Poliittiset ääriliikkeet ja niihin suhtautuminen

Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin mukaan poliittisten ääriliikkeiden vastakkainasettelu todennäköisesti jatkuu Suomessa.

Miksipä ei jatkuisi? Maailma on tätä nykyä hyvä kasvualusta erilaisille ison tyytymättömyyden muodoille, eikä käännöstä parempaan ole juuri nyt näköpiirissä. Jos Suomen kaltaisissa maissa tapahtuu radikalisoitumista, niin sellaista kehitystä ilmenee melko varmasti myös täällä.

Poliittisessa ilmapiirissä on siten odotettavissa ekstremististä poliittista liikehdintää Suomessakin ainakin seuraavissa ilmenemismuodoissa: anarkistista, ekologista, nationalistista ja islamistista radikalismia.

Suomi oli vuosikymmenten ajan maa, jonka politiikassa ei tapahtunut juuri mitään. Konsensuksen kausi oli pitkä ja yhteiskunnallisen yhteisymmärryksen laajuus kansainvälisesti katsoen huomattava (ks. esim. artikkelini teoksessa Paakkunainen toim. 2012). Tämä selittänee sitä, miksi uusiin poliittisiin ilmiöihin suhtautuminen on ollut osin hysteeristä ja osin liiankin vähättelevää, monin paikoin kömpelöä. Selkeä linja on puuttunut.

Nyt olisi hyvä aika miettiä perin pohjin myös tätä: minkälainen poliittinen toiminta Suomessa sallitaan, mitä taas ei siedetä ja miten erilaisiin radikaaleihin toimijoihin suhtaudutaan. Siitä riippumatta, minkävärisen lipun alla kiivailijat marssivat.

Demokratia tarvitsee radikalismia. On tärkeätä, että vallitsevat ajattelu- ja toimintamallit säännöllisesti haastetaan sekä voimakkaalla arvostelulla että uusilla aatteilla, ideoilla ja ehdotuksilla. Maailma ei ole koskaan valmis.

Politiikasta on sanottu että se on mahdollisuuksien taidetta, ja etenkin demokraattisessa järjestelmässä todellinen poliittinen päätöksenteko tapahtuu siellä, missä on olemassa aitoja vaihtoehtoja joista valita. Yhteisymmärrys suurista kysymyksistä on tietenkin monella tapaa hyvä asia, mutta pitkään jatkuessaan konsensus tuottaa myös itsetyytyväisyyttä, näköalattomuutta, sisäänpäin kääntymistä ja politiikan muuttumista asioiden rutiininomaiseksi hoitamiseksi.

Poliittinen radikalismi täyttää siten tiettyä tarkoitusta. Se pitää demokraattista järjestelmää hereillä ja muistuttaa kaikkia siitä, että mikään ei yhteiskunnallisessa elämässä ole koskaan itsestään selvää. Lisäksi laaja ja pitkään jatkuva kritiikki perustuu yleensä aitoon kokemukseen tai tuntemukseen, joka on syytä ottaa vakavasti. Myös silloin kun se pohjautuu ilmeisiin väärinkäsityksiin.

Radikalismia kannattaa siten yleensä sietää silloinkin, kun radikaalien ehdotukset eivät tunnu olevan hyviä. Jopa erikoisten vaihtoehtojen esittäjien kanssa on usein parempi keskustella kuin eristää heidät ulos julkisesta keskustelusta ja päätöksenteosta. Kaikkea ei kuitenkaan ole tarvis, eikä pidäkään hyväksyä.

Missä kulkee hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän poliittisen radikalismin välinen raja? Tämän jakolinjan paikasta kannattaisi Suomessa keskustella enemmän ja riippumatta siitä, mistä ääriajattelun ilmenemismuodosta kulloinkin puhutaan. Poliittiset mieltymykset eivät saisi vaikuttaa rajan asettamiseen.

Alankomaiden tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu AIVD julkaisi muutama vuosi sitten raportin, jossa tarkasteltiin radikaalin islamin erilaisia muotoja ja niihin sisältyviä uhkia demokraattiselle oikeusvaltiolle. Raportin ajatuskulkuja voidaan hyödyntää myös muiden poliittisten ääriliikkeiden tarkasteluun.

Yksi olennainen rajanveto koskee halukkuutta toimia avoimesti yhteiskunnassa. Sellainen poliittinen liike, joka kertoo avoimesti oman toimintansa tavoitteista, tavoitteiden saavuttamisen keinoista ja toiminnassa mukana olevista henkilöistä, on helpommin hyväksyttävissä kuin julkisuutta kaihtava, olennaisia asioita salaava tai tietoisesti itsestään vääriä tietoja antava radikalismi.

Vielä tärkeämpi kysymys koskee suhtautumista väkivallan käyttöön poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa. Politiikan ja väkivallan välinen raja on periaatteellinen ja olennainen. Väkivaltaisten menetelmien käyttö ja niillä uhkaaminen tarkoittaa astumista poliittisen järjestelmän ulkopuolelle, eikä niitä tule missään olosuhteissa suvaita. Radikalismi tulee yrittää pitää nimenomaan poliittisena.

Kolmas, mainitussa raportissa vähemmälle huomiolle jäävä kriteeri koskee ääriliikkeen suhtautumista yhteiskunnan eri väestöryhmiin. Sellainen poliittinen toiminta, joka ei tunnusta ihmisten yhdenvertaisuutta ja perusoikeuksia, vaan pyrkii kieltämään joidenkin ryhmien oikeuden kuulua yhteiskuntaan tai pyrkii asettamaan ihmisiä ja yhteisöjä eriarvoiseen asemaan esimerkiksi heidän taustansa tai poliittisten mieltymystensä vuoksi, on todellakin demokratialle ja oikeusvaltiolle vaarallinen.

Olen jossain kuullut sellaisen määritelmän, jonka mukaan fasismi on sellainen aate, joka pyrkii lakkauttamaan oman ulkopuolensa. Tämä määritelmä on siitä hyvä, että se auttaa meitä päivittämään fasismia tämän päivän olosuhteisiin ja irrottamaan sen pelkästään äärioikeistolaisuudesta. Fasistisia piirteitä voi löytyä esimerkiksi joistain radikaalin islamin muodoista samoin kuin anti-fasismista. Demokraattiseen yhteiskuntaan fasismi ei tietenkään kuulu.

Tällaisia ei-julkisia, väkivaltaisia ja/tai fasistisia ääriliikkeitä on demokratian ja siihen kytkeytyvien perusarvojen puolustamiseksi syytä vastustaa. Niiden vastaisessa taistelussa on kuitenkin hyvä muistaa, että ääriliikkeiden menestyksen ratkaisee usein se, saavatko ne hyväksyntää ja ymmärrystä niitä lähellä olevilta mutta vähemmän radikaaleilta tahoilta.

Ääriliikkeiden kiivas vastustaminen täysin eri tavoin ajattelevien taholta ei niiden vauhtia hiljennä. Radikalismi saa voimansa nimenomaan vastakkainasettelusta. Hyvin toimiva julkinen valta edistää kaikkien maltillisten ryhmien sitoutumista demokraattisiin pelisääntöihin ja kollektiivista selän kääntämistä näiden sääntöjen rikkojille. Taitamaton poliittinen ja viranomaiskoneisto ajaa puolestaan ääriajatusten kannattajiksi ja hiljaisiksi hyväksyjiksi sellaisiakin, jotka eivät sillä tiellä haluaisi kulkea.

Näin voidaan taas palata kansanedustaja Olli Immosen taannoiseen Facebook-viestiin, joka kuului siis seuraavasti:

“I’m dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.”

Kannanotto sai välittömästi sekä hyväksyntää ja kannatusta että huomattavan paljon vastustusta. Viestistä ei kuitenkaan vielä suoraan tiedä, mitä siitä oikeastaan pitäisi ajatella. Jokainen sitä kommentoinut on joutunut arvaamaan, mitä Immonen todella tarkoittaa.

Jos ”multiculturalism” ymmärretään Suomen monikultturisuutena ja taistelu sitä vastaan pyrkimyksenä tehdä maastamme etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen esimerkiksi pakkoassimilaatiolla ja poistamalla vähemmistöihin kuuluvia kansalaisia pakkokeinoin maasta, tavoite on ristiriidassa demokraattisen oikeusvaltion periaatteiden kanssa.

Jos taas ”multiculturalism” tulkitaan myönteiseksi, kannustavaksi ja julkisin varoin tukevaksi poliittiseksi suhtautumiseksi monikultturisuuden suhteen (ks. edelliset kirjoitukseni), kritiikki sitä kohtaan on täysin sallittua. ”Monikultturismiin” otettiin kielteinen kanta jo vuoden 2011 Nuivassa vaalimanifestissa ja sitä on vastustettu sittemmin Perussuomalaisten eri ohjelmissa.

Jos Immosen taisteluretoriikka viittaa demokraattisella poliittisella kentällä käytävään kamppailuun vallasta ja mahdollisuudesta toteuttaa puolueen ja hänen edustamansa kansalaisjärjestön tavoitteita, se voidaan aika jyrkistä muotoiluista huolimatta hyväksyä osaksi poliittista keskustelua. Mutta jos hän hyväksyy väkivallan käytön poliittisten pyrkimysten edistämiseksi ja kannustaa siihen muitakin, samalla astutaan suomalaisen poliittisen järjestelmän ja kulttuurin vakiintuneiden muotojen ulkopuolelle.

Immosen viesti ei antanut varmaa vastausta näihin kysymyksiin. Jotkut kriitikot tekivät ehkä paikoin tarpeettoman nopeasti omat johtopäätöksensä ja tuomitsivat hänet jyrkästi selvittämättä asiaa tarkemmin. Toisaalta Immonen itse teki suuren virheen lykkäämällä useilla päivillä omia tarkennuksiaan siitä, mitä hän tarkoitti. Oletettavasti paljolta mekkaloinnilta olisi säästytty, jos nämä täsmennykset olisivat tulleet heti.

Monikulttuurisuuden jyrkän nationalistista, ihmisoikeuksista piittaamatonta arvostelua on tämän päivän Euroopassa syytä vastustaa. Yhtenäiskulttuuriin ei päästä loukkaamatta demokraattisen oikeusvaltion periaatteita. Poliittiseen väkivaltaan täytyy niin ikään ottaa yksiselitteisen kielteinen, ankara kanta. Samalla täytyy varoa sitä, ettei tässä avoimen ja moniarvoisen yhteiskunnan itsepuolustuksessa toimita niin, että hyvistä tarkoituksista huolimatta polarisaatio vain lisääntyy.

Toivottavasti jatkossa poliittisia kannanottoja ilmaistaan tarkemmin ja maltillisemmin. Toivottavasti myös yhteiskunnassa reagoidaan harkitummin, oli sitten kyse esimerkiksi ekologisesta, anarkistisesta, islamilaisesta tai nationalistisesta radikalismista. Poliittisten instituutioiden edustajien täytyy puolestaan olla tasapuolisia ja johdonmukaisia.

Advertisements

2 thoughts on “Poliittiset ääriliikkeet ja niihin suhtautuminen

  1. Hei Pasi,
    ”Löysin sinut” tämän päiväisen HS:n tiedepalstan henkilöartikkelin perusteella. Mielenkiintoinen ja hyödyllinen kirjoitus kaikkinensa. Koska toimit erikoistutkijana ja Cuporen johtajana, minulla olisi sinulle kysymys, johon itse olen koittanut löytää vastausta lähinnä internetistä googlaamalla.
    Heinäkuusta 2015 alkaen pakolaisten maahanmuutto on Suomeen on kiihtynyt ja vasta vajaa viikon Suomi on pitänyt auttavasti kirjaa maahantulijoiden iästä, sukupuolesta ja kansallisuudesta. Osaatko sanoa, mistä löydän virallista tilastotietoa maahan nyt tulleista pakolaisista. Itseäni kiinnostaa nämä kolme parametria
    Ikä, sukupuoli ja kansallisuus. Ymmärrän, että tilastoiminen on ollut mahdollista vasta Tornion järjestelykeskuksen aloitettua toiminnan. Haluaisin tällä tiedolla muodostaa realistisen kuvan kahden ääritiedottamisen pakolaisista muodostaman mielikuvan perustamiseksi. Osaatko mahdollisesti kertoa lisäksi, mistä tämän tilastotiedon voisi itse käydä aika-ajoin tarkistamassa?
    Ystävällisin terveisin,
    Pekka Tyllilä
    pekka.tyllila@kolumbus.fi
    0504347810

    Tykkää

    • Jossain vaiheessa yritän löytää itselleni aikaa kasatakseni tälle sivustolle paketin tärkeimmistä tietolähteistä. Maahanmuuttoviraston sivuila löytyy kohtalaisen hyvin tietoa turvapaikanhakijoista ja heitä koskevista päätöksistä sekä muista viraston toimialaan liittyvistä maahanmuuttoasioista. Suora osoite turvapaikanhakutilastoihin on: http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot. Hakijat kansallisuuksittain saadaan aika tuoreestikin. Vähän vanhemmista asioista on tarkempaa tietoa, ks. esim. tilastokatsaus vuodelta 2013.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s