuksia kouluttamisestaan eivätkä myöhempien vuosien sairastamisestaan tai muusta palvelutarpeesta. He eivät myöskään usein ole oikeutettuja kaikkiin tukiin ja palveluihin, tai he eivät tiedä kaikista oikeuksistaan eivätkä siksi käytä niitä. ”Hyödyllisimpiä” ovat, paradoksaalista kyllä, monissa maissa laittomasti työskentelevät, koska he maksavat veroja ilman täyttä oikeutta julkisiin palveluihin.
Jälleen on tärkeä muistaa, että muuttajat ovat hyvin moninainen ryhmä. Osalla tulijoista on vaikeuksia löytää paikkaansa työmarkkinoilla, ja he tarvitsevat selvitäkseen julkisia palveluja ja tulonsiirtoja. Näiden muuttajien julkiselle taloudelle tuottamaa rasitetta kompensoivat puolestaan ne muuttajat, joiden vaikutus hyvinvointivaltiolle on reilusti myönteinen. Kokonaisvaikutus on useimmissa tarkasteluissa todellakin pieni. Suuri osa esimerkiksi sosiaalitukien leikkaamisista, asuntopulasta ja koulutuksen karsimisesta on seurausta poliittista päätöksistä, ei maahanmuutosta, jota päinvastoin tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän.
10 Maahanmuuton kotoutuminen ja kotouttaminen ovat epäonnistuneet
Niin Suomessa kuin muuallakin on ollut muodikasta sanoa, että kotoutumisessa ja kotoutumisen edistämisessä on epäonnistuttu, milloin milläkin tavalla ja mistäkin syystä. Rauhallisemmassa ja järjestelmällisessä tarkastelussa osoittautuu kuitenkin, että integraatio on mennyt itse asiassa varsin hyvin. Tämä ei ole niinkään julkisen kotoutumisen edistämisen ansiota, vaan sen, että muuttajat itse ja etenkin heidän lapsensa ovat tehneet töitä löytääkseen paikkansa yhteiskunnassa.
Kotoutumisen prosesseissa monet kokevat erilaisia hankaluuksia. Mutta taas kerran osoittautuu, että media välittää yksipuolista ja todellisuutta vääristävää kuvaa. Se on osin seurausta siitä, että tavoitteita asetetaan epärealistisesti, ja tuloksia odotetaan kärsimättömästi. Osin se johtuu siitä, että huomio kiinnitetään usein vain niihin ryhmiin, joilla on enemmän vaikeuksia, ja niihin kotoutumisen osa-alueisiin, joilla eteneminen on hitaampaa. Varsinkin alkuvaiheessa monet sellaiset, joilla olisi muutenkin enemmän tekemistä kotoutumisessa, kohtaavat myös monenlaista syrjintää.
Segmentoidulla assimilaatiolla viitataan kehitykseen, jossa muuttajien keskuudessa sijoittuminen uuteen yhteiskuntaan vaihtelee suuresti. Siinä missä osa menestyy erinomaisesti, toisessa ääripäässä tapahtuu moninkertaista syrjäytymistä, joka saattaa jatkua myös seuraavilla sukupolville. Todellisiin ongelmiin tarttuminen edellyttää maahanmuuton ja maahanmuuttajien riittävää eriyttämistä ja kehityksen erilaisten taustatekijöiden selvittämistä. Kotoutumisen edistämisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, mutta eivät olemattomat, kun ne kohdennetaan oikein.
Kotoutumisen edistämisen politiikat jäävät usein pitkälti pelkäksi puheeksi. Virallisia ideologioita ja julkisia toimia tärkeämpää on tarjota muuttajille mahdollisimman nopeasti pääsy sisälle yhteiskuntaan. Heidän jättämisensä juridiseen limboon, jossa esimerkiksi oleskeluluvan saamisesta vallitsee useita vuosia ellei vuosikymmeniä kestävä epävarmuus, on äärimmäisen haitallista. Jos halutaan, että muuttajat identifioituvat uuteen asuinmaahansa – ja näin kannattaisi haluta! – olisi tärkeä saada heidät kokemaan itsensä hyväksytyiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa..
11 Laaja maahanmuutto johtaa jyrkkään segregaatioon
Segregaatiosta on tullut viime vuosikymmeninä yksi yhdyskuntakehityksen käytetyimmistä ja kielteisimmin ladatuista käsitteistä. Puhutaan rikollisuuden riivaamista getoista ja rinnakkaisyhteiskunnista, joissa yhteiskunnan säännöt eivät päde eikä poliisi uskalla paikalle ilman erityisvarusteita. Maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään pitkälti tai täysin koostuvissa lähiöissä kytevät tässä puheenparressa radikalismi ja fundamentalismi, jopa terrorismi.
Vahvasti eriytyneitä alueita onkin, mutta paljon vähemmän kuin kuvitellaan. Eurooppa on tältä osin kaukana Yhdysvalloista, jossa köyhyyden ja – sikäläisin termein – rodullisen erilaisuuden kytkeytymisellä ja keskittymisellä on pitkä historia. Kaiken lisäksi tutkimusten valossa näyttää siltä, että eriytyminen ei ole kasvussa vaan pikemminkin vähenemässä. Pidemmän maahanmuuttohistorian omaavissa maissa näkyy muuttajien ja heidän lastensa ajan mittaan tapahtuvaa muuttoa toisiin kaupunkeihin ja toisille alueille ja siten keskittymisen vähenemistä.
Kaikki eriytyminen ei myöskään ole kielteistä. Kannattaa tehdä ero gettojen ja etnisten enklaavien välillä. De Haas kutsuu getoksi sellaista aluetta, jossa jokin yksittäinen ryhmä on hyvin vahvassa asemassa, joka on syntynyt syrjinnän ja muun ulossulkemisen seurauksena ja jossa esiintyy vahvasti ylisukupolvista köyhyyttä. Tällaisina nähdään usein virheellisesti myös etnisiä enklaaveja, joissa ulkomaalaistaustainen väestö on moninaista etnisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti ja johon on etupäässä muutettu ja halutaan asua vapaaehtoisesti.
Virheellinen lähestymistapa saattaa pahimmillaan estää enklaavien hyötyjen realisoitumista. Näitä ovat esimerkiksi etnis-kulttuurisesti monipuolisen kysynnän synnyttämä yritystoiminta sekä kotoutumisen edistyminen tietojen välittämisen ja sosiaalisten verkostojen muodostumisen kautta. Kielteiset kehityskulut ovat yleensä seurausta kaupunkisuunnittelun laiminlyönneistä ja virheistä kaupunkipolitiikassa (julkisten palvelujen karsiminen, yksityisten keskittyminen), toisinaan yhdistettynä epäsuotuisiin sattumiin, kuten yritystoiminnan katoamiseen alueelta.
12 Maahanmuutto lisää rikollisuutta
Maahanmuuttovastaiset poliitikot hyödyntävät mielellään rikostilastoja perustellessaan vaatimuksiaan maahanmuuton yleensä tai erityisesti joidenkin maahanmuuttajien maahan tulon estämisestä tai jopa maasta poistamisesta. Tällä retoriikalla on paitsi ryhdytty hyödyttömiin tai jopa haitallisiin maahanmuuttopoliittisiin toimiin myös irtauduttu Euroopan unionista, valittu patologinen valehtelija Yhdysvaltain presidentiksi ja jatkettu autoritaaristen vallanpitäjien hallituskausia. Haitat ylittävät hyödyt reilusti.
Joidenkin muuttajaryhmien yliedustus joissain rikostyypeissä on todellisuutta. Nämäkin erot muuttajien ja kantaväestön välillä kuitenkin pienenevät selvästi, kun rikollisuuteen vaikuttavat demografiset ja sosioekonomiset taustatekijät huomioidaan. Jäljelle jäävän yliedustuksen taustatekijöistä pitäisi ja voitaisiin käydä asiallista ja kokonaisia väestöryhmiä tai heidän etnisyyttään tai uskontoaan syyllistämätöntä keskustelua. Avoimesti pitäisi käydä keskustelua myös siitä, kuinka paljon todennäköisemmin erityisesti näkyvään vähemmistöön kuuluvaa henkilöä epäillään rikoksesta kuin hänen kantaväestöön kuuluvaa ikätoveriaan sekä siitä, saavatko vähemmistöihin kuuluvat viranomaisiltaan tarvitsemaansa apua ja tukea.
Monille tulee varmaan yllätyksenä tutkimuksen havainto, että maahanmuutto ennemmin vähentää kuin lisää maan tai paikkakunnan rikollisuutta. Kun ajattelee sitä, miksi toiseen maahan muutetaan, tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme. Maahanmuutto tekee yhteiskunnista turvallisempia, koska suuri osa muuttajista on päämäärätietoisia työntekijöitä ja opiskelijoita ja sellaisten perheenjäseniä. Tähän vaikuttaa myös sellainen sinänsä ikävä taustatekijä, että esimerkiksi oleskeluluvan jatkon kannalta epävarmuudessa elävät eivät halua olla hankaluuksissa viranomaisten kanssa.
Joissain tapauksissa tapahtuukin negatiivista assimilaatiota. ”Maassa maan tavalla” -periaate sulauttaa tulijan myös kielteisiin ilmiöihin: uudessa yhteiskunnassa elämään oppimiseen liittyy myös kantaväestön kanssa yhdentyvä lainvastaisuus. Erityisen haavoittuvia ovat maahanmuuton toiseen tai kolmanteen sukupolveen kuluvat, moninkertaisesti syrjäytyneet ja syrjityt ryhmät ja yksilöt. He ovat riskivyöhykkeellä, koska heillä ei enää ole vanhempiensa ja isovanhempiensa moraalisia pidäkkeitä ja sosiaalista kontrollia ja koska he eivät myöskään ole löytäneet paikkaansa siinä yhteiskunnassa, jossa he asuvat, hyväksyttyinä omana itsenään.
13 Maahanmuutosta seuraa lähtömaille aivovuotoa
Kansainvälistä muuttoliikettä voidaan vastustaa myös muista, lähtökohtaisesti moraalisesti hyvistä syistä kuin matkan vaarallisuus ja kohdemaassa odottava epäoikeudenmukaisuus vuoksi. Jotkut pitävät vahvasti esillä sitä vääryyttä, että monet maat menettävät koulutettua työvoimaansa ja yritteliäimpiä kansalaisiin kansainvälisille työmarkkinoille. Lähtömaa menettää osaajia, lähtijät eivät pääse koulutustaan, osaamistaan ja energiaansa vastaaviin tehtäviin.
Tämän ns. aivovuodon mittakaavaa liioitellaan kuitenkin myös suuresti. Se ei ole yhteiskunnallisesti merkittävää kuin joissain pienissä (saari)valtioissa kuten Jamaikalla ja Fidžillä. Myös suuremmissa maissa se voi joillain sektoreilla tuottaa työvoimapulaa, mutta enimmäkseen sen vaikutus lähtömaille on rajallinen. Monissa tapauksissa osaajien muutto on myös väistämätöntä, koska suurelle osalle koulutetuista ei ole työtä tarjolla, varsinkaan koulutusta vastaavaa. Muutto ulkomaille ei siten läheskään aina ole lähtömaiden ongelmien syy vaan seuraus yhteiskunnan huonosta hoidosta ja kehityksen laiminlyönnistä.
Etenkin pidemmällä aikavälillä osaajien muutosta ulkomaille on lähtömaille paljon hyötyä. Muuttajat lähettävät usein rahaa kotimaahansa, ja sen avulla köyhyys vähenee ja esimerkiksi nuoremmat sisarukset voivat työnteon sijaan jatkaa opintojaan. Koulutetun muuttajan onnistuminen ulkomailla kannustaa ylipäätään muitakin opiskelemaan. Monet muuttavat vain tilapäisesti, ja kun he palaavat takaisin, he tuovat mukanaan saavuttamaansa ammatillista tietotaitoa ja kokemusta, ehkä yhteiskuntaa eteenpäin vieviä aatteitakin.
Maastamuutolle ladataan usein myös kohtuuttomia odotuksia, ja se nähdään lähtökohtaisesti liian myönteisessä valossa. Paljon riippuu siitä, miten lähtömaa siihen itse suhtautuu ja miten se muuton tuottamia materiaalisia ja henkisiä resursseja hyödyntää. Noidankehässä voimavaroja ei investoida yhteiskunnan uudistamiseen ja kehittämiseen, ja palaajiin suhtaudutaan epäluuloisesti tai pahemmin. ”Hyvässä kierteessä” tehdään päinvastoin, ja sen seurauksena heikosti kehittynyt maa saattaa pian olla kansainvälisten muuttajien uusi kohde.
14 Maahanmuutto on hyväksi kaikille
De Haas kritisoi myös sitä varsinkin elinkeinoelämän ja taloudellisen oikeiston piiristä usein nousevaa ajatusta, että maahanmuuttoa pitää suosia, koska sen hyödyt jakautuvat loppujen lopuksi yhteiskunnan kaikille jäsenille. Maahanmuuttoa vastustava uhkakuvadiskurssi ylikorostaa maahanmuuton kielteisiä seurauksia ja siten vääristää rankasti todellisuutta. ”Juhlivassa” muuttoliikepuheessa puolestaan unohdetaan, tietoisesti tai tiedostamatta, että maahanmuuton hedelmistä eivät kaikki suinkaan pääse nauttimaan, ainakaan samassa mitassa.
Huomattavasti nykyistä tarkempia analyyseja tarvittaisiinkin siitä, millä lailla kansainvälisen muuttoliikkeen hyödyt ja haitat jakautuvat niin lähtö- kuin tulomaassa. Vaikuttaa siltä, että mitä taloudellisiin hyötyihin tulee, parempiosaiset hyötyvät kohdemaassa enemmän. Muutto kasvattaa väestöä ja bruttokansantuotetta ja lisää tuottavuutta, ja voitot jakautuvat epätasaisesti niin, että valmiiksi vauraammat nettoavat enemmän. Vaikka maahanmuutto ei todennetusti tee köyhistä yhtään köyhempiä, heihin verrattuna rikkaat rikastuvat enemmän. Eriarvoisuus kasvaa suhteellisesti, ja tästä kokemuksesta muuttajat joutuvat kantamaan vastuun.
Vastaanottavan maan paikallinen väestö saattaa myös kokea yhteiskuntansa muuttuvan liian paljon liian nopeasti. Matalan koulutustason ihmisistä monilla ei ole sitä sopeutumiskykyä, jota tarvitaan, kun kilpailu työmarkkinoilla kiristyy. Muutto avaa mahdollisuuksia nousta hierarkiassa korkeammalle, esimies- ja jopa johtaviin tehtäviin, mutta kaikki eivät tätä siirtymää onnistu tekemään.
Maahanmuuton hyötyjä ihannoivassa puheessa unohdetaan myös usein, että muutto muuttaa vastaanottavia maita monella tapaa. Vaikka kulttuuriset ja arvoerot tuntuvat usein aluksi suuremmilta kuin mitä ne ovatkaan, ne tuottavat yhteiskuntaan aitoa epävarmuutta ja vierauden tunnetta. Tämä täytyisi ottaa maahanmuuttopolitiikkaa suunniteltaessa nykyistä paremmin huomioon. Myös heistä, jotka kokevat putoavansa kelkasta niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti, täytyy pitää huolta.
15 Maahanmuutolla voidaan ratkaista ikääntymisestä seuraavat haasteet
Länsimaissa havahduttiin muutama vuosi sitten toden teolla väestökehityksen tuottamiin haasteisiin johtuen väestön ikääntymisestä ja työikäisten määrän ja osuuden vähenemisestä. Monessa maassa alettiin tarjota maahanmuuttoa suurena pelastajana edessä olevaan taloudelliseen ja työvoimapoliittiseen kurimukseen. Apua siitä voikin olla, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin mitä julkisuudessa on usein esitetty.
Yksi syy tähän on yksinkertaisesti se, että väestön ikääntyminen yhdessä matalan syntyvyyden kanssa tuottaa niin suuren väestövajeen työikäiseen väestöön, että sen täysi paikkaaminen maahanmuutolla ei yksinkertaisesti ole realistista. Muuttajia pitäisi olla valtavasti nykyistä enemmän. Tämän lisäyksen maahanmuuton määriin pitäisi tapahtua samaan aikaan, kun monissa maissa voimakas maahanmuuttokritiikki nostaa päätään entistä korkeammalle: nykyisiäkin lukuja haluttaisiin pienentää.
Toinen syy johtuu siitä, että muuttajat eivät ole vain työntekijöitä vaan myös ihmisiä, jotka kylläkin kasvattavat kansantaloutta, mutta myös itse ikääntyvät ja saavat lapsia. Juuri tästä syystä muuttajien määrän pitäisi jatkua pitkään korkeana ja myös edelleen kasvaa. Lapsista tulee tietenkin myös aikanaan työikäisiä, mutta muuttajat sulautuvat osaksi vastaanottavan maan kulttuuria myös siten, että heidän lapsilukunsa alkaa jo toisessa sukupolvessa lähentyä kantaväestön hedelmällisyyslukemia.
Lisäksi yhä useampi maa on kilpailemassa niistä loppujen lopuksi varsin harvalukuisista osaajista, joita maailmassa on tarjolla. Maapallon väestö kasvaa toki vielä, mutta monissa aikaisemmin paljon muuttajia luovuttaneissa maissa alkaa olla näkyvillä samantyyppisiä huoltosuhdeongelmia kuin länsimaissakin. Kiina tulee tarvitsemaan valtavasti väkeä omista vanhuksistaan huolehtimiseen. Toisin kuin usein kuvitellaan, muuttajat jäävät usein mielellään lähialueille, jossa siellä vain on töitä ja mahdollisuuksia tarjolla.
Muuttoliikepropaganda
16 Maat sulkevat koko ajan enemmän rajojaan.
Poliitikot kehuskelevat usein saavutuksillaan maahanmuuton kiristämisen saralla. Taannoinen Tanskan maahanmuuttoasioiden ministeri Inger Støjberg hankki täytekakun juhlistaakseen 50:ttä tiukennustoimenpidettä. Kiristyksiä myös perustellaan sillä, että muutkin tekevät niin. Pelko olla muita maita höllempi tuottaa omalaatuisen kilpajuoksun maahanmuuttopolitiikan pohjalle. Tuo ryntäys on osin totta, mutta se tuottaa myös virheellistä mielikuvaa siitä, mitä todella tapahtuu.
Kun länsimaiden maahanmuuttopoliittista kehitystä tarkastelee tieteellisesti, kokonaiskuva on jopa päinvastainen. Seitsemänkymmenen viime vuoden aikana maahanmuuton sääntely on pääsääntöisesti muuttunut liberaalimmaksi, ei tiukemmaksi. Tähän ovat osin vaikuttaneet kansainväliset sopimusten ja julistukset, mutta myös puhtaasti kansalliset poliittiset kehityskulut. Ne taas ovat osin kiristystoimien tehottomuutta tai jopa kokonaan toimeenpanon puutetta, osin aitoja liberalisointeja tiukkaa linjaa korostavan retoriikan varjossa.
Myös lyhyemmällä aikavälillä ja paikallisemmassa kontekstissa puheiden ja todellisuuden välillä paljastuu erikoisia kuiluja. Öljykriisin aiheuttama ”maahanmuuttostoppi” sai 1970-luvulla monet Länsi-Euroopan alun perin lyhyeksi aikaa tulleet maahanmuuttajat jäämään lopullisesti ja tuomaan maahan myös perheensä. Samaan aikaan kun Trump uhosi muureistaan, muutto Yhdysvaltoihin oli suurempaa kuin koskaan. Brexit ei suinkaan lopettanut muuttoliikettä, vaan Boris Johnsonin pääministerikaudella tehtiin nettomaahanmuuton uusi ennätys.
Yksi selitys tähän ristiriitaan on ollut siinä, että poliitikot kuuntelevat paitsi kansaa myös yrityksiä ja laajemmin elinkeinoelämää. Niillä on suoraa vaikutusvaltaa, mutta hallitukset välttävät myös sellaisia päätöksiä, jotka ovat taloudelliselle kehitykselle haitallisia. Hyvät kasvuluvut edistävät heidän vallassa pysymistään ja uudelleen valintaansa. Samaan aikaan, ja etenkin vaalien lähestyessä, äänestäjäkunnalle pitää esittäytyä jämäkkänä rajojen puolustajana. Poliitikkojen dilemman täydentää trilemmaksi se, että heidän on toimissaan huomioitava myös muuttajien oikeudet säilyttääkseen liberaalit ja oikeudenmukaiset kasvonsa.
17 Vasemmisto kannattaa ja oikeisto vastustaa maahanmuuttoa
Maahanmuuttopoliittiset kannat jaetaan usein kahtia niin, että ne noudattavat oikeisto–vasemmisto-jakoa: oikealla vastustetaan, vasemmalla kannatetaan. Mitään tällaista selvää jakolinjaa ei kuitenkaan ole olemassa. Ensinnäkin, jos eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan historiallista kehitystä katsotaan pitkällä aikavälillä, niin toisiaan seuranneet oikeisto- ja vasemmistohallitukset ovat pitkälti muistuttaneet toisiaan. Erot kertovat enemmän taloudellisista suhdannevaihteluista kuin hallituksen poliittisesta väristä.
Toinen seikka, joka osittain myös selittää ensimmäistä, on että politiikan molemmilla laidoilla suurin osa puolueista on maahanmuuttopoliittisissa kysymyksissä jakautunut. Oikeistopuolueiden sisällä on usein jo aikaisemmin esiin nostettu kytkös elinkeinoelämään, jonka etujen mukaista maahanmuuttopolitiikan kiristäminen ei yleensä ole. Vasemmistopuolueilla vastaava kytkös on puolestaan ammattiyhdistysliikkeeseen. Työntekijöiden järjestöissä on suhtautuvat paikallisen työvoiman kanssa potentiaalisesti tai kuvitellusti kilpaileviin muuttajiin kielteisemmin.
Lisäksi tulee jälleen kerran kuilu puheiden ja tekojen välillä: vasemmistossa puhutaan usein myötämielisesti maahanmuutosta, esimerkiksi muuttajien oikeuksia ja ylipäätään kansainvälistä solidaarisuutta korostaen, mutta todellisuudessa muuttoa liberalisoiviin ja muuttajien oikeuksia lisääviin toimiin ei kuitenkaan juuri ryhdytä. Oikeistossa taas käytetään tiukkaa kieltä, mutta toteutetaan pehmeää politiikkaa. Oma lukunsa on sekin, että osassa uskonnollisesti värittynyttä konservatismia suhtautuminen pakolaisiin on perinteisesti ollut Raamattuun nojaten myönteinen: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, vaikka hän olisi turvapaikanhakija.
Politiikassa niin vasemmalla kuin oikealla yksinkertaistetaan siis liikaa kansainvälisen muuttoliikkeen todellisuutta, laiminlyödään rehellisistä kertomista toteutetusta maahanmuuttopolitiikasta ja syyllistytään ilmapiirin polarisointiin. Kansainvälinen muuttoliike on ilmiö, joka edellyttää poliittista haltuunottoa, päätöksentekoa ja toimenpiteitä. Järkeviin toimiin ryhtyminen on vain tavattoman vaikeata, jos keskustelu on yksinkertaistavaa, leimaavaa ja polarisoivaa. Ja suuri yleisö tipahtaa aina vain pahemmin kelkasta.
18 Yleinen mielipide vaatii maahanmuuton rajoittamista
Poliittisen kentän eri laidoilla nähdään asioita ymmärrettävästi eri tavoin, vaikka jakolinjat eivät välttämättä menisikään niin kuin niitä mediassa ja politiikassa esitetään. Vahva yhteisymmärrys vaikuttaa kuitenkin koskevan sitä, että yleinen mielipide on muuttunut maahanmuuton suhteen kielteisemmäksi ja vaatii jämäkämpiä toimia sen rajoittamiseksi. Osa puolueista – vahvemmin keskustaoikeistolaisella lohkolla – haluaa asettua kuulemaan tätä kansan huolta, toiset taas – painottuen keskustavasemmistoon – katsoo, että kansaa pitää valistaa ja korjata väärinkäsityksistään.
Tilastollisesti ei kuitenkaan ole havaittavissa kansalaismielipiteen muuttumista kielteisemmäksi koskien maahanmuuttoa tai moninaisuutta. Monissa maissa kehitys on ollut jopa päinvastainen, ja yleisen käsityksen kanssa vastakkaisen: myönteinen asennoituminen ja muuttajien määrän kasvu ovat kulkeneet käsi kädessä. Suhtautuminen on yleensä kielteisintä siellä, missä muuttajia ei (juuri) ole. Muutoksia asennoitumisessa on toki havaittavissa, mutta lyhytaikaisemmat niistä asettuvat yhteen dramaattisten tapahtumien kanssa, ja vähän pidempiaikaiset taloudellisten suhdannevaihteluiden kanssa.
Suhtautumisen pitkän aikavälin muutos myötämielisempään suuntaan johtuu osin läntisten yhteiskuntien suuresta rakennemuutoksesta toisen maailmansodan jälkeen. Koulutustaso on noussut huimasti, ja siten tietämättömyys maailman maista ja kulttuureista on vähentynyt. Suvaitsevaisuus on ylipäätään lisääntynyt, ja monilla on itsellään kokemuksia sekä muutosta että muista maista. Yleiseen mielipiteeseen vaikuttavat kasvamassa määrin 1900-luvun lopussa ja 2000-luvulla syntyneet, ja he suhtautuvat maahanmuuttoon ja moninaisuuteen myönteisemmin kuin aikaisemmat sukupolvet samanikäisenä.
Tutkimuksen avulla on myös pystytty osoittamaan, että ns. tavalliset ihmiset ajattelevat maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä usein nyanssoidummin kuin poliitikot ja se osa mediasta, jota kiinnostaa vain yksinkertaistukset. Maahanmuutto ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono asia, vaan sitä voidaan tarkastella monipuolisesti ja nähdä niin hyötyjä kuin ongelma-alueita. Kansalaisten suhtautuminen on ambivalenttia, niin kuin kuuluu ollakin, kun kyse on näin laajasta ja moniulotteisesta, ristiriitaisestakin ilmiöstä. Kun tämä ymmärretään, osataan myös olla syyttämättä rasismista ihmisiä, jotka kantavat jostain maahanmuuttoon liittyvästä asiasta perusteltua huolta.
19 Järjestäytynyt salakuljetus ylläpitää laitonta maahanmuuttoa ja tuottaa inhimillistä kärsimystä
Ihmisten salakuljetus on usein toistuva ja vahvaa kielteistä latausta kuljettava käsite. Sitä pidetään laittoman maahantulon pääasiallisena väylänä ja myös synnyttäjänä. Moraalia vailla olevat ihmiset saavat toimeentulonsa hädänalaisten muuttajien auttamisesta rajan yli ilman lupaa. Rikos on tavallaan molemminpuolinen ja vielä pahempi, koska rajanylittäjät joutuvat helposti vaikeuksiin kohdemaassaan. Salakuljettajien vastustaminen tuntuukin yleisesti helposti hyväksyttävältä.
Ehkä liian helposti. Jälleen kerran media ja poliitikkojen puheet saavat ihmisten salakuljetuksen vaikuttamaan suuremmalta ja tärkeämmältä – ja dramaattisemmalta – ilmiöltä kuin mitä se onkaan. Osin tästä syystä salakuljetuksen vastainen taistelu on tehotonta. Suuri osa ilman lupaa rajan ylittämisistä ja maassa oleskelusta ei ole seurausta salakuljetuksesta. Merkittävä osa laittomasta oleskelusta johtuu siis maahan jäämisestä oleskeluluvan päättymisen jälkeen, ei laittomasta rajanylityksestä.
Toinen seikka on se, että rajavalvonnan tiukentaminen ja maahanmuuttopolitiikan muu kiristäminen ennemmin tuottaa kysyntää ihmisten salakuljettamiselle kuin vähentää sitä. Laillisten väylien vähentäminen johtaa uusien reittien etsimiseen, ja helpoimpien kiertoteiden tukkiminen aina vain vaikeampien ja vaarallisempien reittien käyttämiseen. Hallitusten pitäisi olla paremmin tietoisia tästä noidankehästä, jossa rajavalvonta tiukentuu ja salakuljetus lisääntyvät vuoronperään, samoin muuttajien riskit, kärsimykset ja turhat kuolemat.
Jos salakuljetusta todella halutaan vähentää – ja niin on syytä pyrkiä tekemään – sitä pitää ajatella nykyistä enemmän yritystoimintana, jota koskevat taloudellisen aktiviteetin normaalit lainalaisuudet. Sitä voidaan tarkastella jopa palvelutuotantona, joka vastaa tiettyyn tarpeeseen ja kysyntään. Media nostaa esille kaikkein kärjekkäimpiä tapauksia, mutta tässäkään tapauksessa ne eivät ole edustavia. Suuri osa toimijoista toimii alallaan ammattimaisesti, pyrkii tuottamaan onnistumisia, koska se on bisnekselle kannattavaa, ja usein myös onnistuu siinä. Jotkut kuljettavat rajan yli ihmisiä pyyteettömästikin, jopa sankarillisesti.
20 Ihmiskauppa on nykyajan orjuutta
Osin lailliseen mutta suurelta osin laittomaan maahanmuuttoon ja oleskeluun liitetään usein myös ihmiskaupan käsite. Se kuulostaa myös jo lähtökohtaisesti pahalta, ja se kytketään toisinaan myös ajatukseen nykyaikaisesta orjuudesta sen yhtenä muotona. Tässäkin on kyse sellaisesta kansainvälisen liikkuvuuden alalajista, jonka välittömän kitkemisen tarpeesta kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä. Eri mieltä oleminen on jotenkin lähtökohtaisesti epäilyttävää.
Kriittiset huomiot ovat kuitenkin tässäkin tapauksessa paikallaan, eikä vähiten siksi, että ymmärtämällä ilmiön oikein edellytykset taistella sitä vastaan paranevat. Kehitystä tarvitaankin, koska tehtyjen tutkimusten mukaan saavutukset ovat tähän osoitettuihin panoksiin nähden olleet vaatimattomat. Tai jopa pahemmat: useissa tapauksissa on unohdettu, että ihmiskauppiaiden kynsistä pelastetut henkilöt, vaikka Italian nigerialaiset seksityöntekijät, ovat joutuneet entistä hankalampaan asemaan. Kentällä esiintyy jopa iskulausetta: ”Pelastakaa meidät pelastajiltamme.”
Ihmiskauppa on osattava ymmärtää laajemmin kuin miten sitä sen ”Hollywood-versiossa” kuvataan. Suuri osa vakavista hyväksikäyttötapauksista työmarkkinoilla tapahtuu täysin laillisen maahanmuuton ja oleskelun puitteissa. Orjuuden käsite on tässä yhteydessä myös pääsääntöisesti väärä. Ensinnäkin se on miltei loukkaavaa historiallista orjuutta esimerkiksi Yhdysvalloissa kokeneita kohtaan. Toiseksi jopa vakavimmissa hyväksikäyttö- ja vapaudenrajoittamistapauksissa on usein taustalla vapaaehtoisuutta, joka tekee sen rinnastamisen eurooppalaisen orjuuttamisen perinteeseen mahdottomaksi.
Ihmiskauppa on syytä ymmärtää olosuhteina, joissa työntekijän ja työnantajan välinen valta-asetelma on niin pahasti epätasapainossa, että se mahdollistaa pakottamisen asteelle ulottuvan painostamisen ja riiston asteelle ulottuvan hyväksikäytön. Todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan esimerkiksi muuttajan velkasuhde työnantajaansa voi olla tai olla olematta ihmiskaupan kriteerien sisällä. Hyväksyttävien ja kavahdettavien ilmiöiden sensaatiohakuinen niputtaminen ei edistä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista, vaan voi viedä tavoitteen entistä kauemmaksi.
21 Maahanmuuttoa voidaan vähentää erilaisilla rajoituksilla ja ehtojen kiristyksillä
Useassa edellä esitellyssä kohdassa on tutkimusperusteisesti huomautettu siitä, että maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ei useinkaan ole tehokas tapa vähentää maahanmuuttoa ja että sillä saattaa olla jopa täysin päinvastaisia vaikutuksia. Yksi syy tähän on se, että ihmiset, jotka muuten tulisivat vain tilapäisesti esimerkiksi määräaikaisiin töihin, nyt rajojen sulkeutumisen pelossa jäävät pysyvästi ja yhdistävät perheensä kohdemaahan. Lähtöä harkitsevat tekevät muuttopäätöksen, koska raja voi kohta mennä kokonaan kiinni.
Muuttoliikkeessä toimii usein myös ”vesisänkyefekti”: jos patjaa painaa yhdestä kohtaa, se johtaa veden lisääntymiseen toisaalla. Jos yksi maa tiukentaa maahantulon säännöksiä, muuttoliike siirtyy toiseen paikkaan, jonne joko jäädään tai josta tullaan sinne, minne alun perin tahdottiinkin, esimerkiksi Belgiasta Alankomaihin ja Ruotsista Tanskaan. Seurauksena voi olla kaikille haitallinen kilpajuoksu kuopan pohjalle, josta myös oli jo puhetta. Kansainvälisen muuttoliikkeen hallinnassa maahanmuuttopolitiikankin pitäisi olla yhteisesti koordinoitua. Maahanmuuttoa vastustavissa puolueissa kuitenkin yleensä vastustetaan myös ylikansallisia ratkaisuja (sic).
Yhden muuttoväylän sulkeminen voi myös johtaa toisen kanavan käyttöön. Jos työperusteinen tulo maahan käy hankalaksi tai jopa mahdottomaksi, mutta työpaikkoja tiedetään maassa yhä olevan, ulkomainen työvoima hakee muita reittejä. Turvapaikanhakijoista suuri osa on täysin asiallisilla perusteilla liikkeellä, mutta mukana on myös niitä, jotka tulisivat muita reittejä pitkin, jos niitä vain olisi. Jotkut tulevat maahan turistiviisumilla ja sitten vain jäävät asumaan pidemmäksi aikaa kuin olisi oikeus. Pahimmillaan maahantuloa vaikeuttamalla nimenomaan lisätään laitonta rajanylittämistä.
Muuri on harvinaisen tehoton maahanmuuton rajoittamisen väline. Suuri osa luvattomasta tai laittomasta oleskelusta ei siis synny maahantulosta vaan maahan jäämisestä. Lisäksi se erottelemattomana fyysisenä välineenä estää myös sellaista muuttoa, jota itse asiassa haluttaisiin. Muurit ovat myös aina olleet murrettavissa joko fyysisillä välineillä tai esimerkiksi korruptiolla, tai kierrettävissä. Maahanmuuton rajoittamista tavoittelevien poliitikkojen on siten ymmärrettävä, että helpoilta kuulostavat ja kansansuosiota tavoittelevat toimet voivat tuottaa jopa täysin päinvastaisia tuloksia.
22 Ilmastonmuutos johtaa suureen ilmastopakolaisuuteen
Ilmastonmuutos on tosiasia, ja Hein de Haasin mukaan se täytyy ottaa vakavasti, sekä tehdä kaikki mitä voidaan sen hillitsemiseksi. Siitä seuraa myös kaikenlaista ikävää. Monet joutuvat esimerkiksi jättämään kotiseutunsa kuumuuden, tulvien tai vedenpinnan nousun vuoksi. Kaikesta tästä huolimatta hänen mielestään ilmastonmuutoksen pakolaisvaikutuksia on kansainvälisessä keskustelussa vahvasti liioiteltu. Se voi jälleen kerran johtaa huomion kiinnittämiseen vääriin asioihin ja väärään politiikkaan.
Ilmastopakolaisuuden ennusteissa on laiminlyöty tietoja sekä ilmastonmuutoksen että muuttoliikkeen taustoista ja luonteesta. Tulkinta on ollut liian suoraviivaista: elinympäristön muutos esimerkiksi lämpötilan nousun myötä johtaa automaattisesti poismuuton kiihtymiseen. Tässä unohdetaan ensinnäkin se, että kun kehitys on asteittaista, ihmiset kykenevät suurelta osin sopeuttamaan elämäänsä muuttuviin olosuhteisiin. Muutos ei välttämättä tee alueita elinkelvottomiksi, vaikka se pakottaakin esimerkiksi muuttamaan ruuantuotannon rakenteita.
Joissain tapauksissa kielteiseksi luokiteltu ilmastonmuutoksen seuraus voi tehdä joistain alueista nimenomaan houkuttelevia. Monissa maissa Aasiassa ja Afrikassa ihmiset asettuvat vaaroista huolimatta jokisuistoihin, koska ne ovat myös hedelmällisiä alueita, joilta saatava elanto voi ylittää reilusti korkeammalla sijaitsevilta ja turvallisemmilta alueilta koituvat tuotot. Ilmastonmuutos on ylipäätään nähtävä nykyistä paremmin osana poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia prosesseja, joihin muutos vaikuttaa, mutta jotka myös vaikuttavat muutokseen ja siihen, miten siihen suhtaudutaan.
Jatkossakin suurin osa muuttamaan joutuneista ihmisistä siirtyy mahdollisimman lähelle, alueelle, joka on saavutettavissa, tuttu, ja sellainen, josta voidaan palata takaisin tilanteen muututtua tai esimerkiksi padon tultua valmiiksi. Huono-osaisimpien ihmisten resurssit eivät jatkossakaan riitä liikkeelle lähtemiseen. Lisäksi monien ilmastosyiden takaa löytyy huonoa tai piittaamatonta tai jopa häikäilemätöntä politiikkaa. ilmastonmuutos on otettava vakavasti, mutta sen hillitsemistä ja seurausten lievittämistä ei pidä perustella paikkaansa pitämättömillä syillä ja uhkakuvilla. Riskinä on oikealla asialla olevien menetetty uskottavuus.
Lopuksi
Osa lukijoista on kenties tässä vaiheessa huutanut jo äänensä käheäksi vastalauseita. Silloin ja silloin siellä ja siellä on tapahtunut juuri niin kuin ”myytissä” on esitetty. Se on totta, muu on valhetta, professori de Haas on väärässä!
Ei epäilystäkään. Kansainvälinen muuttoliike on niin laaja ja monimuotoinen ilmiöiden kokonaisuus, että aina löytyy mahdollisuus väittää de Haasin myytinpurkutalkojen tuotoksia vastaan. De Haasin kirjan perustelut ovat kuitenkin erittäin vahvoja. Vaikka jostain löytyisi hänen näkemyksilleen vastakkaisia havaintoja, ne ovat erittäin todennäköisesti poikkeuksia säännöstä eikä toisin päin.
Palaan lopuksi vielä siihen, mihin Hein de Haas kirjallaan pyrkii. Hänen tavoitteenaan on ollut tarjota kansainvälisestä muuttoliikkeestä kokonaiskuva ja sellainen, joka ei lähtökohtaisesti pidä maahanmuuttoa hyvänä tai pahana vaan joka katsoo tilastojen ja tutkimusten valossa, millaista se – ja maahanmuuttopolitiikan vaikutukset siihen – todella ovat.
Kokoavina päätelminä de Haas sanoo ensinnäkin, että paniikkiin ei ole syytä. Me emme saisi antaa poliitikkojen – ja osan mediasta – tehdä muuttoliikkeestä suurempaa ja dramaattisempaa kuin mitä se on. Tämän toteamuksen perään on todettava, että muuttoliike ei ole neutraalia. Se muuttaa lähtömaita ja vastaanottavia maita, eivätkä kaikki seuraukset ole myönteisiä.
Tarvitaan poliittisia päätöksiä niin muuton edistämiseksi kuin kontrolloimiseksi ja näiden päätösten taustaksi tietoa, tilastoja ja tutkimusta. Tietopohja on nykyisin aivan eri tasolla kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Poliitikoilla ja medialla on täysi mahdollisuus ottaa muuttoliike tietoperusteisesti haltuun ja tehdä sillä tavalla järkevämpää ja vaikuttavampaa politiikkaa, jos niin halutaan.
Kirjan aivan viimeiset sanat ovat myös tässä sanomisen arvoiset. Me tarvitsemme laadukasta maahanmuuttopoliittista keskustelua, mutta se ei riitä. Kaikki kunnollinen keskustelu kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja etenkin maahanmuutosta on viime kädessä keskustelua siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme elää.
pasisaukkonen 