Vimmainen maailma: kirjoituksia muuttoliikkeestä, monikulttuurisuudesta ja nationalismista

”Elämme vimmaisessa maailmassa”, kirjoitti kuuluisa hollantilainen kulttuurihistorioitsija Johan Huizinga vuonna 1935 ilmestyneessä teoksessaan Huomisen varjoissa (In de schaduwen van morgen).

Olen julkaissut viiden viime vuoden aikana melko suuren määrän maahanmuuttoon, kotoutumiseen, monikulttuurisuuteen ja nationalismiin sekä näihin aihealueisiin kytkeytyvään politiikkaan liittyviä tekstejä. Olin kolmen vuoden ajan Siirtolaisuus-Migration-lehden kolumnisti, mikä tuotti kaikkiaan 12 kirjoitusta. Lisäksi olen kirjoittanut tälle blogisivulleni, kun siihen on löytynyt sekä aikaa että aihetta, ja juttuja on ilmestynyt myös esimerkiksi Helsingin kaupungin julkaisemassa Kvartti-lehdessä.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että näitä kirjoituksia kannattaisi ehkä koota yksiin kansiin dokumentaatioksi ja kommentaariksi ajasta, jolloin kansainvälinen muuttoliike rinnakkaisilmiöineen on vaikuttanut Suomen ja muiden eurooppalaisten yhteiskuntien elämään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Maahanmuutto, kotoutuminen ja monikulttuurisuus ovat olleet ratkaisevasti vaikuttamassa moniin kansallisiin ja ylikansallisiin päätöksiin, joilla on kauaskantoisia seurauksia.

Kun teokselle piti löytää nimi, lopulta oli helppo päätyä tuohon kirjassani lainaamaani Huizingan luonnehdintaan 30-luvun puolivälin Euroopasta. On hyvä huomata, että Huizingan teoksessa käsitellään vain melko pieneltä osin fasismia. Enemmän oli kyse siitä kokonaisvaltaisesta kulttuurisesta muutoksesta, jonka keskellä eurooppalaiset yhteiskunnat ja eurooppalainen ihminen olivat ja jonka taustalta löytyvät oman aikansa suuret tieteelliset, teknologiset ja taloudelliset innovaatiot. Tieteellis-teknologinen murros ja globalisaatio keikuttavat nyt myös meidän valtiolaivojamme ja askarruttavat ihmisten mieliä.

Omassa teoksessani käsittelen melko paljon fasismin mahdollisuutta sekä yhtenä nostalgisen uusnationalismin äärimmäisenä muotona että islamilaisen fundamentalismin väkivaltaisena ilmentymänä. Tämän uhan esille nostamiseen on aihetta, mutta todellisuus voi jälleen yllättää. Tätä kirjoitettaessa maaliskuun kymmenentenä vuonna 2020, hetki ennen kirjan ilmestymistä, maailma on mullin mallin koronaviruksen aiheuttamien suorien ja epäsuorien vaikutusten vuoksi. Tästä kaikesta ei ollut aavistustakaan, kun muutama viikko sitten päätin teokseni loppuluvun otsikolla: Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Juuri nyt ihmisten liikkumista maiden välillä ja niiden sisällä rajoitetaan voimakkaasti epidemian leviämisen estämiseksi. Siihen on varmasti syytä. Kun virus lopulta menettää tehonsa, me palaamme kuitenkin takaisin siihen maailmaan, jossa sadat miljoonat ihmiset ovat liikkeellä, yhteiskunnat ovat entistä monikulttuurisempia ja vahvat poliittiset voimat yrittävät vääntää ajan ratasta takaisin kuviteltuun todellisuuteen. On entistä tärkeämpää miettiä, millaista on yhteiskunnallinen elämä ihmisten liikkuvuuden ja monenlaisen moninaisuuden leimaamissa yhteiskunnissa.

Teoksen tiedot:

Pasi Saukkonen: Vimmainen maailma. Kirjoituksia muuttoliikkeestä, monikulttuurisuudesta ja nationalismista. Julkaisuja 35. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Teos on ladattavissa veloituksetta Siirtolaisuusinstituutin sivuilta: https://siirtolaisuusinstituutti.fi/julkaisut/kirjat/julkaisuja/

Painettua teosta voi tilata verkkokaupasta: https://kauppa.siirtolaisuusinstituutti.fi/

ISBN 978-952-7167-92-2 (nid.); ISBN 978-952-7167-93-9 (pdf); ISSN 2343-3507 (painettu); ISSN 2343-3515 (verkkojulkaisu)

Antoisia lukuhetkiä!

 

 

 

 

 

Sananvapaudesta ja sen rajoista

Alla oleva kirjoitus on ilmestynyt kolumnina Siirtolaisuus-Migration-lehdessä numero 4/2019. Koko lehti on luettavissa digitaalisesti osoitteesta: https://siirtolaisuusinstituutti.fi/wp-content/uploads/2019/12/siirtolaisuus_migration_4_2019.pdf

Kymmenisen vuotta sitten keskustelin erään maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskriittisistä kirjoituksistaan tunnetuksi tulleen henkilön kanssa Helsingin yliopiston avoimen yliopiston luentosarjalla. Aiheena oli kysymys: Mitä Suomi menettää aktiivisella maahanmuuttopolitiikalla?

Luennoitsijakumppanini esitti ensimmäisissä puheenvuoroissaan yhdestä keskustelun kohderyhmästä ilmaisuja, joita en pitänyt tarpeellisina akateemisessa vuoropuhelussa. Muistiini on jäänyt puhe kamelinajajista. Esitin toiveeni, että voitaisiin jatkaa tällaisia stereotyyppisiä ilmaisuja välttäen. Näin tapahtuikin.

Tämä julkinen dialogi on jäänyt mieleeni yhtenä parhaimmista, joita olen urallani kokenut maahanmuuton, kotoutumisen ja monikulttuurisuuden alueilla. Muisto ei ole myönteinen keskinäisistä näkemyseroistamme huolimatta, vaan nimenomaan niiden vuoksi. Liian usein näistä asioista on puhuttu niin, että kaikki keskustelijat ovat olleet useimmista asioista samaa mieltä.

Kansainvälisen muuttoliikkeen ja monikulttuurisen yhteiskunnan kysymykset ovat aidosti monimutkaisia, ja niihin liittyy paljon oikeutettuja näkökulmia. Silloin kun keskustelun osanottajat ovat yksimielisiä, asia ei mene eteenpäin. Jos näistä teemoista puhuttaessa kaikki ovat samaa mieltä, paikalla on liian yhtenäistä väkeä. Joku puuttuu.

Toisaalta hyvän keskustelun edellytys on myös siihen osallistuvien keskinäinen arvostus sekä puheen kohteena olevien ihmisten kunnioitus. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, ellei kanssani luennoinut ihminen olisi antanut hitusen periksi oman kielenkäyttönsä osalta. Kyseinen dialogi ei ainakaan varmasti olisi jäänyt muistoihini onnistuneena tilaisuutena.

Niin Suomessa kuin monissa muissakin maissa uusnationalistisia tai radikaalioikeistolaisia poliitikkoja on nostettu ”tikun nokkaan” tai joutunut käräjille ilmaisuistaan, joita on pidetty herjaavina, rasistisina, jotain kansanryhmää vastaan kiihottavina tai vihapuheena. On ymmärrettävää, että näissä muutoin arvokonservatiivisissa piireissä sananvapaus on nostettu korkeaan arvoon.

Sitä on vaikeampi ymmärtää, että oikeus toisten ihmisten loukkaamiseen olisi edellytys hyvälle keskustelulle tai että demokratia ja oikeusvaltio olisivat heti vaarassa, jos sananvapautta rajoitetaan. Tällaisia argumentteja on kuitenkin viime aikoina tuotu esille. Edellä mainittujen lisäksi myös homoseksuaalisuuteen kriittisesti suhtautuvissa uskonnollis-konservatiivisissa piireissä.

Edellä mainittu omakohtainen muisto sittemmin Perussuomalaisten puheenjohtajaksikin edenneen henkilön kanssa käydystä keskustelusta on esimerkki juuri päinvastaisesta. Sananvapauden optimaalinen toteutuminen korkeatasoisen julkisen keskustelun muodossa edellyttää itsehillintää. Osanottajien on hyvä olla tietoisia niistä rajoista, joiden ylittäminen pysäyttää vuoropuhelun kiistelyyn siitä, onko jotain sopivaa sanoa vai ei.

Lähtökohtaisesti nämä rajat kulkevat sekä keskinäisen että kolmansien osapuolten ihmisarvon kunnioituksen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien loukkaamattomuuden kohdalla. Toista ihmistä ei pidä tietoisesti loukata esittämällä sellaisia mielipiteitä tai käyttämällä sellaisia ilmaisuja, joita voi perustellusti pitää nöyryyttävinä.

Israelilainen filosofi Avishai Margalit määrittää teoksessaan Decent Society siivoksi (decent) yhteiskunnaksi sellaisen, jonka sosiaaliset instituutiot eivät nöyryytä ihmisiä. Sivistyneessä (civilized) yhteiskunnassa ihmiset eivät puolestaan nöyryytä toisiaan. Nöyryyttäminen tarkoittaa Margalitille ihmiskunnan ulkopuolelle, alemman arvoiseksi olioksi asettamista.

Verbaalisesti nöyryytetyistä tulee helposti fyysisen väkivallan uhreja. 1930-luvulla juutalaisista ensin tehtiin kuvaannollisesti rottia, ja lopulta heitä tapettiin kuin rottia. Yksilötasolla nöyryytys saattaa johtaa henkilökohtaisen tuskan ja kärsimyksen lisäksi jopa itsemurhaan, jonka kiusattu, loukattu, uhkailtu tai vainottu kokee viimeiseksi ulospääsytiekseen.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat ryhmät ja ihmiset, kuten amerikkalainen filosofi Jeremy Waldron on todennut The Harm of Hate Speech -teoksessaan. Yksien oikeus sananvapauden maksimaaliseen toteuttamiseen voi vakavasti kaventaa toisten sananvapautta ja olemisen oikeutta.

Belgialainen filosofi Patrick Loobuyck asettaa puolestaan Samenleven met gezond verstand -teoksessaan empatian, kyvyn myötäelää, toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan edellytysten ytimeen. Kirjan nimen voisi ehkä suomentaa terveen järjen yhteiskunnaksi.

John Rawlsin poliittisen liberalismin teoriaa edelleen kehittäen Loobuyck pitää tärkeänä ihmisten järjellisyyttä. Olosuhteissa, joissa ihmiset ovat lähtökohdiltaan ja ajattelutavoiltaan erilaisia, heidän täytyy pystyä asettamaan itsensä toisen ihmisen asemaan. Myös sellaisen, joka ei ole hänen kaltaisensa. Tämä on järjellisyyden ensimmäinen ehto.

Tämän Gentin yliopiston professorin mielestä ihmisten tulee myös ymmärtää, että jos he vaativat itselleen joitain oikeuksia tai vapauksia, heidän on tunnustettava myös toisten ihmisten oikeus vastaavien oikeuksien tai vapauksien vaatimiseen. Vastavuoroisuus on toinen monikulttuurisen yhteiskunnan tärkeistä periaatteista.

Elleivät ihmiset pysty toimimaan näiden edellytysten mukaisesti, he eivät toimi monikulttuurisessa yhteiskunnassa järjellisesti. Järjenvastaisten ihmisten kanssa on vaikeata elää kaikissa oloissa.

Monet kaipaavat nykyään yhteiskuntiin kaikkien jakamia arvoja ja normeja ja yhteistä identiteettiä. Loobuyckin mukaan tämä on tarpeetonta. Kaikkien tulisi kuitenkin hyväksyä yhteiskuntasopimus, joka tarjoaa puitteet kulttuurisille vapauksille. Samalla tämä sopimus asettaa rajat vapauksien toteuttamiselle järjellisyyden ja vastavuoroisuuden hengessä.

Tästä julkisesta moraalisesta doktriinista Loobuyck käyttää Rawlsin terminologiaa edelleen seuraten nimitystä overlappende consensus, joka on Suomessa käännetty limittäiseksi yhteisymmärrykseksi. Se voisi Loobuyckin mukaan koostua esimerkiksi moninaisuuden tunnustamisesta, kirkon ja valtion erottamisesta, syrjinnän kiellosta ja yksilöiden perusoikeuksien hyväksymisestä.

Kysymys on suvaitsevaisuudesta, mutta sen täsmällisemmässä ja realististisemmassa muodossa. Loobuyckin mukaan kaikkien ei tarvitse pitää tai edes olla pitävinään kaikista ja kaikesta. Ihmisten ei tarvitse pitää moraalisesti toivottavina kaikkea, millä on olemassa olon oikeus perustavien vapauksien ja oikeuksien nojalla.

Toisaalta ei-toivottavien tai edes halveksuttavien asioiden kieltäminen lailla ei aina ole mielekästä, eikä useinkaan edes suotavaa. Kieltäminen johtaa helposti tasapainon menettämiseen ja vastavuoroisuuden järkkymiseen. Yhdeltä ryhmältä kielletään jotain, vaikka jollekin toiselle ryhmälle verrannollista käytöstä sallitaan.

Sananvapauden käytölle on syytä asettaa rajoja. Kaikista herkkähipiäisimpien ihmisten tunteet ja kokemukset eivät kuitenkaan saisi Loobuyckin mukaan olla rajojen asettamisen lähtökohtana. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa eläminen vaatii myös kykyä sietää omien käsitysten ja näkemysten kyseenalaistamista. Vain näin keskustelua siitä, miten yhdessä elo saadaan mahdollisimman sujuvaksi, voidaan käydä kunnolla. Asioista pitääkin riidellä, ihmisistä ei.

Keskinäistä kunnioitusta, valmiutta kuunnella toista ja pidättäytymistä loukkaavista ilmaisuista edellytetään kaikilta osapuolilta. Järjellisyyden ja vastavuoroisuuden vaatimukset koskevat myös itseään vapaamielisinä ja suvaitsevaisina pitämiä ihmisiä. Myös suvaitsemattomina pitämäsi ihmiset voivat kokea tulevansa loukatuksi tai jopa nöyryytetyiksi. Siksi esimerkiksi toisten nimittämistä rasisteiksi kannattaisi tehdä vain erittäin harkiten ja hyvin perusteluin.