Exodus: pro & contra

Sain kirjan lainaksi tuttavaltani, joka luovutti sen sellaisen virneen kera, että en tule pitämään lukemastani. Hän taisi tiedostaa ilmeensä, kun katsoi parhaaksi sanoa ääneen, että ensimmäiset kolme neljäsosaa vie raivon partaalle, mutta lopussa on asiaa.

Luin brittiläisen taloustieteilijän Paul Collierin vuonna 2013 ilmestyneen teoksen Exodus: How Migration is Changing Our World (Oxford University Press), ja pidin kovasti lukemastani, vaikka olenkin monista asioista hänen kanssaan eri mieltä.

On kuitenkin helppoa yhtyä Collieriin muutamissa perustavissa lähtökohdissa. Valtioiden oikullinen maahanmuuttopolitiikka on seurausta suurten tunteiden ja vähäisen tiedon myrkyllisestä yhdistelmästä. Kansainvälistä muuttoliikettä koskeva keskustelu on tarpeettoman polarisoitunutta, pahimmillaan jakautunut rajoja kiinni vaativaan muukalaisvihamieliseen leiriin ja vapaata liikkuvuutta kannattavaan suvaitsevaiseen ja edistykselliseen leiriin. Suhteessa siihen, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys, tieteellisesti koeteltu tietoperusta on yhä tavattoman ohut.

Collier pyrkii teoksellaan lieventämään edellä mainittuja ongelmia eli analysoimaan muuttoliikettä systemaattisesti ja empiriaperusteisesti, etsimään tilaa ideologisista kannoista ja etukäteen tehdyistä tulkinnoista vapaalle keskustelulle sekä tarjoamaan omaan ajatteluun perustuvia ehdotuksia maahanmuuttopolitiikan kehittämiselle. Teos on myös jatkoa Collierin edelliselle kirjalle, joka käsitteli maapallon köyhimpiä valtioita ja niissä asuvia ihmisiä (The Bottom Billion: Why the Poorest Countries are Failing and What Can Be Done About It. Oxford University Press 2007).

Kyse on siis ennen muuta köyhistä maista rikkaisiin maihin työn ja paremman elintason perässä muuttavista ihmisistä ja tämän muuton taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista lähtömaille, muuttajille ja muuton kohdemaille. Collierin mukaan olennaisia ovat nimenomaan sosiaaliset seuraukset. Käytettävissä olevan tiedon perusteella taloudelliset seuraukset ovat enimmäkseen vähäisiä, hyödyllisempiä varsinaisille muuttajille, mutta usein ja etenkin lyhyellä tähtäimellä myös vastaanottavalle yhteiskunnalle.

Ylipäätään Collier on sitä mieltä, että tähänastinen muuttoliike on ollut seurauksiltaan vähäistä. Hänen mielestään on kuitenkin todennäköistä, että ellei mitään muutoksia kansainvälisen muuttoliikkeen säätelyyn tehdä, muutto köyhistä maista rikkaisiin kasvaa merkittävästi. Ajan mittaan tällä on suuria kielteisiä seurauksia muuton kohdemaiden yhteiskunnallisille järjestelmille (social model), etenkin ihmisten toisiaan kohtaan kokemalle luottamukselle ja keskinäiselle huomioon ottamiselle (mutual regard). Tällä taas on suuri merkitys, koska Collierin mukaan valtioiden vauraus ja hyvinvointi perustuvat ennen muuta sille, että rikkaissa maissa on toimiva yhteiskunnallinen järjestelmä ja toimintamalli.

Muuttoliike jatkuu ja voimistuu, koska se ei poista sen varsinaista syytä eli suuria maailmanlaajuisia elintasoeroja. Se kasvaa ja jopa kiihtyy myös siksi, että laajamittainen muuttoliike kasvattaa diasporayhteisöjä nopeammin kuin mitä niistä sulautuu (absorb) ihmisiä sosiaalisesti ja kulttuurisesti kantaväestöön.

Diasporayhteisöjä kasvattaa myös usein suuri kulttuurinen etäisyys muuttajien ja tulomaan välillä. Suuremmat diasporat lisäävät maahanmuuttoa, koska ne laskevat maastamuuton taloudellisia ja ei-taloudellisia muuttokustannuksia. Vastaanottavien maiden lisäksi laajamittaisesta muutosta kärsisivät pienet ja köyhät maat, kuten Haiti, jotka menettäisivät jatkuvasti sitä väkeä, jota ne tarvitsisivat oman yhteiskuntansa kehittämiseen. Kiinan kaltaisella suurella maalla ei Collierin mukaan ole mitään hätää, koska jokaisen lähtijän paikka saadaan aina täytetyksi.

Collier väittää, että ellei mitään tehdä,  edessä ovat paniikin poliittisen taloustieteen mukaiset maahanmuuttoa jyrkästi rajoittavat toimenpiteet. Ne ovat hänen mukaansa kielteisiä. Muuttoa rajoitetaan enemmän kuin mitä on järkevää, diasporayhteisöt reagoivat poliittisiin muutoksiin vastahakoisesti ja yhteiskunnallinen ilmapiiri ja keskinäinen luottamus kärsivät suurta vahinkoa. Syksyn 2015 tapahtumia Collier ei osannut ennustaa, meillä pakolaisten Eurooppaan tulon synnyttämä paniikki on vielä tuoreessa muistissa.

Ainoita tehokkaita toimijoita muuttoliikkeen säätelyssä on Collierin mukaan maahanmuuttajia vastaanottavat maat. Hänen mukaansa maahanmuutto pitäisi rajoittaa samalle tasolle, kuin mitä diasporayhteisöistä tapahtuu sulautumista kantaväestöön. Muuttajia pitäisi myös valikoida nykyistä tarkemmin siten, että heidän koulutuksensa ja työllistyvyytensä huomiotaisiin kunnolla. Lisäksi kulttuurisesti kaukaisemmista maista pitäisi sallia muuttoa vähemmän kuin kulttuurisesti läheisistä maista, koska sulautuminen ensiksi mainituista on hitaampaa.

Pakolaisille ja muuten haavoittuvassa asemassa oleville Collier olisi myöntämässä väliaikaisia oleskeluoikeuksia. Niiden päätyttyä ja olojen lähtömaassa siis rauhoituttua heidän tulee palata kotimaahansa. Maahan ilman oleskelulupaa jääville hän olisi valmis antamaan oikeuden työskennellä vierastyöläisen statuksella, koska tämä on kuitenkin parempi ratkaisu kuin lainsuojattomaksi jääminen ja todennäköisesti muihinkin laittomuuksiin ryhtyminen. He olisivat velvollisia maksamaan veroja, mutta oikeutta sosiaalietuuksiin ei olisi.

Collierin mukaan laajamittainen muuttoliike ja diasporayhteisöjä suosiva multikulturalismi eivät toimi yhdessä varsinkaan avokätiseen hyvinvointivaltioon yhdistettynä. Kaikkien maahanmuuttajien tulisi siten oppia uuden asuinmaan kieli ja muutenkin mahdollisimman nopeasti omaksua osallistumista edistävät tiedot ja taidot. Yhteiskunnan täytyy puolestaan ottaa nollatoleranssi rasismia ja syrjintää kohtaan.

Collierin kirjan kritisointi on helppoa, ja palanen kerrallaan sen sisältämä tarina voidaan muutamalla laukauksella ampua seulaksi. Muuttoliikkeen rajaaminen työn ja elintason kohentamiseen pyrkivään siirtolaisuuteen on vain osa kansainvälisestä liikkuvuudesta. Yhteiskuntien varaus on hänen oman edellisen kirjankin mukaan seurausta paljon muustakin kuin vain toimivasta yhteiskuntajärjestyksestä. Ihmisryhmien välisen kulttuurisen etäisyyden mittaaminen kielten välisten sukulaisuussuhteiden perusteella johtaa suuriin väärinkäsityksiin monien muidenkin kuin suomalaisten mielestä. Ja niin edelleen.

Mutta onko kokonaisuus enemmän ja kestävämpi kuin osiensa summa? Jos haluaa käsitellä analyyttisesti kansainvälisen muuttoliikkeen kaltaista valtavaa, monimuotoista ja monisyistä ilmiötä ja vieläpä kertoa jonkinlaisen johdonmukaisen tarinan, kirjoittajalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin vetää mutkia suoriksi. Minusta Collier tekee valintansa ja rajauksensa koko lailla suoraselkäisesti, vaikka kyllä minullakin verenpaine paikoin nousi kirjan omistajan ennustamalla tavalla.

Jäljelle jää kuitenkin kaksi olennaista kysymystä. Onko niin, että muutto köyhistä maista rikkaisiin saattaa todella johtaa sellaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin seurauksiin, jotka ovat vakavalla tavalla kielteisiä sekä lähtömaille että vastaanottaville yhteiskunnille? Minusta tätä kysymystä ja siihen vastaamista ei pidä hylätä rasistisena, muuten epäsopivana tai ylipäätään mahdottomana. Maahanmuutolla on vaikutuksensa, joista pitää pystyä puhumaan.

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastattaisiin myöntävästi, nurkan takana odottaa se toinen ja sen kaveri: pitäisikö sitten tehdä jotain ja jos kyllä, mitä?

Collierin argumentin kannalta keskeinen kysymys koskee itse asiassa maahanmuuttajien integroitumista, josta hän siis käyttää sulautumisen nimikettä. Maahanmuuttajan elämänkulku on hänelle jonkinlaista nollasummapeliä, jossa assimiloituminen ja diasporayhteisöön jumiutuminen sulkevat toisensa ulos. Todellisuus on toki paljon monimutkaisempaa. Ja vaikka hyväksyisimmekin hänen kahtiajakonsa, me emme itse asiassa tiedä juuri mitään siitä, millä tavalla oman paikkansa löytäminen erilaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa yhteisöissä todella tapahtuu. Siis suuressa mittakaavassa ja pitkällä aikavälillä. Myös tämän Collier tunnustaa itsekin.

Ennen muuta minä haluan kannustaa tutkijayhteisön muita jäseniä tarttumaan haasteeseen kirjoittaa samalla rohkeudella kansainvälisestä muuttoliikkeestä ja sen vaikutuksista lähtömaille, muuttajille, lähtömaihin jääville ja muuton kohdemaille. Voi hyvin olla, että olisin vielä vakuuttuneempi kirjasta, jonka lopputulos olisi olennaisilta osin toisenlainen. Onko jossain jo valmisteilla teos, joka osoittaa, että muuttoliike tuottaa oman itsesääntelynsä tai että viime kädessä sen hyödyt ovat paljon suurempia kuin kielteiset seuraukset?

 

 

Mainokset