Erilaisina yhdessä – moninainen etnis-kulttuurinen moninaisuus ja sen vaikutukset sosiaaliseen koheesioon ja talouden kasvuun

Maahanmuutto tuottaa yhteiskuntaan etnis-kulttuurista moninaisuutta, joka on kasvavassa määrin itsessään moninaista ja kompleksistakin. Tämä on tärkeätä ottaa huomioon myös politiikan suunnittelussa ja toteutuksessa niin kansallisella, alue- kuin paikallisella tasolla. Moninaisuudella on yhteiskunnalliset vaikutuksensa, joista kaikki eivät ole myönteisiä. Myös tämä on tärkeätä ottaa huomioon ja ryhtyä oikeisiin toimenpiteisiin ennakoivasti ja tietoon perustuen. Kunnilla on erityisen tärkeä rooli, koska kotoutuminen etenee ja hyvät väestösuhteet muodostuvat ennen muuta paikallisesti. Suomella on yhä erinomainen mahdollisuus oppia verrokkimaiden tiedoista ja kokemuksista. Tällaisena opettajana toimii esimerkiksi Alankomaat, jossa tuotetaan runsaasti korkeatasoista ja päätöksenteossa hyödynnettävää tietoa moninaisuudesta ja sen vaikutuksista.

Johdanto: harvoista vähemmistöistä moninaiseen moninaisuuteen

Tunnustan lukevani varsinkin pidemmät tekstit yhä paperilta. Se ei ole kaikista ympäristöystävällisin toimintatapa, mutta on siitä joskus myös suurta hyötyä. Ellen olisi tulostanut Alankomaiden hallituksen tieteellisen neuvoston (WRR) jo vuonna 2018 ilmestynyttä raporttia uudesta moninaisuudesta ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista, olisin varmaan unohtanut jo koko tuotoksen olemassaolon. Se olisi ollut harmi. Raportti De nieuwe verscheidenheid. Toenemende diversiteit naar herkomst in Nederland on luettavissa WRR:n kotisivulta.

WRR on itsenäinen ja puolueeton elin, joka informoi ja neuvoo Alankomaiden hallitusta ja parlamenttia suurista yhteiskunnallisista kehityksistä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja leikkaavat useita hallinnonaloja. Se toimii akateemisen tutkimuksen ja julkisen hallinnon välimaastossa. Raporttien laatijat ovat tiedeyhteisön tunnustamia korkeatasoisia asiantuntijoita. Kyseessä olevan raportin ovat laatineet professori Godfried Engbersen Rotterdamin Erasmus-yliopistosta ja professori Mark Bovens Utrechtin yliopistosta yhdessä Meike Bokhorstin ja Roel Jennissenin kanssa.

Raportin taustalla on käsitys, että vakiintunut tapa ajatella maahanmuuton myötä muotoutunutta yhteiskunnan moninaisuutta ei anna todellisuudesta oikeaa kuvaa. Jotkin ryhmät saavat liian suuren aseman, toiset ovat puolestaan vaarassa jäädä koostaan ja merkityksestään huolimatta toisten jalkoihin. Sen vuoksi ei myöskään ryhdytä oikeisiin toimenpiteisiin: tärkeitä kysymyksiä uhkaa jäädä tekemättä ja monia asioita voidaan tehdä väärin. Ylipäätään olosuhteet nähdään yksinkertaisempina kuin mitä ne ovat.

Maahanmuuttoon liittyvä vähemmistöpolitiikka luotiin Alankomaissa 1970-luvun lopulla. Tässä politiikassa tärkeimmiksi kohderyhmiksi määriteltiin rakenteellisesti huono-osaisessa tai haavoittuvassa asemassa olevina neljä erityistä ryhmää: ”turkkilaiset”, ”marokkolaiset”, ”surinamilaiset” ja Alankomaiden Antilleilta tulleet.

Kaksi ensiksi mainittua ryhmää ovat taustaltaan työperusteista maahanmuuttoa, maahan jääneitä vierastyöläisiä perheineen. Siirtomaa Surinam itsenäistyi vuonna 1975, ja sen yhteydessä sieltä muutti paljon ihmisiä Euroopan puolelle. Kuusi Karibian merellä sijaitsevaa aluetta on puolestaan laskettu Alankomaiden Antilleihin (nykyään Caribisch Nederland) kuuluviksi, ja myös sieltä on muutettu runsaasti Alankomaihin.

Alla olevista kuvioista vasemmanpuoleinen näyttää tämän päivän etnis-kulttuurisen moninaisuuden tästä perinteisestä vierastyöläisyys-postkoloniaalisesta tarkastelutavasta katsottuna, kuviot auennevat hollanninkielisinäkin. Edellä mainittujen neljän ryhmän lisäksi niin sanottuina alloktoneina (”muukalaisina”) pidettiin yhtäältä muista länsimaista muuttaneita (”westers”) ja näiden ulkopuolelta tulleita (”niet–westers”). Vaikka ”perinteiset” ryhmät ovat yhä melko suuria, niiden ulkopuolella on siis kaksi suurta tarkemmin erittelemätöntä väestöryhmää.

Varsinkin viime vuosikymmeninä muutto Alankomaihin on kuitenkin merkittävästi moninaistunut. Alankomaissa asuu nykyään ihmisiä kaikkialta maailmasta, ja heitä on tullut sinne lukuisin erilaisin taustoin ja perustein. Tämän kehityksen seuraukset näkyvätkin oikeanpuoleisessa kuvassa, joka vierastyöläisyys- ja postkoloniaalisuusperspektiivin sijaan hyödyntää tarkempaa moninaisuus- tai diversiteettinäkökulmaa.

Turkkilais- marokkolais- ja surinamilaistaustaiset erottuvat yhä, mutta todellisuus näyttäytyy kirjaimellisesti paljon kirjavampana. Ellei tätä moninaisuuden moninaistumista oteta kunnolla huomioon, väestörakenteesta tehdään ylipäätään virheellisiä tulkintoja, niiden perusteella tehdään helposti vääriä päätöksiä ja lopulta ryhdytään tehottomiin tai jopa vahingollisiin toimiin. Vaikka tilanne on Suomessa vielä erilainen, olemme menossa samaan suuntaan, ja se olisi hyvä ymmärtää etupainotteisesti.

Moninaisuusperspektiivi ja todellisuuden tarkempi hahmottaminen

Raportin tarkoituksena on hyödyntää moninaisuusperspektiiviä ensinnäkin sen selvittämiseen, mikä on tietyn alueen etnis-kulttuurisen moninaisuuden vaikutus sosiaaliseen koheesioon. Toisena tavoitteena on analysoida, minkälainen vaikutus tietyn alueen etnis-kulttuurisella moninaisuudella on paikalliseen tai alueelliseen talouteen.

Ensin on kuitenkin hyvä katsoa, mitä raportissa kirjoitetaan uuden moninaisuusperspektiivin hyödyistä demografisen todellisuuden hahmottamisessa. Niin Alankomaissa kuin Suomessakin asiaa katsotaan usein varsin yksinkertaisesta näkökulmasta: mikä on esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten (tai vieraskielisten) osuus jonkin alueen kuten kunnan tai kaupunginosan väestöstä. Voi kuitenkin olla, että samanlaisina näyttäytyvät tällöin monet alueet, jotka itse asiassa poikkeavat toisistaan varsin paljon ja joita siksi pitäisi käsitellä erilaisina.

Moninaisuutta mitataan raportissa käyttämällä Herfindal-Hirschman-indeksiä (HHI). Tämä laskentakaavan avulla voidaan arvioida, millä todennäköisyydellä kaksi sattumanvaraista henkilöä samalla alueella kuuluvat kohdatessaan eri ryhmiin. Arvo on 0, jos taustaryhmiä on alueella vain yksi, ja 1, jos alueen koko väestön kaikki henkilöt kuuluvat eri ryhmiin. Indeksissä käytetty laskentakaava tuottaa sen, että alue, jolla on kolme noin yhtä suurta ryhmää, on moninaisempi kuin sellainen alue, jolla on yksi selvästi suurempia ja kaksi selvästi pienempää ryhmää. Tämä vastaa tutkijoiden mukaan myös ihmisten kokemuksia enemmän tai vähemmän moninaisista alueista.

Tässä tutkimuksessa on hyödynnetty jaottelua 18 taustamaihin perustuvaan geopoliittis-kielelliseen ryhmään: anglosaksiset maat, saksankieliset maat, Pohjoismaat, Välimeren maat, Keski- ja Itä-Eurooppa, arabiankieliset maat, Latinalainen Amerikka, Saharan eteläpuolinen Afrikka, Etelä-Aasia, Keski-Aasia, Kaakkois-Aasia, Itä-Aasia, Alankomaiden Länsi-Intian entiset siirtomaat, Belgia, Indonesia, Marokko, Turkki ja Alankomaat. Viisi taustamaaryhmää koostuu siis vain yhdestä valtiosta, muut ovat useita valtioita sisältäviä laajempia kokonaisuuksia. Raportin laatijat myöntävät, että tämäkään jaottelu ei ole ongelmaton: jotkin alueet ja jopa valtiot ovat esimerkiksi hyvin heterogeenisia. Heidän mukaansa näillä kategorioilla voidaan kuitenkin Alankomaissa tehdä mielekästä analyysiä.

Moninaisuuden alueelliset ilmentymät

HHI:n hyöty näkyy esimerkiksi alla olevassa kuviossa, jonka pystyakselilla on HHI-indeksin arvo, ja vaaka-akselilla ei-länsimaisten ulkomaalaistaustaisten suhteellinen osuus. Vaikka tietty lineaarisuus on selvästi havaittavissa, sieltä erottuu myös eräitä linjasta poikkeavia kaupunkeja. Moninaisuus on vähäisempää kuin mitä ei-länsimaisten ulkomaalaistaustaisten osuudesta voisi päätellä paitsi kolmessa suurimmassa kaupungissa myös Almeressa, jossa yksi ei-länsimainen ryhmä, surinamilaistaustaiset on suuri.

Kaupunki, jossa HHI-arvo on korkea, vaikka ei-länsimaisten ulkomaalaisten osuus on pieni, on puolestaan sosioekonomisesti hyvässä asemassa olevien kansainvälisten ”expat-työntekijöiden” suosima Wassenaar Leidenin ja Haagin välissä.  Samantyyppisenä voidaan pitää Amsterdamin kupeessa olevaa Amstelveenin kaupunkia. Vaals on puolestaan vahvasti kiinni Aachenin kaupungissa, ja Saksan puolelta on tultu paljon asumaan Alankomaiden puolelle rajaa Rajakaupunki on myös niin ikään Heerlen Limburgin maakunnassa.

Alla olevasta kartasta näkyvät puolestaan Alankomaiden kunnat HHI-indeksin arvon mukaan vuoden 2015 alussa. Alueellisesti korkean HHI-arvon kunnat sijoittuvat enimmäkseen maan tiheästi asuttuun länsiosaan, etenkin niin sanotulle Randstadin alueelle, jossa sijaitsevat Amsterdam, Rotterdam ja Haag sekä Utrecht. Tällä alueella ei juuri ole matalan HHI-arvon kuntia, kun taas korkean HHI-arvon kuntia löytyy jonkin verran muualtakin, lähinnä rajaseuduilta sekä yliopistokaupungeista kuten Nijmegen ja Wageningen ja teollisuuskaupungeista kuten Arnhem ja Eindhoven.

Kuntien moninaisuusluokittelu

Korkean HHI-arvon kuntien välillä voi kuitenkin olla hyvin suuria eroja ulkomaalaistaustaisen väestön rakenteessa. Amstelveenin ulkomaalaistaustaisista suuren osan tausta on paitsi Etelä-Euroopassa myös Etelä- ja Itä-Aasiassa. Kaupungissa asuu noin neljäsosa Alankomaiden kaikista japanilaistaustaisista. Wassenaarissa asuu puolestaan paljon niitä, joilla taustamaa on jokin Pohjoismaa tai anglosaksiseksi luokiteltu maa (ml. Yhdysvallat ja Kanada).

Juustostaan tunnettuun Goudan kaupunkiin rekrytoitiin aikanaan Marokosta suuria määriä ns. vierastyöläisiä, joista iso osa on jäänyt kaupunkiin. Turkkilaistaustaisia samoin kuin Alankomaiden merentakaisilta alueilta tulleita ja sellaisten jälkeläisiä on puolestaan verrattain vähän. Viimeksi mainittuja on puolestaan verrattain paljon Twenten maakunnan kaupungeissa, jonne on syntynyt myös suuri syyrialais-ortodoksien yhteisö.

Etenkin EU:n itälaajentumisen 2004 seurauksena Alankomaihin on muuttanut suuria määriä ihmisiä keskisestä ja itäisestä Euroopasta. Heistä suuri osa on sijoittunut niille seuduille, joilla ja joiden lähellä on laajamittaista maanviljelys- ja puutarhataloutta. Useat esimerkiksi puolalais- tai bulgarialaistaustaisista ovat maassa vain kausiluontoisesti, mutta monet ovat myös asettuneet pidemmäksi aikaa.

Tutkijoiden mukaan Alankomaista on erotettavissa jopa kahdeksan erilaista kuntatyyppiä sen mukaan, mikä on etnis-kulttuurisen moninaisuuden taso ja minkälainen on ulkomaalaistaustaisen väestön rakenne.

1. Enemmistö–vähemmistö-kaupungit, joissa väestön enemmistöllä on ulkomainen syntyperä. Näitä ovat Amsterdam, Rotterdam ja Haag.
2. Suurten kaupunkien esikaupungit, joissa ulkomaalaistaustaisten osuus on korkea, mutta kuitenkin alle puolet kaikista. Esimerkkejä ovat Diemen, Rijswijk ja Schiedam.
3. Maakuntien keskuskaupungit, joissa moninaisuus on vähäisempää kuin suurkaupungeissa, mutta silti huomattavaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Utrecht, Tilburg ja Nijmegen.
4. Keskikokoiset kaupungit, joita leimaa jokin muita suurempi ryhmä. Tällaisia ovat esimerkiksi marokkolaistaustaisiin painottuvat Gouda, Leerdam ja Almelo, sekä vahvemmin turkkilaistaustaisia sisältävät Den Helder ja Delfzijl.
5. Expat-kunnat, joissa on paljon ulkomaalaistaustaisia, mutta suhteellisen vähän perinteisistä vierastyöläismaista tulleita. Näitä ovat siis esimerkiksi Amstelveen ja Wassenaar.
6. Puutarhatalouskunnat, kuten Westland, Zeewolde ja Horst aan de Maas, joissa on suhteellisesti ottaen paljon esimerkiksi puolalais- ja bulgarialaistaustaisia.
7. Väestöltään homogeeniset kunnat, joissa alankomaalaistaustainen väestönosa on vähintään 90 prosenttia. Näistä suuri osa on pieniä ja kaukana maan varsinaisista keskusalueista.

Eroja löytyy myös kaupunkien sisältä

Tarkastelu voidaan kohdentaa myös tarkemmin paikallistasolle ja katsoa, miten moninaisuus ilmenee eri kaupunginosissa. Maan hallinnollisessa pääkaupungissa Haagissa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 53 % vuonna 2017 (nyt noin 58 %). Alla olevassa kartassa näkyvät Haagin kaupunginosat niiden HHI-indeksin arvojen mukaisesti väritettynä. Vihreällä merkityt ovat etupäässä puisto- tai metsäalueita, harmaalla väritetyt puolestaan yritys- tai teollisuusalueita. Tummimmalla punaisella merkityillä alueilla HHI-arvo on 0,8 tai korkeampi. Kaupungin pinta-ala ei ole iso, noin 100 neliökilometriä (Helsinki 214 km2).

Kaupunginosissa Laak/Spoorwijk ja Schilderswijk HHI-arvo on suurin piirtein sama. Alankomaalaistaustaiset ovat kuitenkin ensiksi mainitussa yhä suurin ryhmä, kun taas Schilderswijkissä heidän osuutensa on mennyt alle 10 prosentin. Yli puolella kaupunginosan asukkaista on tausta Marokossa tai Turkissa (Laak/Spoorwijkissa 18 %). Zorgvlietin ulkomaalaistaustainen väestö koostuu puolestaan pitkälti eurooppalaistaustaisista ja niistä, joiden tausta on nykyisessä Indonesiassa. Duindorpin asukkaista 85 % on yhä alankomaalaistaustaisia eli se on edellä määritellyssä mielessä homogeeninen yhteisö.

Moninainen Alankomaat, homogeeninen Suomi?

Laajamittaisella maahanmuutolla Alankomaihin on paljon pidempi historia kuin muutolla Suomeen, ja vuosittaiset nettotulijamäärät ovat pääsääntöisesti olleet selvästi suurempia, myös asukaslukuun suhteutettuna. Vuoden 2021 lopussa Alankomaiden 17,6-miljoonaisesta väestöstä 15 prosenttia oli ulkomailla syntyneitä, ja lisäksi 12 % oli toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisia, joilla siis vähintään toinen vanhemmista oli syntynyt ulkomailla.

Alankomaissa (ja esimerkiksi Saksassa) käytetty syntyperäluokittelu on hieman erilainen kuin Suomen Tilastokeskuksen määritelmä. Alankomaissa ulkomaista syntyperää ovat henkilöt, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt ulkomailla, Suomessa ulkomaalaistaustaisia ovat ne, joilla molemmat vanhemmat (tai ainoa tiedossa oleva) on syntynyt ulkomailla.

Suomessa ulkomaalaistaustaisten osuus oli Tilastokeskuksen tiukemman määritelmän mukaan 8,5 % vuoden 2021 lopussa. Helsingissä ulkomaalaistaustaisten osuus oli 18 %, alankomaalaisen määritelmän mukaan osuus olisi 23 %. Tampereella ulkomaalaistaustaisten osuus on Tilastokeskuksen määrittelyllä vähän alle 10 % eli se olisi Alankomaiden luokittelussa homogeeninen yhteisö. Alankomaiden määritelmää hyödyntämällä tuo raja ylittyisi niukasti.

Teimme Harri Sinkon kanssa pienen sormiharjoituksen aiheesta Helsingin osalta hyödyntäen suomalaista määritelmää. HHI-indeksin arvo oli korkeimmillaan 0,6–0,7 kuudella osa-alueella, jotka eivät olleet väestömäärältään ihan pieniä. Helsingin osa-alueet ovat silti pienempiä alueita kuin mitä Alankomaiden tapauksessa Haagissa tarkasteltiin. Schilderswijkissä asuu yli 30 000 ihmistä, helsinkiläisillä osa-alueilla pääsääntöisesti alle 10 000 ihmistä (Kontulan väkiluku oli vuoden 2022 lopussa 14 764). Selvä enemmistö Helsingin osa-alueista on sellaisia, joita ei voi pitää kovin moninaisina.

Helsingin korkeiden HHI-indeksin arvojen osa-alueet eivät myöskään poikkea kovin paljon toisistaan ulkomaalaistaustaisten väestörakenteen osalta. Jakomäessä eurooppalaistaustaisten (lähinnä Viro, Venäjä ja entinen Neuvostoliitto) osuus paikallisesta väestöstä on varsin korkea, 25 prosenttia. Afrikkalaistaustaisten osuus vaihteli 5 ja 13 prosentin, länsi- ja keskiaasialaistaustaisten 4 ja 9 ja ”Muu Aasia” -taustaisten 5 ja 11 prosentin välillä. Pääkaupunkiseudulla todennäköisesti eniten muista korkean HHI-indeksin alueen asuma-alueista poikkeaa Espoon Otaniemi.

Alankomaissa hyödynnetty moninaisuusnäkökulma ei siis Suomen tapauksessa vielä tuota yhtä kiinnostavia ja esimerkiksi kaupunkisuunnittelun kannalta relevantteja näkökulmia. Olisi kuitenkin yllättävää, ellei Suomessakin ja etenkin pääkaupunkiseudulla tapahtuisi samantyyppistä kehitystä. Lisäksi on oletettavaa, että alueiden väestörakenteissa tapahtuu taustamaakohtaista eriytymistä niin, että joillain alueilla jokin tai jotkin taustamaaryhmät ovat määrällisesti dominoivassa asemassa.

Väestön moninaisuus ja sosiaalinen koheesio

Kartoitettuaan Alankomaiden väestön maahanmuuttoon kytkeytyvää moninaisuutta perinteistä tapaa hienovaraisemmalla menetelmällä raportin laatijat pyrkivät selvittämään moninaisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ensimmäinen kysymys koskee sosiaalisen elämän sujuvuutta. Mitä etnis-kulttuurinen moninaisuus tarkoittaa paikallisen sosiaalisen koheesion kannalta: luontuuko asukkailta elämä kasvavassa moninaisuudessa vai tekeekö se elämän hankalammaksi?

Sosiaalinen koheesio on tunnetusti hankala termi, jota käytetään eri tieteenaloilla eri tavoin. Tietyn tieteenalan sisälläkin siitä vallitsee erilaisia käsityksiä ja sitä tutkitaan erilaisista näkökulmista käsin hyödyntämällä erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Julkinen keskustelu on usein täsmentymätöntä ja arvoväritteistä. Sosiaalinen koheesio kohdennetaan tutkimuskirjallisuuteen kohdistetun katsauksen jälkeen kolmeen teemaan, jotka ovat sosiaalinen pääoma, menettämisen tunne (verliesgevoelens) ja sosiaalinen turvallisuus.

Aihepiiriä tuntevat tietävät, että tämä ei vielä riitä, koska nämäkin asiat voidaan ymmärtää eri tavoin. Niin teoreettiseen kirjallisuuteen kuin empiirisiin tutkimuksiin nojaten raportissa nämä sosiaalisen koheesion kolme osa-aluetta määritellään edelleen seuraavasti:

1. Sosiaalinen pääoma jaetaan kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat:
   1. asuinalueen väestösuhteet, kuten alueella asuvien ihmisten väliset suhteet ja niiden laatu
   1. kansalaisosallistumisen muodot kuten vapaaehtoistyö
   1. keskinäinen luottamus.
2. Menettämisen tunnetta tarkastellaan niin ikään kolmella osa-alueella, jotka ovat:
   1. hallinnan menettäminen (verlies van zeggenschap)
   1. kulttuurin ja identiteetin kadottaminen
   1. ”kotoisuuden” (thuis) tunteen häviäminen.
3. Sosiaalista turvallisuutta analysoidaan puolestaan kahdesta näkökulmasta:
   1. maahanmuuton tuottaman moninaisuuden aiheuttamana turvattomuuden tunteena
   1. moninaisuuden kytkeytymisenä alueella ilmenevään rikollisuuteen.

Seuraavaksi nostan esille kustakin asiakokonaisuudesta tehdyt tärkeimmät havainnot. Empiiristen tutkimusten toteutuksen täydelliseen kuvaamiseen ei tässä yhteydessä ole mahdollisuutta. Kyse on kaikissa tapauksissa ajallisesta poikkileikkauksesta, joten asuinaluekohtaista kausaalisuutta moninaisuuden vaikutuksista ei voida selvittää. Kyse on yhteyksistä, ei syy-seuraussuhteista.

Moninaisuus ja hyvät väestösuhteet

Robert Putnamin teesi, jonka mukaan etninen moninaisuus on haitallista alueen tai yhteisön sosiaaliselle pääomalle, on herättänyt paljon huomiota ja keskustelua. Tutkimuskirjallisuuden avulla tässä alankomaalaisessa raportissa päätellään, että väitettä ei voi sen kummemmin lopullisesti vahvistaa kuin hylätäkään. Eniten moninaisuudella vaikuttaa olevan merkitystä asuinalueen juuri väestösuhteiden kannalta.

Testatakseen tätä olettamaa raportin laatijat ovat hyödyntäneet Alankomaiden turvallisuusmonitorin vuoden 2014 tiedonkeruuta (N=82 719). Siinä ihmisiltä kysyttiin mielipidettä seuraaviin neljään väitelauseeseen, joihin saatujen vastausten perusteella on luotu yksi naapuruston sosiaalisen koheesion (buurtcohesie) indikaattori:

1. Asuinalueeni ihmiset eivät juuri tunne toisiaan.
2. Asuinalueeni ihmiset tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa.
3. Asun mukavalla alueella, jossa ihmiset auttavat toisiaan ja tekevät yhdessä asioita.
4. Minulla on paljon kontakteja alueen toisten asukkaiden kanssa.

Analyysin perusteella ihmiset kokevat alueella olevan sitä huonommat väestösuhteet mitä enemmän siellä on moninaisuutta. Myös sosioekonomisen huono-osaisuuden lisääntyminen vaikuttaa samansuuntaisesti, mutta vähemmän. Tulos on tilastollisesti merkitsevä sittenkin, kun huomioon otetaan alueen ja sen asukkaiden sosioekonomiset ominaisuudet. Moninaisuuden kasvu ei kuitenkaan vähennä sosiaalista koheesiota lineaarisesti. Muutos päinvastoin tasoittuu, vaikka tietty lisävaikutus pysyykin aina kaikista moninaisimpiin alueisiin asti (kuvio 5.1; pystyakselilla naapurustokoheesio, vaaka-akselilla HHI-indeksin arvo).

Eri tuloryhmiin kuuluvat ihmiset kokevat sosiaalisen koheesion muutoksen moninaisuuden lisääntyessä eri tavoin. Sosioekonomisesti keskimääräisen tulotason (middeninkomensgroepen) asukkaat kokevat kaikista eniten sosiaalisen koheesion heikkenemistä moninaisuuden lisääntymisen myötä. Tutkijoiden mukaan tämä voi johtua siitä, että juuri keskikerrostumiin kuuluvilla ihmisillä on eniten hävittävää olosuhteiden muuttuessa. Moninaisuuden kasvua koetaan siksi juuri tässä ryhmässä uhkaavampana kuin matala- ja hyvätuloisten ryhmissä.

Menettämisen tunne

Menettämisen tunne ymmärretään puolestaan siten, että se on tunne aikojen saatossa muotoutuneiden ja arvokkaiksi koettujen elementtien kadottamisesta. Tutkimuskirjallisuuden perusteella osa väestöstä kokee, että maahanmuuton kasvun seurauksena heidän mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin heikkenevät ja että he menettävät otteen kehityksestä. Kulttuurin ja identiteetin menettämistä kasvavan moninaisuuden oloissa koskeva hypoteesi saa aikaisemmassa tutkimuksessa myös tukea, joskaan ei kiistattomasti.

Edellä mainituista kolmesta osa-alueesta tutkimuksessa on katsottu tarkemmin nimenomaan ”kotoisuuden” tunteen menettämistä. Kotoisuuden taustalla on tuttuuden tunne, kyky ymmärtää ja ennustaa kanssaihmisten käyttäytymistä. Jos tuttuus muuttuu vieraudeksi, syntyy tilanne, jota on kutsuttu anomiaksi. Tällöin ihmiset eivät enää tiedä, miten heidän pitäisi itse käyttäytyä, he eivät koe ymmärtävänsä, mitä tapahtuu, eivätkä tiedä, minkälaisia odotuksia heihin itseensä kohdistetaan.

Tätäkin on tutkittu edellä mainitun Turvallisuusmonitorin (N=71 216) tulosten avulla tarkastelemalla vastauksia seuraaviin kahteen väitelauseeseen:

1. Tunnen oloni kotoisaksi niiden ihmisten kanssa, jotka asuvat kanssani samalla alueella.
2. Olen tyytyväinen alueeni väestön koostumukseen.

Samoin kuin edellisessä kohdassa, ihmiset kokevat moninaisemmilla asuinalueilla oloaan vähemmän kotoisaksi. Taustalla on jälleen myös muita tilastollisesti merkitseviä muuttujia kuten vastaajien tulotaso ja asuinalueen sosioekonominen rakenne. Eniten merkitystä on kuitenkin geopoliittisella-kielellisellä moninaisuudella tässä tutkimuksessa määritellyllä tavalla.

Taloudellisiin keskikerrostumiin kuuluvat ihmiset kärsivät jälleen moninaisuuden kasvusta eniten. Tutkijat huomauttavat, että hyvätuloisemmat asuvat todennäköisemmin myös alueella, jolla asuu muita länsimaalaistaustaisia henkilöitä. Sekä edellisessä että tässä kohdassa moninaisuus heikentää etenkin alankomaalaistaustaisten kokemusta. Tunne väestösuhteiden heikkenemisestä ja kotoisuuden katoamisesta koskee suuremmista ryhmistä myös surinamilaistaustaisia ja niitä, joiden tausta on Alankomaiden Antilleilla, mutta ei niinkään turkkilais- ja marokkolaistaustaisia.

Moninaisuus ja sosiaalinen turvallisuus

1950-luvulla kehitetyn sosiaalisen kontrollin teorian mukaan etnis-kulttuurisen moninaisuuden kasvun myötä alueellisen yhteisön sosiaalinen kontrolli heikkenee Tämä johtaa sekä kasvavaan turvattomuuteen että heikkenevään turvallisuuden tunteeseen. Väitteen paikkansapitävyyttä ei ole juuri Alankomaissa tutkittu. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että alueilla, jotka ovat moninaisempia, rikollisuusluvut ovat korkeampia senkin jälkeen, kun esimerkiksi köyhyyden ja työttömyyden vaikutus on kontrolloitu.

Alankomaiden rikostilastojen perusteella todennäköisyys olla tuomittu rikoksesta on selvästi suurempi moninaisilla asuinalueilla kuin väestörakenteeltaan hyvin homogeenisilla. Suhde rikollisuuden ja moninaisuuden välillä on kuitenkin vielä vähemmän lineaarinen kuin aikaisemmin tässä raportissa käsitellyissä ilmiöissä. Moninaisuuden lisääntyessä ”rikollisuusriski” kasvaa aluksi selvästi, mutta vaikutus heikkenee, eikä noin HHI-arvon 0,45 jälkeen kasva enää lainkaan. Alla olevassa kuviossa näkyy koulutuksen ja tulojen osalta keskimääräisen yksin kaupunkimaisessa kunnassa asuvan 20-vuotiaan alankomaalaistaustaisen miehen riski (odds ratio) olla rekisteröitynä rikokseen syyllistymisestä vuonna 2014.

Turvallisuuden tunnetta moninaisuuden kasvaessa tutkitaan jälleen Turvallisuusmonitorin (N=79 340) tarjoamien tietojen avulla tarkastelemalla vastauksia viiteen väitelauseeseen:

1. En avaa iltaisin ovea, koska se on turvatonta.
2. Välttelen asuinalueellani turvattomia paikkoja käyttämällä kiertoteitä.
3. Koen oloni turvattomaksi kulkiessani iltaisin kadulla.
4. Koen oloni turvattomaksi ollessani illalla yksin kotona.
5. Pelkään joutuvani rikoksen uhriksi.

Tutkimukseen osallistuneet jaettiin kahteen ryhmään: a) niihin, jotka kokevat turvattomuutta korkeintaan harvoin tai ei koskaan, ja b) niihin, jotka kokevat turvattomuutta. Viimeksi mainittuun kuuluivat ne, jotka vastasivat ”usein” vähintään yhteen edellä mainituista viidestä väitelauseesta. Noin 70 % vastaajista oli sitä mieltä, että sitä tapahtuu vain harvoin tai ei koskaan, että he eivät avaisi iltaisin ovea turvattomuuden tunteen vuoksi, ja sama prosenttiosuus koki harvoin tai ei koskaan pelkoa rikoksen uhriksi joutumisesta. Turvattomuuden tunne suhteessa muihin väitelauseisiin oli vielä harvinaisempaa.

Myös tässä tapauksessa korkea HHI-arvo on yhteydessä heikentyneeseen turvallisuuden tunteeseen tilastollisesti merkitsevällä tavalla ja myös muiden taustamuuttujien kontrolloimisen jälkeen. Vaikutusta on siis jälleen esimerkiksi sekä omalla että alueen taloudellisella huono-osaisuudella. Moninaisuuden vaikutus on kuitenkin näiden taustamuuttujien vaikutusta suurempi. Vaikutussuhde ilmenee myös sellaisilla alueilla, jotka ovat monella tapaa hyväosaisia, kuten edellä mainittu Wassenaar.

Väestön moninaisuus ja talouden kasvu

Toisena pääteemana raportissa tarkastellaan moninaisuuden vaikutusta paikalliseen ja alueelliseen talouteen. Talous ymmärretään bruttokansantuotteen kasvuna, ja sitä tarkastellaan selvityksen omassa tutkimusosiossa aluetasoisesti tilastolliseen käyttöön tarkoitetuilla COROP-alueilla, joita on Alankomaissa 40 ja jotka vastaavat eurooppalaista NUTS 3 -aluetasoa.

Kyse ei tässäkään tapauksessa ole kausaalisten syy–seuraussuhteiden selvittämisestä vaan ylipäätään mahdollisen yhteyden osoittamisesta. Tässä yhteydessä tarkastellaan kuitenkin kehitystä eli talouden kasvua aikavälillä 1997–2015. Analyysia tehdään huomioiden erilaisia taustamuuttujia sekä moninaisuuden muodostavien eri väestöryhmien itsenäisiä vaikutuksia.

Maahanmuuton taloudellisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia on tutkittu kansainvälisestikin melko paljon ilman, että olisi päädytty selkeisiin ja kiistattomiin lopputuloksiin. On tutkittu esimerkiksi vaikutuksia julkiselle taloudelle, jotka voivat periaatteessa olla niin myönteisiä kuin kielteisiäkin. Myönteiset vaikutukset pohjautuvat esimerkiksi siihen, että lisääntyvä työvoima auttaa rahoittamaan eläkkeitä ja hyvinvointivaltion palveluja. Kielteiset seuraukset nojaavat puolestaan esimerkiksi muuttajien työttömyydestä, sairastamisesta tai työkyvyttömyydestä johtuviin julkisiin kustannuksiin.

Toinen tutkimusalue koskee muuttoliikkeen vaikutuksia taloudelliselle hyvinvoinnille, usein henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen muodossa. On osoitettu, että maahanmuutto on yhteydessä taloudelliseen kasvuun. Toisaalta ei voi tietää varmaksi, kumpi johtuu kummasta. Houkutteleeko kasvava talous muuttajia eli johtuuko kasvanut moninaisuus talouden vahvuudesta, vai syntyykö muuttajista lisää tuottavuutta, tehokkuutta ja innovaatioita ja siten taloudellista kasvua?

Lisäksi on selvitelty, ketkä maahanmuuton tuottamista taloudellisista hedelmistä lopulta hyötyvät. Parhaassa asemassa ovat sekä kansainvälisesti että Alankomaissa tehtyjen tutkimusten mukaan pääomia omistavat, hyväpalkkaiset ja korkeasti koulutetut. Haavoittuvammassa tilanteessa ovat puolesta ne, jotka työskentelevät aloilla, joille suuri osa muuttajista sijoittuu. Erään tutkimuksen mukaan niillä, joiden ominaisuudet muistuttavat eniten muuttajien ominaisuuksia, on suurin aseman heikentymisen riski, kun taas ominaisuuksiltaan erilaisemmilla on parhaat mahdollisuudet hyötyä kehityksestä.

Tämän raportin fokuksessa ei ole niinkään maahanmuutto vaan sen tuottama etnis-kulttuurinen moninaisuus. Moninaisuuden taloudellisia vaikutuksia on tutkittu vähemmän. Teoreettisesti voi ajatella, että moninaisuus edistää luovuutta ja sitä kautta taloudellisestikin hyödynnettävissä olevia innovaatioita. Kielteisten seurausten taustalla ajatellaan puolestaan olevan esimerkiksi kommunikaatiovaikeuksista johtuvia korkeampia transaktiokustannuksia. Olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden perusteella on vaikea päätyä vahvaan johtopäätökseen puolesta tai vastaan.

Raportin omassa tutkimuksessa käytetyt taloustieteelliset mallit eivät raportin mukaan pysty antamaan vahvaa näyttöä siitä, että moninaisuudella olisi taloudelliselle kasvulle haitallinen vaikutus. Sen sijaan tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että sillä ei ole merkittäviä myönteisiä vaikutuksia. Yksittäisiä alueita tarkasteltaessa esimerkiksi kasvihuoneviljelystä tunnetulla Westlandin alueella moninaisuus ja taloudellinen kasvu kulkevat kyllä käsi kädessä. Sellaisilla alueilla, joilla on korkea koulutustaso, korkealla moninaisuustasolla vaikuttaisi puolestaan olevan taloudellista kasvua jarruttava vaikutus.

Hyvää politiikkaa moninaisuuden oloihin

Normaali moninainen arki

Joku voisi ajatella – ehkä mielelläänkin – että jos asiat ovat niin kuin ne tässä esitetään, moninaisuuden syntymistä ja kasvua olisi syytä kaikin keinoin estää. Pääasiallinen väline tähän olisi maahanmuuton tiukka rajoittaminen, ja rajojen mahdollisimman tiukkaa sulkemista onkin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa vaatimassa yksi ja toinen poliitikko tai puolue. Tämä ei kuitenkaan ole tämän raportin viesti: sen mukaan kansainvälinen liikkuvuus jatkuu, ja hyvä niin, ja ilman sitäkin moninaisuus väistämättä lisääntyy.

Kun näin on, moninaisuuden kanssa pitää oppia elämään. Tavoitteena on arjen moninaisuus tai moninainen arki, sellainen, jossa ihmisten keskinäinen erilaisuus ei ole jotain poikkeavaa, vaan normaalia. Joiltain osin eletään erillään, omassa piirissä, mutta kuitenkin rinnakkain, living side by side. Joissain tilanteissa on myös tarvetta tehdä asioita vain samanmielisten kesken, toisistaan erillään, living apart. Mutta on myös tärkeätä, että ihmiset ja ryhmät tekevät asioita yhdessä keskinäisen suvaitsevaisuuden hengessä, living together. Näiden LAT-suhteiden pitäisi toimivalla asuinalueella olla tasapainossa.

Tämä on ensimmäinen päätelmä. Toinen on: sosiaalisen koheesion ylläpitämisen ja parantamisen eteen kannattaa tehdä töitä. Moninaisuudesta seuraa erilaisia asioita, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä, ja näitä pitää pyrkiä huomioimaan mahdollisimman hyvään tietopohjaan perustuen. Potentiaaliset kitkat on syytä tunnustaa ja olemassa olevat tunnistaa. Haasteisiin on vastattava tarkoituksenmukaisilla toimilla.

On vielä paljon, jota emme tiedä. Aihepiiri sisältää paljon poliittisia intohimoja, ja jotkut tahot yhdistävät maahanmuuton sellaisiinkin ilmiöihin, joiden taustatekijät ovat jossain muualla. Siksi on tärkeätä jaksaa selvittää asioita kunnolla ennen toimiin ryhtymistä. Väärät toimet voivat olla hyvää tarkoittaessaankin hyvin vahingollisia esimerkiksi niin, että ne heikentävät väestöryhmien välisiä keskinäisiä suhteita.

Tietopohjan kehittäminen niin kansallisesti, alueellisesti kuin paikallisesti onkin raportin laatijoiden ensimmäinen politiikkasuositus. Suositukset on kokonaisuudessaan lueteltu alla olevassa listassa. Niitä hyödynnettäessä on mietittävä aina tarkkaan, mitkä ovat paikalliset olosuhteet. Yksi koko ei sovi kaikille, kuten sanotaan, ja myös tässä tapauksessa voidaan liiallisella valtavirtaistamisella aiheuttaa suurta vahinkoa.

1. Väestön erilaisesta syntyperästä seuraavaa moninaisuutta pitää pystyä tarkastelemaan riittävällä tiedolla, jonka avulla muodostetaan luotettava kokonaiskuva ja havaitaan ongelmakohdat ja niiden syyt oikein.
2. Alueen tai paikkakunnan palvelujen tuottajien on syytä sopeuttaa toimintojaan paikallisiin moninaisiin tarpeisiin siten, että yleisen linjan ja erityiskohtelun välillä vallitsee optimaalinen tasapaino.
3. Kaikki ryhmiä ja niihin kuuluvia ihmisiä täytyy kohdella tasa-arvoisesti ja reilusti. Uudet tulijat ja vähemmistöihin kuuluvat saattavat ansaita erityistä huomiota, mutta silmiä ei saa ummistaa myöskään enemmistöön kuuluvien tarpeilta ja odotuksilta.
4. Kokonaisvaltaista kotoutumista pitää edistää niin ikään sekä uusien tulijoiden, vähemmistöihin kuuluvien että enemmistöön kuuluvien osalta. Kansallisista, alueellisista ja paikallisista pelisäännöistä tulee tiedottaa ja niiden noudattamista pitää kontrolloida.
5. On syytä edistää myös sitä, että alueen tai paikkakunnan ihmiset löytävät toisensa samassa tilassa ja tekevät asioita yhdessä. ”Julkinen tuttuus” (publieke familiariteit) tarkoittaa sitä, että toisilleen tuntemattomat kuitenkin tunnistavat ja hyväksyvät toisensa.
6. Useat moninaiset paikat ja alueet ovat myös sosioekonomisesti huono-osaisia. Koska köyhyydellä, työttömyydellä ja matalalla koulutuksella on oma itsenäinen vaikutuksensa, näiden ongelmien lieventämiseen kannattaa tehdä työtä.

Julkisten ja yksityisten toimijoiden on siis hyväksyttävä alueensa moninaisuus. Se ei tarkoita sitä, että niiden pitää hyväksyä moninaisuuden kaikki ilmenemismuodot. Asukkaiden, oppilaiden, potilaiden, asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa on kuitenkin monenlaisia eroja, joilta ei kannata sulkea silmiään samalla kun niitä ei ole syytä tehdä sen isommaksi kuin mitä ne ovat. Erityiskohtelua on lähtökohtaisesti syytä toteuttaa vain perustellusta syystä, kuten uusien tulijoiden kohdalla.

Oikeiden toimintamallien löytäminen edellyttää tietoa ja kokemustakin. Tilastollinen ja tutkimustieto ovat tärkeitä, mutta monien asioiden kunnollinen tietäminen on mahdollista vain lähemmän tutustumisen myötä. Ensiarvoisen tärkeätä olisi, että esimerkiksi alueen palveluntarjoajien henkilökunta heijastaisi mahdollisimman hyvin alueen väestöä. Se edistää palvelujen käyttäjien luottamusta niiden tuottajiin, mutta lisäksi eri yhteisöihin kuuluvilla ihmisillä voi olla sellaista tietoa, mitä muuten voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta saada.

Tutkimuksesta tiedetään, että ihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen yhdenvertaiselta ja tasa-arvoiselta pohjalta edistää suhteiden luomista, keskinäistä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Raportissa käytetään termiä ”julkinen tuttuus”, mutta kyse on myös siitä kuvitellun yhteisön rakentamisesta, joka on modernien kansakuntien perusta (viitaten Benedict Andersonin tunnettuun nationalismiteoriaan). Silloin tietyn alueen tai paikkakunnan asukkaat tuntevat kuulevansa yhteen, vaikka he eivät tunne toisiaan.

Tämän tunteen syntymisen ja ylipäätään alueen sosiaalisten koodien oppimisen ja ymmärtämisen kannalta olennaisia ovat erilaiset julkiset ja puolijulkiset tilat, joilla ihmiset voivat tavata toisiaan, vaikka ohikulkijoinakin. Esimerkiksi katuja ja aukioita voi ja kannattaa suunnitella tätä tarkoitusta silmällä pitäen. Leikkipaikat ja urheilukentät ovat ensiarvoisen tärkeitä, samoin asukastalot ja -tilat sekä tietenkin esimerkiksi koulut ja kirjastot.

Alueen tai paikkakunnan sosioekonomisella huono-osaisuudella on itsenäinen kielteinen vaikutus sosiaaliseen koheesioon. Erityisen ongelmallista on, jos etnis-kulttuurinen moninaisuus kytkeytyy vahvasti muihin hyvinvointivaikeuksiin kuten alueen yhteisöjen ja yksilöiden köyhyyteen, työttömyyteen ja ahtaaseen asumiseen. Tällöin syntyy suuri moninkertaisen syrjäytymisen riski. Siksi sosioekonomista tasa-arvoa ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia pitäisi pystyä tarvittaessa parantamaan ja kehitystä ohjaamaan hyvään suuntaan.

Erilaisina yhdessä elämisen politiikka

Samoilta tekijöiltä ilmestyi paria vuotta myöhemmin toinen, selkeämmin politiikkasuosituksiin tähtäävä raportti: Samenleven in verscheidenheid: beleid voor de migratiesamenleving (WRR 2020). Esittelen tätä julkaisua tarkemmin kokonaisuutena myöhemmin, mutta tämän kirjoituksen päätteeksi voidaan nostaa esiin siinä annetut tärkeimmät huomiot ja ehdotukset. Ne poikkeavat jonkin verran tässä esitellyn raportin vastaavista havainnoista ja suosituksista olematta kuitenkaan niiden kanssa ristiriidassa. Kyseinen raportti on saatavilla myös englanniksi: https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-031-14224-6.

Moninaisuus on kirjoittajien mukaan entistä enemmän yhteiskuntaa läpäisevä ja rakenteellisesti leimaava piirre. Nykyistä yhteiskuntaa luonnehtii lisäksi se, mitä on kutsuttu kelluvuudeksi: ihmiset tulevat ja menevät, väestörakenteessakin pysyvää on vain muutos. Tällaisessa yhteiskunnassa pitää ensinnäkin hyväksyä olemassa olevat tosiasiat ja lisäksi pyrkiä toimimaan proaktiivisesti, hyödyt maksimoiden ja haitat minimoiden. Lähestymistavan taustalla on lisäksi kolme olennaista lähtökohtaa, joista lyhyesti seuraavaksi.

Ensinnäkin, koska kyse on yhteiskunnan rakenteellisista ominaisuuksista, politiikan tekemisessä täytyy päästä eroon satunnaisiin aiheisiin kohdistuvasta ad hoc -politiikasta, joka usein on myös liian lyhytkestoista ollakseen todella vaikuttavaa. Pitää luoda laajoja politiikkakokonaisuuksia, joiden takana voidaan seistä suhdannevaihteluista ja poliittisten valtasuhteiden muutoksista huolimatta. Maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikka tulee kytkeä nykyistä paremmin toisiinsa.

Toiseksi, maahanmuuttajiin ja vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvaa kotoutumisen edistämisen politiikkaa tarvitaan edelleen, mutta on myös syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota koko väestöön sen eri aluetasoilla. Myös muiden kuin muuttajien ja heidän jälkeläistensä tarpeet ja toiveet täytyy ottaa huomioon, samoin kuin ne muutokset esimerkiksi palvelurakenteisiin ja toimintatapoihin, joita kasvavat moninaisuus ja kelluvuus edellyttävät.

Kolmanneksi, tarvitaan yleistä ja yhteistä linjaa, mutta sitä on sovellettava etenkin paikallisesti oikealla tavalla niihin olosuhteisiin, jotka esimerkiksi eri kunnissa vallitsevat. Jossain on runsaasti itäeurooppalaisia kausityöläisiä, toisaalla pakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita, kolmansissa paikoissa esimerkiksi pitkälle koulutettuja ja hyvin toimeentulevia osaajia. Valtion on ymmärrettävä näiden erojen olemassaolo ja merkitys ja annettava sekä tarpeeksi paikallista liikkumavaraa että eri alueille räätälöityä tukea.

Näistä lähtökohdista käsin WRR antaa neljä yleisen taso suositusta:

1. Paranna kaikkien muuttajien vastaanoton, asettumisen ja kotoutumisen edellytyksiä.
2. Vahvista sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä, etenkin paikallisella tasolla.
3. Panosta muuttajien ja heidän lastensa osallistumiseen paikalliseen työelämään.
4. Kehitä maahanmuuttopolitiikkaa niin sosiaalisia aspekteja kuin työllisyyttä silmällä pitäen.

Jokainen näistä sisältää konkreettisempia suosituksia. Muuttajien vastaanoton, asettumisen ja muun oman paikkansa löytämisen edellytysten parantamisen ensimmäinen askel on kasvattaa kuntien roolia muuttajien kotoutumisen edistämisessä. Asettumisen ja vastaanoton palveluja tulee olla tarjolla kaikki muuttajille. Kaikkia pitää tavoitella, mutta kaikkia ei voi kohdella samalla tavalla. On hankittava tarpeeksi tietoa tulijoista, jotta tiedetään, mitkä ovat heidän tarpeensa, miten heitä voidaan parhaiten auttaa ja kenen vastuulla kotoutumisen tukeminen lopulta on.

Sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä voidaan vahvistaa varmistamalla, että asuinalueilla on toimiva infrastruktuuri, niin fyysinen kuin sosiaalinen. Perusasioiden pitää olla kunnossa esimerkiksi alueen sisällä ja alueiden välillä liikkumisessa, palveluja tulee olla saavutettavissa, julkisia ja puolijulkisia kohtaamisen tiloja pitää olla riittävästi. Etenkin asiakasrajapinnassa toimivilla pitää olla riittävää interkulttuurista osaamista ja taitoa.

Työelämään osallistumisen panostamisessa tärkeätä on taistella työmarkkinoilla tapahtuvaa syrjintää vastaan. Vaikeasti työllistyvien osallistumista kannattaa lisätä ja haavoittuvissa asemissa olevien työpaikkojen säilymisestä kannattaa pitää huolta. Koulutus ja jatkokoulutus ovat avainasemassa. Työllisyyttä kannattaa edistää aktiivisesti ja mielellään ongelmia ennalta ehkäisten. Paikallisista olosuhteista hyvin perillä olevat kunnat saattavat olla valtiota paljon tehokkaampia toimijoita, siksi niiden osaamisen kehittämistä kannattaa valtionkin tukea.

Maahanmuuttopolitiikan kehittämisessä on otettava huomioon se, että vaikka Alankomaihin on viime vuosina muuttanut paljon työperusteisia kansainvälisiä osaajia talouden eri tasoille ja sektoreille muista EU-maista, tämä työvoimapooli on kovaa vauhtia katoamassa Keski- ja Itä-Euroopan omien väestörakenneongelmien vuoksi. Kun Alankomaat joutuu rekrytoimaan entistä enemmän globaalisti, on kiinnitettävä riittävästi huomiota työllistymisen vaatimuksiin ja kotoutumisen edellytyksiin. On varottava muuton kustannusten valumista kuntien harteille samalla kun yritykset saavat kansainvälisestä rekrytoinnista suurimman hyödyn.

Kotoutuminen on koko yhteiskunnan asia. Valtiolle kuuluu vastuu maahanmuuttopolitiikan ja kotoutumispolitiikan yleisistä linjoista sekä yleisten juridisten ja taloudellisten raamien ja edellytysten luominen. Kuntien ensisijaisena tehtävänä on puolestaan käytännössä tukea muuttajien kotoutumista, muuta oman paikkansa löytämistä ja Alankomaiden omaksi kodiksi tuntemista. Yritysten vastuulla on puolestaan avustaa työntekijöidensä sujuvaa ja asianmukaista asettumista. Niiden tulisi myös osallistua kotoutumisen edistämisen julkisten toimien rahoittamiseen.