Voitaisiinko Suomessakin hahmotella kansainvälisen muuttoliikkeen yhteiskunnalle tarjoamia haasteita ja mahdollisuuksia yhtä analyyttisesti ja kiihkottomasti? Tämä oli ensimmäinen ajatus, kun olin saanut päätökseen alankomaalaisen DenkWerk-ajatuspajan tuoreen tuotoksen Migratie als motor. Se on parasta mitä tällä rintamalla on viime aikoina tullut vastaan.
Raportin taustalla on kaksi pääajatusta: 1) Alankomailta puuttuu pitkäjänteinen maahanmuuttopolitiikka, vaikka kansainvälinen muuttoliike vaikuttaa ratkaisevasti edessä olevaan yhteiskuntakehitykseen; 2) maahanmuuttoa ja maahanmuuttopolitiikkaa on mahdollista tarkastella tietoperusteisesti, kokonaisvaltaisesti ja vailla valmiita ennakkoasetelmia.
Kansainvälisesti kiinnostava Alankomaat
Kansainvälinen muuttoliike on muuttanut Alankomaita toisen maailmansodan jälkeen paljon, ja muuttanee sitä myös seuraavina vuosikymmeninä. Ulkomaalaistaustaisten – kun siis myös muuttajien lapset lasketaan mukaan – osuus väestöstä oli vuonna 2022 noin neljännes. Erityisesti 2000-luvun toisella vuosikymmenellä maahanmuutto on kasvanut paljon – ja selvästi enemmän kuin maastamuutto.
Työperusteinen muutto on viime aikoina ollut suurin muuttoperuste. Kymmenen viime vuoden aikana noin 55 prosenttia muuttajista (netto) on ollut työperusteisia ja näiden perheenjäseniä. Opiskelun vuoksi tulleiden osuus on ollut noin 10–15 % ja humanitaarisista syistä tulleiden noin 25–30 % (molemmissa tapauksissa myös perheenjäsenineen). 5 prosenttia on ollut sellaisia perheperusteisia muuttajia, joita ei ole voinut sijoittaa muihin maahanmuuttoperusteisiin.
Alankomaihin muuttaneista suuri osa sijoittuu matalan vaatimustason tehtäviin logistiikkaan, siivousalalle, ravintola-alalle ja rakennusalalle (kuten Suomessa), sekä Alankomaissa merkittävälle ja paljon työllistävälle maatalous- ja puutarha-alalle. Ulkomaisia osaajia on kuitenkin paljon myös esimerkiksi yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä teknologia-alan yrityksissä. Vajaa puolet yliopistojen tieteellisestä henkilökunnasta on ulkomailta muuttaneita.
Denkwerkin mielestä Alankomaiden maahanmuuttopolitiikasta puuttuu sekä kokonaisvaltaisuutta että pitkäjänteisyyttä. Molempia tarvittaisiin, koska Alankomaiden tulevaisuuden kannalta kansainvälinen muuttoliike on ensiarvoisen tärkeätä. Paras mahdollinen tulevaisuus ei toteudu ilman määrätietoisia tekoja, jotka täytyy suunnitella huolellisesti ja eri näkökulmia tasapainoisesti huomioiden.
Neljä skenaariota
DenkWerk esittää raportissaan neljä maahanmuuttoskenaariota, jotka ovat 1) minimointi, 2) rajoittaminen, 3) stimulointi ja 4) maksimointi (taulukko 1). Minimointiskenaariossa tähtäimessä olisi väestön koon ennallaan pitäminen, rajoittamisskenaariossa työvoiman riittävyys julkisiin palveluihin, stimulointiskenaariossa työvoiman määrän ja maksimointiskenaariossa taloudellisen huoltosuhteen (työlliset vs. ei-työlliset) säilyttäminen.
Kaikissa skenaariossa Alankomaiden väestön oletetaan ainakin osittain kasvavan vuoteen 2070. Sellainen kehitys, jossa väestö lähtisi heti pienemään, olisi raportin laatijoiden mielestä työmarkkinoiden toimivuuden ja palvelujen tuottamisen kannalta täysin kestämätön. Edessä olisi hyvin epämiellyttävää sopeutumista riittämättömän työvoiman seurauksiin. (Tällaisella pienenevän väestön tiellä on siis Suomi.)
Taulukko 1. DenkWerk-ajatuspajan neljä skenaariota ja niiden keskeiset tunnusluvut
Maksimointiskenaariossa Alankomaiden nykyinen 17,8 miljoonan hengen väestö kasvaisi 24,2 miljoonaan vuonna 2070. Se kuulostaa paljolta, mutta tosiasiallisesti se olisi johdonmukaista jatkoa tähänastiselle viime vuosikymmenten kehitykselle. Kasvu olisi kuitenkin täysin riippuvaista maahanmuutosta, koska syntyvyys olisi kuolleisuutta vähäisempää. (Näin on siis nyt Suomessakin.)
Jos minimointiskenaarion mukaan mentäisiin, eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaisi 17 %:sta 21 %:iin, ja työikäisten osuus pienenisi puolestaan 62 %:sta 59 %:iin. Muutos prosenttiyksikköinä tuntuu pieneltä, mutta reaalimaailmassa se tarkoittaisi noin 200 000 henkilöä enemmän ikääntyneitä ja noin 200 000 henkilöä vähemmän työikäisiä. Tämä tuottaisi suuria ongelmia niin työvoiman riittävyydelle kuin julkisen talouden rahoittamiselle.
Maksimointiskenaariossa Alankomaiden väestöstä puolet olisi ulkomaalaistaustaisia vuonna 2070. Ulkomaalainen syntyperä ymmärretään Alankomaissa (ja esimerkiksi Saksassa) laajemmin kuin Suomessa eli siihen lasketaan mukaan myös ne Alankomaissa syntyneet, joilla toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla.
Maksimointiskenaariossa kasvaa kuitenkin myös niiden muuttajien osuus, jotka ovat Alankomaissa ainoastaan tilapäisesti. Entistä suurempi osa asuisi ja työskentelisi Alankomaissa siis vain muutaman vuoden palatakseen takaisin kotimaahansa tai jatkaakseen muualle. Tätä tapahtuu nytkin enemmän kuin julkisuudessa ymmärretään.
Maahanmuuttoskenaarioiden vaikutuksia ja merkitystä Alankomaiden yhteiskunnalle tarkastellaan raportissa lähemmin neljästä näkökulmasta: julkisista palveluista, taloudellisesta kehityksestä, fyysisestä elinympäristöstä ja sosiaalisesta kestävyydestä. Esittelen tiivistetysti seuraavaksi jokaisen tarkastelun pääkohdat.
Hyvinvointisektorin haasteet
Tällä hetkellä Alankomaissa on yli 80-vuotiaita noin 800 000, mutta väestöennusteen mukaan heidän määränsä kasvaa 1,4 miljoonaan vuonna 2040 ja kahteen miljoonaan vuonna 2070. Vanheneva väestö tarkoittaa kasvavaa terveyspalvelujen tarvetta samalla kun työikäisten osuus väestöstä pienenee.
Raportin mukaan terveyspalvelujen henkilöstötarve kasvaa jokaisessa skenaariossa vähintään 3 miljoonalla henkilöllä vuoteen 2070 mennessä. Seuraavien 15–20 vuoden aikana tarve on 700 000–800 000 työntekijää. Minimointi- ja rajoittamisskenaarioissa vähintään joka kolmas työssäkäyvä olisi töissä tällä sektorilla vuonna 2070.
Raportin laatijoiden mukaan tämän laskelman kautta tarkasteltuna minimointisektori olisi kestämätön, ja myös rajoittamissektori tuottaisi suuria vaikeuksia ylläpitää sekä nykyisenkaltaista hyvinvointivaltiota että taloudellista elinvoimaa. Yhteiskunnan muillekin aloille pitäisi löytää työntekijöitä.
Tilannetta voidaan ja täytyykin jossain määrin helpottaa erilaisilla uudistuksilla. Yksi näistä on terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy edistämällä terveiden elämäntapojen mukaista käytöstä. Se ei ole mahdotonta, mutta ei myöskään helppoa.
Terveyspalveluja ja muita hyvinvointipalvelujen tuottamista voidaan myös jonkin verran ainakin tehostaa hyödyntämällä uutta teknologiaa. Eläkeikää on myös mahdollista saada hinattua vielä korkeammaksi. Nykyään aina kun eliniänodote kasvaa vuodella, vanhuuseläkkeeseen oikeuttava ikäraja nousee kahdeksalla kuukaudella.
Talouden rattaat pyörimässä
Maahanmuuton rajoittaminen tuottaisi siis lähivuosikymmeninä julkisten palvelujen säilyttämiselle nykyisenkaltaisina suuria vaikeuksia. Sen lisäksi vaikeuksia syntyisi Alankomaiden taloudelle ja elinkeinoelämälle.
Taloudellinen toiminta perustuu pitkälti työvoiman saatavuudelle ja työn tuottavuudelle. Työikäinen väestö jakautuu työllisiin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Työssä käyvät työskentelevät puolestaan joko yksityisellä sektorilla, jota raportissa kutsutaan rahoittavaksi sektoriksi, tai yhteiskunnasta ja sen jäsenistä huolta pitävällä julkisella sektorilla.
Raportin mukaan olisi elinarvoisen tärkeätä säilyttää hyvä tasapaino sekä työllisten ja ei-työllisten että yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Näiden tavoitteiden saavuttaminen näyttää kuitenkin vaikealta, ainakin ilman maahanmuuttoa.
Alankomaiden yksityisellä sektorilla työskentelee tällä hetkellä noin 9,5 miljoonaa henkilöä, joista 6,4 miljoonaa yksityisellä sektorilla. Raportin minimointi- ja rajoittamisskenaarioissa yksityiseltä sektorilta katoaisi vuoteen 2040 mennessä noin miljoona työllistä. Vain maksimointiskenaariossa määrä pysyisi entisellään.
Tavaroiden ja palvelujen tuotanto jaetaan raportissa paikkaan sidottuihin ja paikkaan sitomattomiin tuotantoihin. Matalan tuottavuusasteen aloista monet, kuten tekstiiliteollisuus, ovat jo pitkälti siirtyneet halvempien tuotantokustannusten maihin. Vahvasti ulkomaisen työvoiman varassa pyöriviä tuotannonaloja on kuitenkin yhä esimerkiksi maa- ja puutarhataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja logistiikassa.
Näiden taloudellisessa mielessä heikosti tuottavien alojen tulevaisuudesta pitäisi keskustella vakavasti. Raportin mukaan hyvin kannattavista ja tulevaisuudessakin elinvoimaisista aloista täytyisi taas pitää hyvää huolta. Ne määrittävät jo nyt Alankomaiden talouden koon ja sitä kautta myös hyvinvointijärjestelmän rahoittamisen resurssit.
Muuttajia talouden uusiin rakenteisiin
Lupaavia ja siten lisäinvestointeja ansaitsevia aloja ovat esimerkiksi korkean teknologian tuotteet ja digitaaliset palvelut. Kansainvälinen kilpailu näillä talouden kentillä on kuitenkin kovaa, eikä ole mitenkään itsestään selvää, että Alankomaat pystyy säilyttämään asemansa tai kasvattamaan sitä. Varsinkaan jos puuttuu tekijöitä.
Eriytetyssä elinkeinopolitiikassa pitäisi päättää, mitä talouden aloja suositaan, ja mitä puolestaan pyritään ajamaan alas. Jos matalan osaamisen vaatimustason työpaikat vähenevät dramaattisesti, ja niiden sijaan tietointensiivinen sektori kasvaa entisestään, tällä on suuria vaikutuksia myös Alankomaiden kansainväliselle rekrytoinnille.
Maahanmuuton lisäksi Alankomaat tarvitsee väistämättä myös muita toimia. Edellä esitettyihin laskelmiin on jo sisälletty naisten, ikääntyneiden ja ulkomaalaistaustaisten nykyistä suurempi osallistuminen työmarkkinoille. Tehtyjen työtuntien lisäämisellä on kuitenkin rajansa.
Työn tuottavuuden paraneminen on viime aikoina myös Alankomaissa hidastunut, ja vaikka uusi teknologia tarjoaa tähän paljon lupauksia, on epäselvää, kuinka monet niistä lopulta toteutuvat. Varsinkaan työvoimaosuudeltaan kaikissa skenaarioissa kasvava julkinen sektori ei pysty loputtomasti automatisoimaan toimintojaan.
Minne kaikki mahtuvat?
DenkWerk ansaitsee kiitosta siitä, että väestökehityksestä johtuvien ongelmien ratkaisemista ulkomaisen työvoiman avulla ei pidetä liian helppona keksintönä (niin kuin vaaleja edeltävissä puheenvuoroissa usein Suomessa tehtiin). Raportissa tarkastellaan myös niitä vaikeuksia, jotka näiden skenaarioiden toteutumisessa tulisivat vastaan. Ensiksi käsitellään Alankomaiden fyysisen elinympäristön rajallisuutta.
Asuntopula on viime vuodet ollut Alankomaiden polttavimpia sisäpoliittisia ongelmia. Maasta puuttuu tällä hetkellä 300 000–400 000 asuntoa, rakennusala on miltei täydellisesti jäissä, ja sekä väestön ikääntyminen että maahanmuutto lisäävät asuntojen tarvetta.
Esitetyistä skenaarioista stimulointi ja maksimointi edellyttäisivät hyvin mittavaa kaavoittamisen ja rakentamisen tehostamista. Maksimointiskenaariossa pitäisi vuoteen 2040 mennessä rakentaa 1,8 miljoonaa uutta asuntoa. Varovaisestikin arvioiden Alankomaihin pitäisi syntyä vauhdilla kolmisenkymmentä uutta Maastrichtin kokoista kaupunkia, asuntojen lisäksi mm. marketeineen, poliisiasemineen sekä elokuvateattereineen.
Alankomaat on yksi Euroopan tiheimmin asutetuista maista. Suurista kaupungeista koostuvan Randstadin ulkopuolella olisi kuitenkin periaatteessa runsaasti tilaa asunnoille ja jopa uusille kaupungeille. Suurkaupunkimaisuuden laajentaminen on poliittisesti vaikea kysymys. Lisäksi suuri osa rakentamattomasta maasta sijaitsee merenpinnan alapuolella tai muuten tulvariskialueilla rannikolla tai suurten jokien varsilla.
Asuntojen ja muiden kiinteistöjen lisäksi väestönkasvu tuottaa myös infrastruktuurille vaikeasti ratkaistavia ongelmia. Sähköverkko on jo nyt usein ylikuormituksen rajoilla. Energiankulutus kasvaisi ylipäätään samaan aikaan, kun sitä pitäisi pienentää. Julkista liikennettä täytyisi kehittää merkittävästi, jotta tieliikenne ei puuroutuisi totaalisesti, ja esimerkiksi rautatieverkko kalustoineen on jo nyt kovalla kulutuksella.
Stimulointi- ja maksimointiskenaariot vaikuttavat siten raportin laatijoiden mielestä mahdottomilta toteuttaa. Puutetta on niin tilasta sinänsä kuin ajasta ja rakentamisen edellyttämästä työvoimasta. Toisaalta se, että Alankomaiden väestö ei kasvaisi, tuottaa siis toisella tapaa kestämättömiä ongelmia. Tilanne on hankala, ja sellaisena se pitäisi myös tunnustaa.
Sosiaalinen kestävyys koetuksella
Alankomaiden yhteiskunnan yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalinen koheesio ovat jo jonkin aikaa olleet koetuksella. Lisääntyvän automatisaation ja digitalisaation seurauksena ihmisten ovat entistä vähemmän tekemisissä toistensa kanssa. Kun ei kohdata toista ja vaihdeta ajatuksia, myös ymmärrys toisista ihmisistä ja heitä kohtaan alkaa ohentua.
Myös maahanmuuton tuottama yhteiskunnan muutos aiheuttaa epävarmuutta ja vieraantuneisuutta. Kulttuurinen moninaisuus tuottaa paljon hyvää, mutta se myös rasittaa yhteiskuntaa ja vähentää sosiaalista kanssakäymistä. Yhteisten arvojen ja kokemusten, usein kielenkin, jakaminen puuttuu.
Maksimointiskenaariossa Alankomaihin muuttaisi entistä enemmän ihmisiä, joilla ei ole aikomustakaan jäädä maahan pysyvästi. Heitä ei kiinnosta kielen ja kulttuurin opiskelu eikä paikallisten perinteiden kunnioitus. Vastaavasti entistä useammat alkaisivat kokea, että tämä maa ei ole enää heidän omansa.
Kuinka järjestetään julkisia palveluja, jos suuri osa kunnan asukkaista ei osaa hollantia, ja ”vieraita” kieliä on kymmeniä, ellei satoja? Koulut ovat erityisen haasteen edessä, jos iso osa luokan oppilaista vaihtuu joka vuosi. Miten toimii demokratia yhteiskunnassa, jossa iso ihmisiä tulee ja menee siihen kiinnittymättä?
Alankomaiden hallituksen tieteellisen neuvoston (WRR) tutkimuksessa havaittiin, että moninaisuuden kasvu heikentää sosiaalista koheesiota useilla ulottuvuuksilla. Naapurustokoheesio heikkenee, vierauden tunne lisääntyy ja turvattomuuden tunne kasvaa. Näin tapahtuu myös alueilla, joilla asuu ulkomailla syntyneitä korkeasti koulutettuja tietotyön tekijöitä. Monikulttuurisuus ei ole pelkästään rikkaus.
Vastuuta politiikalla ja medialla
Vaikka laaja maahanmuutto synnyttää kielteisiäkin ilmiöitä, suhtautuminen siihen on Alankomaissa muuttunut myönteisemmäksi 20 viime vuoden aikana. Samanlaista kehitystä on ollut European Social Surveyn mukaan havaittavissa myös muissa heikkenevän huoltosuhteen piinaamissa maissa kuten Saksassa ja Itävallassa.
Haasteet ovat suuria, mutta niiden ratkaiseminen ei ole mahdotonta. Yhteiskunnallista kaikupohjaa pitäisi kasvattaa edelleen. Kannattaa ensinnäkin lisätä ymmärrystä siitä, minkälainen väestökehitys on edessä ja kuinka vahvasti talous ja hyvinvointi nojaavat suotuisaan huoltosuhteeseen. Riittämättömän maahanmuuton seuraukset ovat hyvin ikäviä.
Kansalaisten myötämielisyyttä voidaan lisätä myös pitkäjänteisellä politiikalla, jossa ei kauhistella eikä kaunistella ja jossa valmistaudutaan myös monenlaisiin ongelmiin ja vaikeuksiin. Alankomaihin muuttavien kotoutumista voidaan tukea, ja kun se onnistuu, myös yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu suopeammaksi.
Medialla on suuri rooli, koska tutkitusti median kautta välittyvät maahanmuuttoon liittyvät uutiset ja raportit vaikuttavat suuresti siihen, miten asiat kansalaisten keskuudessa koetaan. Asioiden ja ilmiöiden politisointi ja kielteinen julkisuus tuottavat virheellisiä käsityksiä siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.
Raportin mukaan toimittajat, poliitikot ja mielipidevaikuttajat rajaavat maahanmuuton liian usein pakolaisuuteen, minkä vuoksi varsin pieni osa tulijoita antaa leimansa kaikille muuttajille. Alankomaiden turvapaikkajärjestelmä on myös viime vuonna ollut kriisissä ja sen kautta toistuvasti negatiivisessa mielessä esillä.
Realistiset skenaariot
Raportin arviot ja tulkinnat voidaan esittää myös alla olevan tiivistelmätaulukon muodossa (taulukko 2). Sekä minimointi- että maksimointiskenaario ovat tämän tarkastelun perusteella hyvin ongelmallisia. Minimointiskenaario ei vastaa odotettavissa oleviin toimivan talouden ja julkisten palvelujen tuottamisen tarpeisiin. Maksimointiskenaario kaatuu puolestaan siihen, että Alankomaat ei nykyisellään kykene tuottamaan asuntoja ja kehittämään infrastruktuuria riittävästi kasvavaa väestöä varten.
Minimointiskenaario edellyttäisi maahanmuuton nopeata ja voimakasta rajoittamista, ja se on puolestaan hankalaa Euroopan unionin sisäisen liikkumisvapauden puitteissa ja monien alojen kokeman työvoimapulan olosuhteissa. Maksimointi puolestaan edellyttäisi maahanmuuton sekä selvästi suurempaa lisäämistä että kansainvälisen rekrytoinnin uudelleen suuntaamista tavalla, joka olisi monella tapaa vaikeata.
Taulukko 2. Neljän skenaarion toteuttamismahdollisuudet ja niihin kytkeytyvät haasteet
Rajoittamisen ja stimuloinnin skenaariot olisivat siten todennäköisimmin toteutettavissa, vaikka niihinkin sisältyy useita haasteita ja kysymyksiä. Rajoittamisskenaariossa jää epävarmaksi, olisiko saavutettu maahanmuuton taso sittenkään riittävää. Stimulointiskenaariokin edellyttää puolestaan sellaisia muutoksia fyysiseen elinympäristöön, joihin ei ole kunnolla varauduttu. Tavoiteltavat maahanmuuttoluvut ovat kuitenkin näissä skenaarioissa paremmin saavutettavissa.
Kalastamista väärissä järvissä
Alankomaat on jo pitkään ollut työperusteisen maahanmuuton kohdemaa – toisin kuin Suomi. Pian toisen maailmansodan jälkeen ensin eteläisestä Euroopasta ja sitten etenkin Marokosta ja Turkista rekrytoitiin työntekijöitä työvoimapulasta kärsivään ja taloudellisesti nopeasti kasvavaan maahan.
Työvoiman avoin rekrytointi lopetettiin pitkäksi aikaa 1970-luvun öljykriisin yhteydessä. Monet niin sanotuista vierastyöläisistä jäivät kuitenkin maahan. Perheitä yhdistettiin ja perustettiin. Uusien vähemmistöjen syntymiseen havahduttiin Alankomaissa kunnolla vasta 1990-luvulla.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Alankomaat vastaanotti melko paljon turvapaikanhakijoita. Nettomaahanmuutto oli silti pitkään vähäistä tai jopa negatiivista. Viime vuosina Alankomaihin on muuttanut selvästi enemmän ihmisiä kuin mitä sieltä on muuttanut pois. Ukrainasta pakoon lähteneet ovat nostaneet tulijaluvut ennätykselliselle tasolle.
Alankomaat poikkeaa Suomesta myös siinä, että viime aikojen työperusteisesta muutosta suuri osa on tullut nimenomaan muualta Euroopasta. Siinä missä EU:n itälaajentumisen jälkeen Suomi on kiinnostanut työssäkäyntialueena lähinnä virolaisia, Alankomaihin on muutettu useista uusista EU-jäsenmaista. Raportin mukaan työperusteisesta muutosta 75 prosenttia on eurooppalaista.
Moni varmaan katsoo tätä lukua kateellisena. Vahva Eurooppa-painotus on DenkWerkin mukaan ongelma. Tämä johtuu etenkin siitä, että työvoimareservit ovat näillä pääasiallisilla rekrytointialueilla Wittgenstein Centren laskelmien mukaan nopeasti hupenemassa. Raportissa tätä kutsutaan väärissä järvissä kalastamiseksi.
Esimerkiksi Puola ja Romania joutuvatkin jo itse turvautumaan ulkomaiseen työvoimaan pitääkseen taloutensa pyörimässä. Se näkyy myös siinä, että Alankomaihin tulevien puolalaisten määrä on jo nyt pienentynyt. Rekrytoivien maiden keskinäinen kilpailu sen kun kovenee tulevaisuudessa.
DenkWerk esittää siis täysin päinvastaista kuin Suomessa Perussuomalaiset. Alankomaiden pitäisi suunnata kansainvälistä rekrytointia Euroopan ulkopuolelle. Kasvavia yhteiskuntia, joissa on toimiva ja korkeatasoinen koulutusjärjestelmä ovat esimerkiksi Intia, Filippiinit ja Indonesia. Osin näillä vesillä kalastaa siis nykyinen Suomikin.
Kansainvälisessä kamppailussa osaajista raportti mainitsee Alankomaiden pahimpana kilpailijana muun Euroopan. Esimerkiksi Saksassa onkin jo ryhdytty toimiin kansainvälisen rekrytoinnin edistämiseksi. Alankomailla ei olisi varaa jäädä tässä kilpailussa näistä maista ratkaisevasti jälkeen. (Eikä olisi varmaan Suomellakaan.)
Opiskelijoita ja pakolaisia
Alankomaat on ollut myös erittäin menestyksekäs houkuttelemaan ulkomaisia opiskelijoita. Tähän on ollut osittain syynä sikäläinen rahoitusjärjestelmä, joka on kannustanut oppilaitoksia hankkimaan mahdollisimman paljon opiskelijoita.
Raporttia laadittaessa neljäsosa maan yliopisto-opiskelijoista oli ulkomaalaisia, kaikkiaan 85 000. Menestys on johtanut yhtäältä laajamittaiseen ja vakavaan asuntopulaan ja toisaalta oppilaitoksissa epäsuhtaan opetuksen kysynnän ja tarjonnan välillä.
Raportin laatijoiden mielestä tilanteessa on muitakin epäkohtia. Monet puolustavat suurta määrää ulkomaisia opiskelijoita työvoimapulan helpottamisella. Kansainväliset opiskelijat suosivat kuitenkin aloja, joilla ei ole suurta kysyntää Alankomaissa. Vain kolmannes opiskelee työvoimapula-aloja kuten luonnontieteitä, kasvatustieteitä tai tekniikan tai terveydenhuollon aloja.
Suuri osa koulutuksen saaneista lähtee myös maasta pian valmistumisensa jälkeen. Tuoreiden tilastotietojen mukaan vain viidennes tutkinnon suorittaneista jää Alankomaihin töihin. Ulkomaalaisten opiskelijoiden kynnystä tulla maahan pitäisi nostaa, ja toisaalta edistää Alankomaissa opiskelevien maahan jäämistä ja työllistymistä. Pakolliset hollanninkieliset opintokokonaisuudet voisivat olla tähän yksi väline.
Turvapaikanhakijat, heidän majoittumisensa ja hakemusten käsittely ovat viime vuosina olleet suuria poliittisia kysymyksiä. Mark Rutten poliittinen ura ainakin Alankomaissa katkesikin hänen neljännen hallituksensa kaatumiseen turvapaikkakysymyksissä.
Raportin laatijoiden mukaan pakolaisuuden ja turvapaikanhaun kansainvälinen säätely ei enää vastaa alkuperäistä tarkoitustaan. Se sitoo kuitenkin yhä Euroopan unionia ja sen jäsenmaita. Toisaalta EU-maiden turvapaikkapolitiikka on silti hyvin kirjavaa, eikä yhteiseurooppalaista linjaa ole helppo saavuttaa.
Raportissa pakolaiset jaetaan kolmeen kategoriaan, joita sen laatijoiden mielestä pitäisi myös käsitellä erikseen ja kohdata erilaisin politiikkatoimin. Henkilökohtaisista syistä vainon kohteeksi joutuneita voitaisiin hakea kiintiöpakolaisjärjestelmän mukaisesti nykyistä enemmän.
Sen sijaan sodan tai luonnonkatastrofin seurauksena pakenemaan joutuneita pitäisi puolestaan vastaanottaa enemmän kriisien lähialueilla, josta ihmiset voisivat myös helpommin palata kotimaahansa. Taloudellisia olosuhteita pakeneville ja elinolojaan parantamaan pyrkiville pitäisi puolestaan avata nykyistä enemmän ja paremmin toimivia laillisia kanavia hakea lupaa oleskeluun ja työntekoon.
Mitä Suomi voi oppia tästä?
Suomi on erilainen maa kuin Alankomaat. Kaikkia raportissa esiteltyjä asioita tai toimia ei voi sellaisenaan siirtää oman maamme maahanmuuttopolitiikan ennakointiin, arviointiin tai suunnitteluun. Väestökehityksemme on esimerkiksi vielä huolestuttavampi ja maahanmuuton historiamme on vaatimattomampi. Tilaa meillä puolestaan on reilusti enemmän.
Maamme ovat kuitenkin monella tapaa myös samanlaisia, ja hyvin samantyyppisten haasteiden edessä. Siksi muissa maissa esitettyihin skenaarioihin ja politiikkaehdotuksiin kannattaa suhtautua vakavasti ja hylkäämättä niitä ennalta. Olisi suuri virhe ottamatta oppia vertailukelpoisista maista, joissa pohditaan samoja kysymyksiä.
DenkWerk ei myöskään välttämättä ole kaikessa oikeassa. Väestökehitys, kansainvälinen muuttoliike, taloudelliset suhdanteet, teknologiset innovaatiot ja poliittinen ilmapiiri ovat pitkällä tähtäimellä vaikeasti ennakoitavia. Yksikään ennakointi ei tällä alueella voi myöskään olla täysin arvovapaata. Puoluepoliittisessa riippumattomuudesta huolimatta DenkWerkin taustalla vaikuttava tietty liberaali ajattelutapa on selvästi nähtävissä.
DenkWerkin raportti on kuitenkin tasapainoisinta tekstiä, mitä olen tästä teemasta pitkään aikaan lukenut. Poliittisten ideologioiden sijaan sitä ohjaa vilpitön tarve miettiä vakavasti maahanmuuton roolia edessä olevien Alankomaiden yhteiskunnan haasteiden ratkaisemiseksi. Tätä pohdintaa tehdään kiitettävän tietoperusteisesti ja kokonaisvaltaisesti. Näin sitä pitäisi tehdä enemmän Suomessakin.
pasisaukkonen 